16. syyskuuta 2018

Broileria lehtikaalin, tomaattien ja papujen kera

Lehtikaaliaikaan on hyvä syödä lehtikaalia. Sesonkikasviksia harvemmin saa sesongin ulkopuolella. Kasvimaalla lehtikaali säilyy kyllä pitkään ja kestää pientä pakkastakin. Entinen työkaverini kertoi joskus kaivelleensa joulupöytäänkin vielä tuoretta lehtikaalia ohuen lumikerroksen alta ja se oli ollut aivan hyvää syödä. Mutta me ketkä ostamme lehtikaalimme kaupasta, syömme sitä juuri nyt. Esimerkiksi broilerin ja tomaatin kera. (Ohje: muunneltu KuntoPlus 17/2015 –lehdessä olleesta ohjeesta)



2 broilerin rintafileetä/paistileikkeitä

kasvishöystö:
100 g lehtikaalia
100 g vihreitä papuja
200 g miniluumutomaatteja
2 dl säilöttyjä papuja maun mukaan
2 valkosipulin kynttä
oliiviöljyä
chiliä maun mukaan
suolaa
mustapippuria

1. Paista broileri pannulla kypsäksi. Jätä vetäytymään folion alle
2. Valmistele kasvikset: paloittele lehtikaali, sulata pakastepavut, halkaise miniluumutomaatit, valuta säilykepavut ja kuori valkosipulin kynnet
3. Valmista kasvishöystö: kuumenna öljy pannulla ja raasta valkosipulin kynsi sinne. Lisää pannulle myös chili. Kuumenna hetkinen, varo ettei valkosipuli pala. Lisää pannulle lehtikaali ja jatka kypsentämistä viitisen minuuttia. Lisää muut kasvikset ja kypsennä vielä viitisen minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla
4. Annostele lautaselle ensin kasvishöystöä ja nostele broilerit kasvisten päälle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti