28. marraskuuta 2021

Paistetut pavut

Joskus se himo vaan iskee, eikä sitä saa mielestä ennen kuin sitä saa! Papuja nimittäin! Harmikseni kukaan kanssasyöjistä ei pavuista välitä, joten niitä tulee valmistettua todella harvoin. Itse tykkään erityisesti valkeista pavuista ja niillä saisi mukavasti ”jatkettua” monenlaisia ruokia kastikkeista patoihin ja keitoista laatikkoruokiin. Mutta koska paljon uusia juttuja olen saanut ujutettua ruokakuntani jäsenten lautasille, niin en ole lainkaan murheissani, jos ihan jokainen minulle maistuva juttu ei heille maistukaan. Joskus äiti kokkaa sitten itselleen oman ruuan ja muille ihan jotain muuta.

Tämän ohjeen olen joskus kirjoittanut muistiin Niklas Ekstedtin kokkailuohjelmasta. Kirjoittamassani muistilapputyylisessä ohjeessa oli muistissa vain pääpiirteet ruokalajista – eli raaka-aineet ja kypsennystapa, joten alla on oma versioni Niklaksen paistetuista pavuista. Aivan loistava ruoka!

 

 


 

 







 

n. 450 g käyttövalmiita papuja maun mukaan (minulla suuret valkoiset ja kidneyt)

 

kastike:

1 pkt pekoni

1 sipuli

1 valkosipulin kynsi

0,5 dl sweetchili-kastiketta

0,5 rkl ruskeaa sokeria

1 rkl dijon-sinappia

1 dl vettä

 

1. Voitele pieni uunivuoka. Jos käytät säilöttyjä papuja, valuta ja huuhtele ne ja kaada ne uunivuokaan. Itse keitetyt pavut voi tietenkin kipata vuokaan ilman huuhtelemista.

2. Hienonna pekoni ja paista se rapeaksi pannulla. Kuori ja hienonna sipulit ja lisää ne pekonin joukkoon paistamisen loppuvaiheessa. Pienennä lämpöä ja kypsennä kunnes sipulit pehmenevät

3. Lisää pannulle loput aineet ja keittele muutama minuutti

4. Kaada kastike papujen joukkoon ja kypsennä 175-asteisessa uunissa puolisen tuntia

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti