11. maaliskuuta 2018

Jerky – kuivaliha

Kuivaliha on ajatuksena kuulostanut aina jotenkin kummalliselta. Miten ihmeessä lihaa voi kuivata? Miten ihmeessä se voi olla suutuntumaltaan hyvää ja ylipäätään syömäkelpoista? Ja miksi kukaan ylipäätään haluaa syödä kuivattua lihaa?

Näihin kysymyksiin olen nyt saanut vastauksen kun muruseni on tutustuttanut minut tähän maailmaan. Kuivalihan valmistus ottaa oman aikansa ja vaatii hieman panostusta, mutta uuni hoitaa itse kuivaamisen näppärästi. Kuivaliha on sitkeää purtavaa ja kuulemma oikein hyvä välipala kuljetella mukana talvisissa ulkoilmaharrastuksissa.

Viikon päästä Ylläs kutsuu ja reissua varten kuivasimme noin 2 kg hirven paistia. Kotiuuniin mahtuu noin kilon verran lihaa kerrallaan kuivamaan, joten koko viikonloppu meni pyöritellessä lihoja jääkaapissa ja uunissa. Lopputulos oli ihana – saa nähdä minkä verran lihapaloja on jäljellä kun on aika lähteä suksimaan tunturiin…



1 kg hirven tai naudan paistia

marinadi:
1 dl soijakastiketta
1,5 dl punaviiniä
1 dl viskiä
2 rkl Poppamies Slow Food Rub –mausteseosta (sisältää savusuolaa, ruokosokeria, mustapippuria, paprikaa, sipulia, timjamia, inkivääriä ja sitruuna-aromia) TAI mausteita oman maun mukaan
2 rkl hunajaa tai siirappia

1. Pakasta liha ennen valmistamista. Sulata jäinen liha puolisulaksi ja leikkaa se ohuiksi (n. 3mm) viipaleiksi
2. Sekoita marinadin ainekset sekaisin laakeassa vuoassa ja asettele lihaviipaleet vuokaan niin että ne peittyvät kauttaaltaan marinadiin. Anna maustua jääkaapissa yön yli.



3. Nosta lihaviipaleet marinadista ja kuivaa niistä enin marinadi pois. Laita uunin alatasolle uunipelti ja sen päälle leivinpaperi. Pujota lihaviipaleet puisiin varrastikkuihin ja asettele tikut uuniritilän päälle niin että viipaleet roikkuvat väljästi eivätkä koske toisiinsa.



4. Säädä uuniin lämpöä noin 75 astetta ja jätä uuni luukku hieman raolleen. Anna kuivua rauhassa kunnes liha on sitkeän kuivaa. Aikaa tähän menee noin 8 tuntia, jopa enemmänkin
5. Irrota lihaviipaleet tikuista ja napostele!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti