Herukkaa herukkaa!

Herukat ovat pienestä pitäen kuulunut lapsuuden kotini pakastimen vakiomarjoihin. Vanhempieni takapihalta on vuosien varrella löytynyt punaista, mustaa ja valkoista herukkaa. Niitä sitten on syksyllä kerätty pakastettavaksi (joskus jopa minäkin muksuna kannoin korteni kekoon...). Äidin herkkua on punaherukkasurvos jäätelön kera ja monena vuonna myös punaherukkahyytelöä on pitkät purkkirivit kylmiöstä löytynyt. Mustaherukkaa (ja punaista myös) on yleensä mehustettu.



Itse en herukan ystävä oikein ole mutta pitihän sitä (muksuille) käydä keräämässä kun tilaisuus tuli eteen. Tuttavien luona herukkaa oli tarjolla ja mustaa puolisen sankkoa kävin keräämässä. Mustaherukat olivatkin helppoja kerätä: mukavan pienissä pensaissa suuria mehukkaita marjoja ja sankko täyttyikin melko nopsaan! Hilloa keittelin ison kattilallisen ja muutmaan rasiaan pakastimeenkin laitoin. Jospa sitä talven mittaan jotain leipomusta vaikka sitten vääntäisi!



Uusi tuttavuus minulle herukkaperheeseen oli vihreä herukka. Semmoiseen en ennen ole törmännytkään! Vihreän herukan maku oli mustaherukan kaltainen, ei kirpeä kuten punainen ja valkoinen ovat. Vihreät herukat maastoutuivat pensaisiin melkoisen hyvin eli niiden kerääminen olisi ollut varmaan hieman työläämpää.