13. syyskuuta 2018

Marinoitu hirvifilee

Hirven lihaa olen kuluneen parin vuoden aikana opetellut laittamaan. Jauheliha tietenkin taipuu ruokaan kuin ruokaan ja uunissa hauduteltu hirvipata onnistuu hyvin. Myös jerkyä on tullu kokeiltua, samoin kuin käristystä (tosin jäisen lihan vuolemiseen en ole vielä kajonnut, vaan olen jättänyt sen suosiolla kokeneemmalle lihan käsittelijälle).

Seuraava kokeilu – meille molemmille - hirven lihan saralla oli fileen kypsentäminen kokonaisena. Toki fileenkin voisi paloitella ja tyrkätä pataan, tai vuolla lastuiksi käristykseen, mutta siinä kohtaa hieno ruhon osa menee kyllä hukkaan. Härkää – tai hirveä – sarvista siis, google kaveriksi ja rohkeasti kokeilemaan vaan.

Ohjeen tähän marinoituun hirveen löysin jostain keskustelupalstalta. Ohje oli tarkoitettu paistille, mutta fileen voi tietenkin kypsentää samalla tavalla. Kalvot lihasta pois, liha marinoitumaan yön yli, pekonit pintaan ja kypsennys paistomittarin kanssa. Aavistuksen verran kypsyys meni yli, vaikka 65-asteisena lihan otinkin pois. Kapoisessa palassa jälkikypsymistä tapahtui vielä yllättävän paljon. Liha oli kuitenkin mureaa ja todella hyvän makuista. Tämä ohje otetaan visusti talteen ja toivotaan että alkava syksyn metsästyskausi tuo saalista, että päästään kokeilemaan tätä toistekin.



hirven paistia tai fileetä
suolaa
mustapippuria
pekonia

marinadi:
0,25 dl oliiviöljyä
1 porkkana
2,5 dl punaviiniä
puolikas valkosipuli
1 tl rosmariinia
2 tl basilikaa
1 tl rakuunaa
1 tl timjamia

1. Puhdista lihasta kalvot
2. Sekoita marinadin ainekset sekaisin ja nosta liha marinadiin. Anna marinoitua viileässä yön yli
3. Nosta liha marinadista ja pyyhi ylimääräiset mausteet pinnasta pois. Hiero lihan pintaan suolaa ja mustapippuria ja nosta se uunivuokaan
4. Päällystä lihan pinta pekoniviipaleilla ja työnnä paistomittari lihan paksuimpaan kohtaan
5. Siivilöi marinadi vuokaan ja nosta vuoka 175-asteiseen uuniin. Paista kunnes lämpömittari näyttää 65-70 astetta. Ota liha pois uunista, poista paistomittari ja peittele vuoka foliolla. Anna lihan vetäytyä n. 15 minuuttia ennen leikkaamista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti