7. huhtikuuta 2021

Kanaa Kung Pao

Kanaa Kung Pao -ruuasta tulee aina mieleeni Frendien jakso, jossa Chandlerin äiti kertoo himoitsevansa kyseistä ruokaa aina tiettyjen tapahtumien jälkeen. Meillä tätä syötiin sunnuntai-illan ateriana, kun koko porukka oli taas koolla. Ilman mitään tiettyjä tapahtumia.

Kung Pao tofua olen joskus aiemmin tehnytkin. Aika lailla yksi-yhteen nämä ohjeet ovat, mutta laitan nyt siltikin tähän – edes sen nimissä, että löydän ohjeen näppärästi itse – oli nimittäin todella hyvää koko ruokakunnan mielestä! (Ohje: Glorin Ruoka&viini 2/2015 – hieman muunneltuna)

PS. On muuten mukavaa, kun lapset kasvavat ja hieman tiukempikin maustaminen sopii ja ruoka maistuu heillekin!


 

 








 

4 annosta

 

500 g broilerin rintafileetä

1 dl paahdettuja ja suolattuja pähkinöitä (käytän aina cashew-pähkinöitä)

2 valkosipulin kynttä

2 tl inkivääriraastetta

3 kevätsipulia (tai pieni pala purjoa

3 rkl öljyä

kuivattua chiliä maun mukaan

 

marinadi:

1 rkl soijakastiketta

1 rkl miriniä

1,5 tl maissitärkkelystä

 

kastike:

2 rkl balsamiviinietikkaa

1 rkl soijakastiketta

1 rkl seesamiöljyä

1 rkl sokeria

2 tl maissitärkkelystä

0,5 tl mustapippuria

 

1. Paloittele broilerin fileet pienemmiksi paloiksi. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja laita lihapalat maustumaan marinadiin huoneenlämpöön noin vartiksi

2. Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset yhteen. Jätä odottamaan.

3. Valmistele muut ainekset: rouhi pähkinät karkeaksi rouheeksi, kuori ja hienonna valkosipulit, hienonna kevätsipulit (pidä valkeat ja vihreät osat erillään) ja raasta inkivääri.

4. Kuumenna öljy wokpannussa tai paistokasarissa. Lisää kuivattu chili ja paista sitä puolisen minuuttia. Nosta broilerin palat marinadista ja paista ne pannulla kypsäksi.

5. Lisää valkosipuli, inkivääri ja kevätsipulin vaalea osa ja kypsennä hetki. Lisää kastike ja sekoita tasaiseksi. Viimeistele ruoka kevätsipulin vihreillä osilla ja pähkinärouheella.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti