28. tammikuuta 2024

Banaanikakku

Muruseni kysäisi eräänä päivänä ennen joulua, että osaisinkohan kenties tehdä banaanikakun. En ollut aiemmin moista tehnyt, koska en itse banaanista tykkää. Lupasin kuitenkin osata ja tehdä sellaisen joululomalla. Ohje löytyi Hannalta Cebicin keittiöstä. Hanna tekee paljon perinteisiä leivonnaisia ja ruokia, joten arvioin lähteen luotettavaksi! Ja oikein toimivan ohjeen löysinkin!

Vuokani oli hieman suurempi kuin ohjeessa, joten kakun jäädessä matalammaksi, lyhensin hieman paistoaikaa. Kakku jäi tikkutestistä huolimatta hieman liian pehmoiseksi, vaikka kypsä olikin. 45 minuuttia olisi ollut minun vuoalleni sopiva aika olla uunissa.

Täyteläiseen kakkuun sopii hyvin myös kuorrute. Kakun voisi kuorruttaa esimerkiksi kinuskilla, sulatetulla suklaalla, voikreemillä tai tuorejuustokuorrutteella. Kuorrutteen päälle voisi ripotella suklaa- tai pähkinärouhetta. Kanssasyöjäni mielestä tämä kakku ei kuorrutetta tarvitse, vaan se on parasta sellaisena kuin se on. Saa kuulemma tehdä toistekin!

 


 

 

 







 

2 kananmunaa

2,5 dl sokeria

2 kypsää banaania muussattuna

2 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

2 tl vaniljasokeria

1,25 dl kermaa

150 g voisulaa

2,5 dl vehnäjauhoja

(kanelia)

 

1. Sulata ensimmäisenä voi, että se ehtii hieman jäähtyä

2. Voitele ja jauhota kakkuvuoka

3. Sekoita taikinan ainekset kulhossa kauhalla ohjeen järjestyksessä. Taikina on melko löysää ja kuohkeaa

4. Kaada valmis taikina vuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa noin tunnin ajan (paistoaika riippuu vuoan koosta, eli tarkkaile kypsymistä). Pinta tummuu herkästi, peitä tarvittaessa paiston loppuvaiheessa.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti