13. syyskuuta 2009

Rahkaisat kuppikakut eli Cupcakes

Tämä ohje on ollut Valion maustettujen rahkojen mainoksessa. Reseptipurkistani sen nyt kaivoin kun puistokaverit olivat tulossa meille leikkimään. Näitä sitten mehun kanssa muksut mutustelivat. Ohjeen mukaan sekä taikinaan että kuorrutteeseen voi oman maun mukaan käyttää mitä tahansa Valion maustetuista rahkoista. Itse käytin taikinaan vaniljarahkaa ja kuorrutteeseen sitruunan makuista rahkaa. Yhdistelmä toimi oikein hyvin!



(12 kpl)

taikina:

2 munaa
1,5 dl sokeria
1 prk Valion maustettua rahkaa (esim. vanilja)
100 g voita tai margariinia
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

kuorrute:

1 prk Valion maustettua rahkaa (esim. sitruuna)
0,5 dl tomusokeria
koristeeksi esim. strösseleitä

1. Sekoita kuiva-aineet kulhossa
2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi
3. Sekoita joukkoon rahka, sulatettu rasva ja jauhoseos. Sekoita nopeasti tasaiseksi
4. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 175 asteessa n. 20 minuuttia. Jäähdytä
5. Sekoita kuorrutteen rahka ja tomusokeri ja levitä kuorrutetta jäähtyneille leivonnaisille. Koristele

2 kommenttia:

  1. Kokeilin näitä tänään ja resepti oli erittäin hyvä, muffinit kohosivat erittäin hyvin ja tein ne vielä amerikan-muffini vuokiin joten muffeista tuli erittäin hyvän näköisiä : ) Maku oli myös todella hyvä ja resepti on helposti myös muokattavissa jos haluaa pieniä muunnoksia tehdä mielensä mukaan.

    VastaaPoista
  2. Rahkana taikinan seassa toimii älyttömän hyvin tämä Valion uutuus Valkosuklaa-Lime rahka... Lisäsin vielä jauhoseokseen 2 tl vaniljasokeria ja noin 3 tl kaakaojauhetta... taikinan jaoin kokeilumielessä erilaisiin muffinivuokiin että näkee millaisia tulee missäkin... tässä vaiheessa ovat vielä uunissa...

    Tämä yhdistelmä ainakin minun suuhuni toimii...

    VastaaPoista