30. toukokuuta 2009

Risotto

Lapsena syötiin risottoa joka oli tehty pitkäjyväisestä riisistä sekoittamalla joukkoon hernemaissipaprikaa. Lopputulos oli monesti kuivaa ja irtonaista seosta - joka täytti kyllä vatsan hyvin. Nyt aikuisena syön sitten sitä ihan oikeaa risottoa joka saa täyteläisen pehmeän makunsa hyvästä risottoriisistä, voista ja parmesaanista. Tämäkin risotto täyttää vatsan hyvin, mutta se antaa ravintoa myös mielelle! Risotto on maailman melkeinpä paras ruokakeksintö - pastan jälkeen tietysti. Alla oleva ohje on aivan tavallinen risoton perusohje, joka sopii lisukkeeksi vaikkapa broilerille. Perusohjeeseen aineksia lisäämällä saa tehtyä vaikkapa sienirisottoa tai cheddarrisottoa - vain mielikuvitus on rajana. 1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 rkl oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
1 dl valkoviiniä
n. 7 dl kasvis- tai kanalientä
50 g voita
1 dl parmesaaniraastetta
mustapippuria
persiljaa

1. Hienonna sipulit ja kuullota öljyssä. Lisää joukkoon riisit ja kuullota hetkinen
2. Lisää viini ja anna imeytyä
3. Lisää kasvislientä kauhallinen kerrallaan ja annan imeytyä. Sekoittele samalla.
4. Kun riisi on kypsää, lisää joukkoon voi ja juustoraaste sekä mausteet. Sekoittele ja kuumenna. Risoton tulee olla koostumukseltaan löysää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti