10. helmikuuta 2011

Juustoiset lihapyörykät

Lihapullat on melkeinpä parasta kotiruokaa. Eniten tykkään italialaistyylisistä suurista ja pehmeistä pyöryköistä jotka on haudutettu kypsäksi tomaattikastikkeessa. Mummon tekemät pienenpienet voissa rapsakoiksi paistetut lihapullat oli lapsena kans suurta herkkua!

Lihapullataikinan maustaminen on aina ollut jokseenkin haasteellista, kunnes jossain vaiheessa hieman luovutin ja aloin käyttää sipulikeittoainespussia. Mutta jotenkin se vaan tuntuu oikaisemiselta (ja E-koodatulta!) joten täydellistä lihapullataikinan ohjetta on tullut etsittyä. Monta hyvää ohjetta on vastaan tullut mutta silti vaan pitää aina saada kokeilla jotain uutta. Nämä lihapullat tein Insanityn ohjeen pohjalta ja ihanassa uudessa teräskulhossa - Iloisesta keittiöstä!



1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
öljyä
1 dl korppujauhoja
1 prk kermaviiliä
400 g jauhelihaa
1 tl suolaa
1 kananmuna
2 tl sinappia
2 dl juustoraastetta
1 tl chilijauhetta

1. Kuori ja hienonna sipulit ja kuullota ne pehmeiksi pannulla öljyssä
2. Sekoita kermaviili ja korppujauhot ja anna turvota hetkinen
3. Sekoita kaikki ainekset yhteen ja muotoile taikinasta pihvejä tai pullia. Paista uunissa tai pannulla



2 kommenttia: