27. syyskuuta 2010

Kaalipasta

Tätä ohjetta olen oikein säästellyt syksyä varten ajatellen että kaalipasta pitää tehdä uudesta kaalista. Tarkempi tutustuminen ohjeeseen paljasti että ei tarvii kun se tehdäänkin kiinankaalista. Eli turhaan panttasin tätäkin. Ruoka oli kyllä odottamisen arvoinen ja kasviksia tuli syötyä aivan huomaamatta. ”Pakollinen” lihan maku on saatu ruokaan pekonilla, mutta varmasti tämä pasta maistuisi aivan kasvisversionakin!



400 g nauhapastaa
(1 pkt pekonia)
200 g sieniä
4 porkkanaa
400 g kiinankaalia
2 rkl öljyä
1 tl meiramia
suolaa ja pippuria

1. Laita pasta kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan
2. Paloittele pekoni ja laita palat kylmälle pannulle. Laita levylle ja levy kuumenemaan. Kun pekoni alkaa sihistä, pienennä lämpöä.
3. Puhdista ja paloittele sienet. Kun pekoni on melkein kypsää, lisää sienet pannulle ja kypsennä hetki. Nosta syrjään
4. Kuori ja raasta porkkanat. Huuhtele ja suikaloi kaali. Kuumenna öljy kasarissa ja kuullota porkkanaraastetta siinä. Lisää kaali, kypsentele hetki ja hauduta kannen alla viitisen minuuttia. Sekoita joukkoon pekoni-sieniseos ja mausta
5. Tarjoa pastan kera

2 kommenttia:

  1. Pastan kypsyys lienee muuta kuin al dente tän ohjeen mukaan. :D

    VastaaPoista
  2. Pastan keittoajan voi tarkistaa pakkauksesta ja ajoittaa sit sen mukaan!

    Mutta äkkiseltään väittäisin että jos pastaa varten laittaa suurehkon kattilallisen vettä kiehumaan samaan aikaan kun laittaa pekonit pannulle niin ei sen pastan kyllä kauheen kauaa tarvii ootella tuota kasvishöystöä!

    Pekonin paistuessa ehtii jo samalla pilkkoa sienet ja esikäsitellä ainaki porkkanat ja sillä aikaa kun porkkanat on kypsymässä niin hienontuu kaali. Ja pastanhan voi toki valuttaa siinä vaiheessa kun se on al dente, vaikka kasvikset eivät ihan valmiit vielä olisikaan, kyllä se hetkisen kärsii odotella kattilassa kannen alla! :)

    Tai sit voi tehdä omalla tyylillään! :)

    VastaaPoista