14. toukokuuta 2010

Lanttuleipä

Tätä leipää aloitin tekemään Maku-lehden 4/2009 –numeron ohjeen mukaan – aikomuksenani tehdä lanttusämpylöitä. Olin varmaan joku aika sitten jossain nähnyt myös toisen lanttusämpyläohjeen jossakin… Aloitin kuorimalla lantun, lohkoin sen ja laitoin kiehumaan. SITTEN kävin hakemassa ohjeen esille ja huomasin että lanttu olisi tähän kyseiseen taikinaan laitettu raasteena eikä soseena. No myöhäistäpä sitä oli siinä vaiheessa enää ryhtyä raastamaan, päätin tehdä sämpylät sitten soseesta. Sekoittelin taikinan ja se vain tuntui löysältä vaikka kuinka jauhoja lisäilin. Usko alkoi loppua (ja kulhosta tila) joten jätin taikinan melko löysänä kohoamaan, kippasin sen sitten leipävuokaan (joka oli aavistuksen liian pieni) ja tein siis lanttuleivän Chez Jasun helpon arkileivän henkeen. Hyvin kohosi ja pysyi nippanappa vuoassa!



300 g lanttua
5 dl vettä
3 tl suolaa
2 tl sokeria
1,5 dl vehnäleseitä
1,5 dl kaurahiutaleita
1 dl auringonkukansiemeniä
1 pss kuivahiivaa
n. 9 dl jauhoja

1. Kuori ja paloittele lanttu. Keitä pehmeäksi ja soseuta
2. Lisää kuuman lanttusoseen joukkoon viileä vesi, suola, sokeri, leseet, hiutaleet, siemenet ja hiiva. Sekoita ja ala lisätä jauhoja vähitellen
3. Jätä taikina löysäksi ja kohota vedottomassa paikassa n. 30 minuuttia
4. Kaada taikina voideltuun leipävuokaan ja paista 200 asteessa n. 45 minuuttia. Ota leipä pois vuoasta, kääri puuvillapyyhkeeseen ja anna jäähtyä hyvin ennen leikkaamista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti