1. lokakuuta 2009

Iskender Kebab - suomalaisittain

Kebabista on tullut meidän perheen miesväen suosikkipöperö. Kotikebab-kokeilu osoittautui siis varsin onnistuneeksi! Viikonlopun kunniaksi väänsin sitten tämmöiset perinteiset Iskender-tyyppiset annokset. Annoksiin tuli kebab-lihaa, keitettyä riisiä, salaattia, kurkkua, tomaattia ja punasipulia. Pitaleipiä en jaksanut ruveta tekemään (ja ne kaupan valmiit pitat ei juurikaan houkuttele) joten laitoin leiväksi annokseen rullarieskasta revittyjä palasia. Päälle vielä kunnon loraukset punaista ja valkoista kastiketta, joiden ohjeet löysin Liemessä-blogista.




Punainen kastike kebabille

2 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulin kynsi
1 iso purkki paseerattua tomaattia
basilikaa
oreganoa
mustapippuria
1 tl suolaa
1 rkl hunajaa
0,5 rkl viinietikkaa

Kuumenna öljy kattilassa ja purista valkosipulin kynsi sekaan. Kuullottele hetki ja lisää muut ainekset. Keittele puolisen tuntia.


Jogurttikastike kebabille

2 dl bulgarian jogurttia
1 dl kermaviiliä
1 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulin kynsi murskattuna
valko- ja mustapippuria
suolaa
0,5 rkl hunajaa

Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja anna maustua pari tuntia ennen tarjoamista

4 kommenttia:

  1. Onko toi ohje tarkoitettu kahdelle henkilölle? Vai 4:lle? Voisin koittaa tätä reseptiä ! Kuvas oleva ruoka-annos näyttää niin maukkaalta että.

    VastaaPoista
  2. Tuosta kebablihapötköstä riittää ainaki kuuteen annokseen lihaa - riippuen tietysti miten isoja annoksia kasaa. Sama tietysti pätee noihin kastikkeisiinki. Miun mittapuulla nuo ylläolevat kastikemäärät riittää neljään annokseen.

    VastaaPoista
  3. Näillä ohjeilla valmistui elämäni ensimmäinen kebabliha + kastikkeet! Nam, tehdään kyllä toistekin!!! ☺

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla että hyvä ohje löytyi! Eipä ole tullut aikoihin tehtyä tätä herkkua. :)

    VastaaPoista