7. joulukuuta 2011

Rahkavoitaikina

Jo useampana vuonna on tehnyt mieli kokeilla tehdä itse torttutaikinaa. Siis sellaista oikeaa voitaikinaa johon kaulitaan voita väliin. Ohje on odottamassa, katsotaan tuleeko tänä vuonna kokeiltua. Aloitin torttutaikinakokeilut hieman helpommalta vaikuttavalta vaihtoehdosta eli rahka-voitaikinasta.

Taikina olikin helppo tehdä, ainekset sekoittuivat hyvin sekaisin. Hieman epäilyksiä lopputuloksesta herätti taikinan pehmeys. Lepuutin taikinaa tunnin verran jääkaapissa ja koostumus kaulimiseen oli todella hyvä! Sopivan jämäkkä, sopivan pehmeä! Jauhoja sai kyllä käyttää reilusti apuna.

Tein taikinasta puolikuun muotoisia torttuja, koska tähtitortuissa on ihan liikaa hillotonta kohtaa ja kitalakeen tarttuvia kuivia sakaroita. Puolikuun muotoinen hillotasku pysyy ihanan mehevänä kauttaaltaan. Alla olevan ohjeen taikinamäärä riitti 22 puolikuun muotoiseen torttuun. Rahka-voitaikina on tavallista voitaikinaa kevyempää ja se sopii hyvin piirakoihin, pasteijoihin ja torttuihin. Ohjeen nappasin Yhteishyvän ruokalehdestä.



250 g voita
4 dl vehnäjauhoja
250 g maitorahkaa

1. Nypi pehmeä voi ja jauhot sekaisin
2. Sekoita joukkoon maitorahka ja nosta taikina noin tunniksi viileään kovettumaan ennen leipomista
3. Kauli levyksi ja leikkaa käyttötarkoituksen mukaan. Puolikuun muotoisia torttuja paistoin 225 asteessa 12 minuuttia

2 kommenttia:

  1. Rahkavoitaikina on meillä lempparia suolaisissa leivonnaisissa. Itse laitan vielä tuohon annokseen 1 tl leivinjauhetta antamaan kupsakkuutta. Taikinan teen yleensä jääkaappiin tekeytymään jo leipomista edellisenä iltana...teit siis laukkutorttuja....ihanan perinteisiä.

    VastaaPoista
  2. Ahaa, pitääkin kokeilla tuota leivinjauhelisää! Eiköhän tässä joulun aikaan tule vielä torttuja toiseenkin kertaan tehtyä. Tuo laukkutorttu on miulle ihan uus käsite! Hyvin kuvaava! :)

    VastaaPoista