28. kesäkuuta 2011

Raparperi-omenamuffinssit

Sunnuntai-iltana puhelin soi. Raparperia olisi tarjolla. Pahaa aavistamatta lupaan ottaa raparperit vastaan mielelläni. Vartin päästä kotiinkuljetus on alaovella tuomisinaan iso pahvilaatikollinen raparperin varsia. Ensimmäisen epätoivon ajatuksen jälkeen otin kuitenkin koko laatikollisen vastaan. Yöksi pääsivät parvekesäilytykseen ja seuraavana aamuna sitten hommiin.

Ensimmäinen 40 minuuttia meni varsien putsailuun ja kantojen poistamiseen. En edes yrittänyt kuoria kaikkia, vain paksuimmista varsista otin kuoret pois. Sitten oli vuorossa armotonta veitsenkäyttötreeniä. Onneksi serkkuni sattui tulemaan sateisen aamupäivän viettoon meille. Leikkuulauta ja veitsi eteen ja pilkkomaan. Serkkuni pilkkoi ja kuopus sai laittaa palaset pussiin, esikoinen pilkkoi itse monta ohutta vartta pienellä veitsellä ja itse sain sitten rauhassa keskittyä pilkkomiseen tahollani. Tunnin päästä homma oli selvä: melkein 14 litraa raparperin paloja pussitettuina 5 dl:n annoksiin, suurin osa omaan pakastimeen ja osa pilkkoja-apulaisen/lastenviihdyttäjän matkaan! Voi olla että talven aikana raparperiaiheisia leivontaohjeita putkahtelee kauhaan yksi jos toinenkin!

Tässäpä nyt alkuun todella helppo ja herkullinen muffinssiohje. Tai siis oikeastaan tämä on marjapiirakka jossa marjat on korvattu omenalla ja raparperilla ja taikina on paistettu muffinssivuoissa. Ohje on kaiveltu äitini arkistoista, ei näyttänyt ihan tuoreelta se kansion sivu jolle kirjoituskoneella tämä ohje oli naputeltu. Manteliaromin lisäsin hetken mielijohteesta kun muistin sellaisen jämäpullon kaapissa nököttävän.



20 kpl

4 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
100 g voita tai margariinia sulatettuna
2 dl kermaa
2 kananmunaa
2 dl ruokokidesokeria
1 tl manteliaromia
3 dl raparperipaloja
1 omena

1. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe kulhossa
2. Vatkaa munat, sokeri ja manteliaromi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon kuiva-aineseos vuorotellen kerman ja voisulan kanssa
3. Kuori ja paloittele omena. Lisää omena- ja raparperipalat taikinaan.
4. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia

2 kommenttia:

  1. Pilkkoja-apulainen/lastenviihdyttävä kiittää isopahatätisenkin puolesta.... Kysymys kuuluukin, että halluutko mustikkoo/viinimarjaa/vattuu niinkun vastavuorosesti....

    VastaaPoista
  2. Mustikkoo ja vattuu varmasti tulis käytettyä. Tavoitteena ois hilppasta mustikkamehtään mahollisesti jossain vaiheessa (tai sit ei...) :D. Onko teille tulossa marjaa?

    VastaaPoista