1. maaliskuuta 2009

Kanaviillokki

Kanaviillokki on meidän perheen suosikkiruokia. Harvakseltaan tulee tehtyä kun on melkoisen isotöinen homma. Mutta kiva viikonloppuruoka. Ja samalla vaivalla tulee isompikin satsi ja osan voi sit pakastaa. Tämän teon on anoppi opettanu, omia makuvivahteita on tullu sit matkan varrella lisättyäkin välillä.



3 kpl broilerin koipireisiä (tai rintapaloja)

liemi:
vettä
2 pss keittojuureksia
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
2 laakerinlehteä

kastike:
50 g voita
½ tl currya
(hieman chilijauhetta tai -rouhetta)
5 rkl vehnäjauhoja
n. 6 dl keitinlientä (+ vettä tarvittaessa)
2 dl ruokakermaa
1 rkl sitruunamehua
suolaa
pippuria
persiljaa

1. Laita kanapalat suureen kattilaan. Lisää joukkoon keittojuurekset, paloiteltu sipuli ja valkosipuli sekä laakerinlehdet. Lisää vettä sen verran että ainekset peittyvät väljästi.
2. Keitä kunnes kana on kypsää - eli n. 45 minuuttia. Ota kanapalat pois liemestä ja irroittele ja paloittele lihat
3. Siivilöi liemi talteen
4. Sulata voi kattilassa ja lisää curry (ja chili). Kuullota hetken verran. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Jos seos menee liian kuivaksi, lisää tilkkanen öljyä. Anna jauhojen kypsyä hetki
5. Lisää kuumaa keitinlientä voi-jauhoseokseen vähitellen huolella sekoittaen.
6. Kun olet lisännyt noin puolet keitinliemestä, lisää kerma ja sitruunamehu. Jatka sitten taas keitinliemen lisäämistä kunnes kastike on sopivan sakeaa. Mausta.
7. Lisää lihat ja anna kiehua n. 10 minuuttia. Sekoittele välillä ja lisää keitinlientä tai vettä jos kastike sakenee liikaa
8. Tarjoa lisänä riisiä ja kasviksia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti