29. maaliskuuta 2009

Hyydytetty täytekakku

Tällä ohjeella teen kakut kaikkiin juhliin eikä ole kertaakaan vielä epäonnistunut. 4 munan kakusta tulee ihan reilun kokoinen, suuremmalle poppoolle (kuten ristiäisiin) olen tehnyt sit tuon 6 munan pohjan. Ohjeessa on siis suluissa suuremman taikinan ainemäärät.




pohja (suluissa 1,5-kertainen annos)
4 (6) munaa
2 (3) dl sokeria
¾ (1,25) dl vehnäjauhoja
¾ (1,25) dl perunajauhoja
¾ (1) dl kaakaojauhetta
1 (1,5) tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuiva-aineet keskenään ja sekoita varovasti vaahdon joukkoon. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan. Paista 175°/30 (40) min.

* * *

Täytteeksi kakkuun tein tällä kertaa persikkaisen version, mutta joskus olen tehnyt samalla periaatteella käyttäen mansikkasurvosta ja mansikanpaloja. Alla myös mokkatäytteen ohje, joka myöskin on hyväksi havaittu!

hedelmäinen täyte:
2 (3) dl vispikermaa
2 (3) prk rahkaa
2 (3) prk persikkasosetta (piltti tms.)
¾ (1) dl sokeria
1 (1,5) tl vanilliinisokeria
0,5 dl omenamehua
4 (6) liivatelehteä
lisäksi 1 prk persikoita pieniksi paloiksi pilkottuna

1. Liota liivatelehdet kylmässä vedessä
2. Vaahdota kerma ja lisää joukkoon rahka ja persikkasose
3. Liuota pehmitetyt liivatteet kuumaan omenamehuun ja lisää rahkaseokseen

mokkatäyte:
6 liivatelehteä
½ dl kuumaa kahvia
500 g maitorahkaa
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
250 g tummaa suklaata
2½ dl vaahdotettavaa vanilliinikastiketta

1. Liota liivatelehdet kylmässä vedessä
2. Mausta rahka sokereilla. Rouhi tai raasta suklaa. Vatkaa vaniljakastike. Sekoita kaikki rahkan joukkoon
3. Liuota liivatteet kuumaa kahviin ja sekoita rahkaan ohuena nauhana

* * *

Täytä kakku tarjoilua edeltävänä päivänä. Irrota kakkupohja vuoasta ja pese ja kuivaa vuoka. Laita vuokaan reuna paikalleen. Leikkaa 4 munan kakkupohja kahdeksi ja 6 munan kakkupohja kolmeksi viipaleeksi. Kostuta kakkulevyt kevyesti mehulla. Tee foliosta panta kakkuvuoan reunojen ympärille jotta täyte ei pääse valumaan.


Valmista täyteseos yllä olevan ohjeen mukaan. Aseta vuokaan vuorotellen kakkupohja, hedelmäpaloja ja täytettä, painele kerrokset tiiviisti vuokaan. Levitä päällimmäiseksi kerros täytettä. Peitä kelmulla tai foliolla ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli.


Seuraavana päivänä poista vuoka ja foliot. Tältä se suunnilleen sitten näyttää:


Sitten vaan kakku tarjoiluvadille ja koristelut päälle!

Täman kakun tein esikoisen 3-vuotissyntymäpäiväksi. Ripottelin pinnalle koristerakeita. Työkalut otin muoteilla keltaisesta marsipaanista ja ruuvit muovailin käsin. Reunoille ja päälle pursotin kermavaahtoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti