3. joulukuuta 2011

Kassler-chorizopata

Jostain syystä olen viime aikoina tuntenut suurta houkutusta lihalaatuihin joita kypsennetään pitkään ja hartaasti. Tuohon luksukseen ei ole arkena aikaa. Vaikka aikataulumme onkin melko väljä, ruuan täytyy olla pöydässä reilun tunnin päästä siitä kun tulemme kotiin. Eli haudutteluun ei ole aikaa. Tämän syksyn aikana viikonloputkin ovat tuntuneet jotenkin kiireisiltä ja nopeasti valmistuvat ruokalajit ovat olleet kunniassaan.

Sattuipa niin että molemmat pojat olivat yhtä aikaa kipeänä ja vietimme pari (pitkähköä) iltaa päivystyksessä jonottamassa kipeiden korvien kanssa ja sen jälkeen muutaman (pitkähkön) päivän kotosalla parantelemassa niitä korvia. Nyt oli aikaa haudutella myös arkena! Posti toi sopivasti luokseni uuden Hotpot-padan ja pääsin kokeilemaan sitä tositoimissa!

Testiruokalajiksi valitsin Jenssenin kiusauksen arkistoista joskus merkkaamani kassler-chorizopadan. Ruoka oli näppärä tehdä padassa joka sopii käytettäväksi sekä hellalla että uunissa. Yllättävän paljon pata vaati kuitenkin rasvaa ruskistusvaiheessa vaikka ruskistettava lihakin oli rasvaista.

Lieneekö ollut sitten sen reilun rasvan vaiko uuden padan ansiota, niin tämä ruoka vei kielen mennessään! Liha oli kypsynyt pehmeäksi, tomaattinen kastike hautunut makeaksi ja fenkolin voimakas tuoksu oli pehmentynyt mukavan aromaattiseksi. Kaiken kruunasi mausteinen chorizo, jonka hieman savuinen paprikan maku antoi terävyyttä keskelle lempeyttä! Ah, menipä runolliseksi. Jotta ei oltaisi aivan niin kaunosieluisia niin todettakoon lopuksi että söimme lihapadan pikanuudeleiden kera. Se siitä runollisuudesta!



800 g kassleria
öljyä paistamiseen
suolaa
mustapippuria
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 rkl valkoviinietikkaa
100 g chorizomakkaraa
1 tl fenkolinsiemeniä
1 tlk tomaattimurskaa
1 rkl tomaattipyreettä
vettä (n. puolikkaan tomaattimurskapurkillisen verran)

1. Poista kasslerista mahdolliset kalvot ja ylimääräinen rasva. Paloittele reiluiksi paloiksi
2. Kuumenna öljy padassa liedellä ja ruskista lihat muutamassa erässä. Nosta valmiit lautaselle odottamaan ja mausta ne suolalla ja mustapippurilla
3. Kuori ja hienonna sipulit ja kuullota ne padassa. Lisää tarvittaessa öljyä. Kun sipulit ovat pehmeitä, lisää pataan viinietikka ja kiehauta pari minuuttia
4. Paloittele chorizomakkara ja lisää pataan. Kypsennä kunnes rasva sulaa makkarasta
5. Hienonna fenkolinsiemenet morttelissa ja lisää ne pataan tomaattimurskan, tomaattipyreen ja veden kanssa
6. Sekoita ainekset sekaisin ja nosta pata 175-asteiseen uuniin. Kypsennä kannen alla hauduttaen pari tuntia. Ota kansi pois ja jatka kypsentämistä vielä puolisen tuntia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti