11. maaliskuuta 2012

Juustolla kuorrutettu papukeitto

Hiihtolomaviikon energiapitoiseksi lounaaksi valmistin eräänä päivänä tätä tuhtia keittoa, joka osoittautui jälleen kerran ruuaksi joka ravitsi sekä ruumiin että sielun! Tehdessäni epäilin runsasta mausteiden määrää mutta ajattelin kuitenkin seurata ohjetta mausteiden suhteen. Vaikka vähensinkin vettä alkuperäisestä ohjeesta niin mausteiden määrä oli juuri sopiva. Keitosta tuli ihanan täyteläistä ja lempeän polttavaa. Keitoissa varsinkin mausteiden käyttäminen rohkeasti näyttäisi olevan avain onneen. Liemihän on keiton perusta ja ilman kunnollista maustamista olisi oikeastaan ihan sama syödä kasvikset haarukalla ja juoda lämmintä vettä päälle!

Ohjeen olen leikannut Glorian ruoka&viini –lehden numerosta 2/2011 siten että loppuosa on jäänyt jonnekin matkan varrelle. Mutta hyvää ja valmista tuli kaikesta huolimatta!



3 annosta

2 rkl öljyä
3 rkl tomaattipyreetä
1 tl juustokuminaa
0,5 tl chilirouhetta
1 tl currya
0,5 tl jauhettua maustepippuria
1 pieni bataatti
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
8 dl vettä
1 tl suolaa
3 dl kypsiä papuja
100 g maissilastuja
100 g raastettua cheddaria

1. Mittaa öljy, mausteet ja tomaattipyree kattilaan ja laita kuumenemaan. Kun seos alkaa sihistä pienennä lämpöä ja sekoittele mausteita hetkinen kunnes ne alkavat tuoksua
2. Öljyn ja mausteiden kuumetessa kuori ja hienonna sipulit ja lisää ne sitten mausteiden joukkoon. Kuullota hetki
3. Kuori ja paloittele bataatti pieniksi paloiksi ja lisää ne kattilaan. Kuullota vielä muutama minuutti
4. Lisää vesi ja suola ja keitä noin vartin verran kunnes bataatti alkaa pehmetä. Lisää lopuksi pavut ja keitä keitto kypsäksi
5. Jaa keitto annoskulhoihin. Jaa maissilastut keittoannosten päälle ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Gratinoi uunissa kymmenisen minuuttia kunnes juusto sulaa ja saa hieman väriä

9. maaliskuuta 2012

Spagettia, salviapestoa ja ilmakuivattua kinkkua

Hiihtolomaviikko. Hieman etäisyyttä töihin, pari hyvin nukuttua yötä ja rauhallista aamua, hiihtämistä auringonpaisteisessa kevätsäässä, saunomista ja lasi kylmää valkoviiniä. Kaamokseen kadonnut ruuanlaittointo alkaa nostaa päätään kevätaurinkoa kohti.

Sain viettää pari lomapäivää kotioloissa ihan vaan aikuisten kesken. Ruisleipä-aamupalan jälkeen ohjelmassa oli pikainen pakollisten asioiden hoitoreissu kaupungissa, topakka energiapitoinen keittolounas, hiihtämistä, saunomista ja illemmalla pasta-ateria jolla hiilarivarastot täydennetään seuraavan päivän hiihtelyitä ajatellen. Tähänhän voisi tottua!

Ensimmäisen hiihtelypäivän lounaalla söimme kukkakaalikeittoa ja iltaruuaksi laitoin tätä salviapestolla höystettyä pastaa. Todella hyvää! Sitruuna antoi ruokaan keväistä raikkautta, parmesaani mukavaa täyteläisyyttä ja ilmakuivattu kinkku suolaista särmää. Ikuinen ongelma ei ratkennut tälläkään kertaa: kuinka ilmakuivattu kinkku sekoitetaan mihinkään ilman että se itsepintaisesti takertuu itseensä klimpeiksi!? (Saa neuvoa!!)

Ainiin, ohje otettu Glorian ruoka&viini –lehden numerosta 4/2011 – joskin toteutettu taas hieman muuteltuna.



3-4 annosta

400 g spagettia (täysjyvää)
100 g ilmakuivattua kinkkua

salvia-sitruunapesto:
1 sitruuna
n. 30 salvianlehteä
1 valkosipulin kynsi
50 g parmesaania
3 rkl oliiviöljyä
0,5 tl mustapippuria

1. Laita reilusti suolattu vesi kiehumaan spagetin keittämistä varten ja kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan
2. Valmista pesto: pese sitruuna huolellisesti ja raasta sen kuori mortteliin. Halkaise sitruuna ja purista siitä 2 rkl sitruunamehua kuoren joukkoon. Hienonna salvianlehdet hienoksi silpuksi ja lisää nekin mortteliin. Raasta joukkoon valkosipulin kynsi ja hiero seos tahnaksi. Sekoita joukkoon raastettu parmesaani, oliiviöljy ja mustapippuri
3. Revi ilmakuivattu kinkku paloiksi
4. Valuta kypsä pasta ja sekoita sen joukkoon pesto, kinkku ja tarvittaessa vielä loraus oliiviöljyä
5. Tarjoa heti

8. maaliskuuta 2012

Kukkakaali-pekonikeitto

Joskus Yhteishyvästä talteen leikkaamani idealappunen kukkakaali-pekonikeitosta on tullut leikelaatikkoa pläräillessä ohitettua moneen kertaan. Aikoinani painonvartijoiden pisteitä laskiessani kasvisosekeittoa raejuustolla tuli syötyä niin usein että ajatus tökkii vielä näin vuosien jälkeenkin.

Kuukausi sitten tekemäni juustoinen kukkakaalikeitto oli kuitenkin niin eri maata että päätin antaa myös hieman tavallisemmalle kasvissosekeitolle uuden mahdollisuuden. Sopivilla mausteilla ja lorauksella (täysrasvaista - kröhöm...) kermaa kukkakaalikeittokin taipui maittavaksi lounaaksi. Painonvartijoiden pistelaskuihin tämä keitto ei oikein soveltuisi koska annoksen päälle kasattiin vielä keko pannulla paistettua pekonia. Mutta ylimääräiset kalorit saatiin karistettua helposti aurinkoiselle hiihtoladulle!



8 dl kasvislientä
1 tl currya
2 perunaa
1 iso kukkakaali
1,5 dl kuohukermaa
(suolaa ja mustapippuria)

lisäksi:
1 pkt pekonia
1 sipuli
persiljaa
paprikajauhetta
mustapippuria

1. Mittaa kattilaan kasvisliemi ja curry ja laita kuumenemaan
2. Kuori ja pilko perunat. Irrota kukkakaalista lehdet ja kanta ja paloittele kukinto. Lisää kasvikset kattilaan
3. Kun keitto alkaa kiehua, pienennä lämpöä ja keittele n. 20 minuuttia kunnes kasvikset ovat pehmeitä.
4. Kasvisten kypsyessä paloittele pekoni pannulle ja paista se rapsakaksi. Kuori ja hienonna sipuli ja lisää se pannulle kun pekoni on melkein kypsää. Mausta persiljalla, paprikajauheella ja mustapippurilla
5. Soseuta kypsä keitto sauvasekoittimella ja sekoita joukkoon kerma. Kuumenna tarvittaessa.
6. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja halutessasi myös mustapippuria
7. Tarjoa pekoni-sipuliseoksen kera

29. helmikuuta 2012

Pinaattivelli

Kiireisen ja väsyttävän arkirumban keskellä olen yllätyksekseni huomannut tavallisten perusruokien suorastaan kutsuvan minua kokkaamaan. Yleensä olen mieluummin laittanut jotain uutta ja kokkaillut ohjeen kanssa. Peruspöperöiden tekeminen on tuntunut tympeältä pakkopullalta. Nykyään tuntuu että keittiön puolella on mukavampi mennä sieltä missä aita on matalin. Myös kukkaro kiittää perusruuista samoin kuin selkä kauppareissulla reppua kantaessa! Perusruuat valmistuvat usein muutamasta edullisesta raaka-aineesta. Pinaattivelli onkin varmaan yksi halvimmista ruuista riisi- ja perunavellien ohella. Vaikka noista kolmesta pinaattivelli on ehdoton suosikkini – ehkäpä lisukkeeksi tulevien kananmunien vuoksi - en edes muista milloin olen pinaattivelliä viimeksi tehnyt. Kyllä vaan maistui hyvältä!



100 g voita
1,5 dl vehnäjauhoja
1 l kevytmaitoa
150 g pakastepinaattia
muskottipähkinää
valkopippuria
1 tl suolaa

lisäksi:
keitettyjä kananmunia

1. Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon jauhot
2. Lisää maito vähitellen koko ajan sekoittaen
3. Lisää jäinen pinaatti ja anna sen sulaa vellin sekaan. Lisää maitoa jos velli tuntuu liian paksulta – itse tykkään paksusta vellistä!
4. Mausta ripauksella muskottipähkinää ja valkopippuria sekä suolalla
5. Tarjoa kananmunien kera

28. helmikuuta 2012

Kuhaa ja rakuunajuureksia

Maanantaiaamun ankeuteen toi hieman – tai siis aika paljonkin – piristystä työkaverin ojentama nyssäkkä joka sisälsi kaksi kuhafileetä. Työpäivä kului rattoisasti miettien mitä kuhalle laittaisi kaveriksi. Noin harvinainen herkkupala tietenkin vain paistetaan pannulla – väljässä voissa välillä valellen ja maustetaan suolalla ja pippurilla, mutta mikä olisi sopiva lisuke kotimaiselle kalaherkulle? Luonnollisesti tietenkin kotimaiset juurekset – simppelisti nekin pannulla paistaen. Kokonaisuuden olisi kruunannut vielä hieman hapokas ohut kastike, mutta aikalailla loistava makuelämys tämä oli näinkin!



2 annosta

2 porkkanaa
1 palsternakka
1 sipuli
rypsiöljyä
suolaa
pippuria
rakuunaa
2 kuhafileetä
voita

1. Kuori juurekset ja sipuli. Leikkaa sipuli puolikkaiksi renkaiksi. Vuole juureksista nauhoja kuorimaveitsellä
2. Kuumenna öljy paistokasarissa ja laita juurekset kypsymään. Lisää joukkoon myös rakuuna. Sekoittele välillä jotta kasvikset kypsyvät tasaiseksi
3. Sulata voi toisella paistinpannulla ja paista kuhafileet molemmin puolin. Valele paistamisen aikana pannulla olevalla voisulalla. Mausta kypsät fileet suolalla ja pippurilla
4. Kun kasvikset ovat kypsät, mausta nekin kevyesti suolalla pippurilla
5. Annostele kasvikset kahdelle lautaselle ja nosta kalafileet päälle. NAUTI!!

22. helmikuuta 2012

Possua rosmariinikermassa

Maailman paras kermakastikkeen ohje on tässä, kiitos vain Mysi Lahtinen! Ohjeessa pihvit tehtiin sisäfileestä, itse käytin pihvifileetä – mitä se sitten ikinä onkaan. Yhtä hyvin voi käyttää valmiita ulkofileepihvejä tai ohuita leikkeitä. Tai vaikkapa broilerin rintafileitä tai minuuttipihvejä. Rosmariinin tilalla voi kokeilla vaikkapa rakuunaa tai salviaa tai muita omia suosikkiyrttejä. Meillä kermainen possusoosi sai kaverikseen kermaisen perunamuusin ja perusankea arkipäivä oli pelastettu!



porsaan sisäfilee
öljyä ja voita
suolaa
mustapippuria
1 sipuli
1-2 tl rosmariinia
2 dl lihalientä
120 g smetanaa
1 dl kermaa
1 rkl dijonsinappia

1. Leikkaa filee parin sentin viipaleiksi ja painele niitä hieman litteämmiksi. Ruskista viipaleet voin ja öljyn seoksessa, nosta syrjään ja mausta suolalla ja pippurilla
2. Lisää pannulle hieman voita tai öljyä. Kuori ja viipaloi sipuli ja kuullota viipaleita kunnes ovat pehmenneet. Nosta lihaviipaleet takaisin pannulle
3. Lisää rosmariini ja lihaliemi, kuumenna kiehuvaksi ja keittele viitisen minuuttia
4. Lisää pannulle smetana, kerma ja sinappi ja hauduta vielä kymmenisen minuuttia. Tarjoa perunamuusin kera

21. helmikuuta 2012

Portugalilainen karamellikakku

Tämän ohjeen taisin napata tämän vuoden ensimmäisestä Glorian Ruoka&viini-lehdestä. Vieraita oli tulossa ja jauhopeukaloakin hieman syyhytti. Kakun ohje sattui silmiini kuin tilauksesta. Nimestä ja lehden tekstistä päätellen odotin kostean täyteläistä kakkua jonka makeuden vaniljakastike mukavasti taittaa. Kakun rakenne oli sitä mitä ajattelinkin mutta karamellin maku ja makeus jäi hieman vajaaksi. Hyvää oli mutta ei aivan odotusten veroista. Enemmän karamellia - selkeästi!



2,5 dl sokeria
1,5 dl maitoa
1,5 dl kuohukermaa
200 g huoneenlämpöistä voita
3 kananmunaa
1 tl vanilja-aromia
4,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

1. Kuumenna sokeri paistinpannulla keskilämmöllä. Heiluttele pannua mutta älä sekoita. Anna sokerin sulaa hitaasti kunnes se muuttuu kullanruskeaksi karamelliksi
2. Kuumenna maito ja kerma höyryäväksi ja kaada kuuma karamelli maitoseoksen sekaan vähän kerrallaan samalla huolellisesti sekoittaen. Anna jäähtyä haaleaksi
3. Vaahdota voi ja kaada karamelli-maito sekaan koko ajan vatkaten. Lisää joukkoon kananmunat yksitellen huolella vatkaten. Lisää vanilja ja jatka vatkaamista muutama minuutti kunnes seoksesta tulee paksua ja vaaleaa
4. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja siivilöi seos muna-voivaahtoon. Sekoita tasaiseksi
5. Voitele ja jauhota kakkuvuoka (halk. 24 cm) ja kaada taikina siihen. Paista kakkua 175 asteessa noin 40 minuuttia. Kakku saa jäädä sisältä kosteaksi
6. Anna kakun jäähtyä vuoassaan hieman. Siirrä kakku vadille, siivilöi päälle tomusokeria ja tarjoa haalean lämpöisenä vaniljakastikkeen tai –jäätelön kera

19. helmikuuta 2012

Runebergin tortut

Jo useampana vuonna olen tehnyt Runebergin tortut Aura Liimataisen ohjeella – jonka kuvittelin myös postanneeni jo aikapäivää sitten. Tänä vuonna kaivelin ohjetta blogista ja enpähän löytänyt. Vahinko on onneksi korjattavissa ja tässäpä se sitten tulee.

Töissä teimme lasten kanssa tortut korppujauhoja käyttäen. Kotona poikien kanssa leipoessa korvasin korppujauhot piparinmuruilla - ihmetellen miten voi olla mahdollista että joulupipareita on jäljellä vielä helmikuussa!! Esikoinen oli innokas koristelemaan tortut ja koristelikin ihan ujostelematta ja kuorrutetta säästelemättä. Hyviä olivat! Melko makeita…



n. 10 kpl

100 g voita
1 dl fariinisokeria
1 kananmuna
pieni tilkkanen manteliaromia
1 dl vehnäjauhoja
1 dl korppujauhoja
0,5 dl mantelijauhoa
1 tl leivinjauhetta

lisäksi:
hilloa
sokerikuorrutetta (2 dl tomusokeria + n. 1 rkl vettä)

1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää muna samalla voimakkaasti vatkaten. Mausta tipalla manteliaromia
2. Sekoita kuivat aineet kulhossa ja sekoita ne voi-sokerivaahtoon
3. Jaa taikina paperisiin leivosvuokiin tai voideltuihin muffinssipellin syvennyksiin. Paista 200 asteessa kymmenisen minuuttia. Anna jäähtyä
4. Sekoita tomusokeriin vettä varovaisesti ja sekoita tahnaksi – tai osta valmis tuubi kaupasta. Tee tahnasta rengas jokaisen tortun päälle. Laita jokaisen renkaan keskelle hillosilmä



EDIT 7.2.2016

Runebergin tortun voi paistaa myös pellillä. Tee kolminkertainen annos taikinaa ja levitä se uunipellille. Paista 200 asteessa 20-30 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa sitten tasakokoisiksi paloiksi. Laita jokaiselle palaselle hillosilmä. Sokerikuorrutteen voi laittaa hillosilmän ympärille renkaana tai sitten vapaammin pitkin poikin piirasta.



18. helmikuuta 2012

Kookoksenmakuinen sienikeitto

Sienikeitot eivät yleisesti ottaen ole minun makuuni. Sienen täytyy mielestäni olla paistettu, ei keitetty!! Sienikeitossa sienen voimakas maku on liian hallitseva minun makunystyröilleni jotka ovat vasta hiljattain innostuneet sienistä. Monesti sienikeittoon käytetään myös kermaa joka on toinen ainesosa joka saa helposti liian hallitsevan osan keitossa. Toki sienikeittoa syön ja olenhan sitä tehnytkin, mutta suosikkeihini se ei lukeudu.

Glorian Ruoka&viini-lehden numerossa 6/2009 oli esitelty hieman erilainen sienikeitto. Keitto oli tehty mustatorvisienistä ja se sai itämaista säväystä currytahnasta ja kookosmaidosta. Vaikka kookos ja mustatorvisieni - tai tässä omassa tapauksessani herkkutatti - eivät aivan samoissa metsissä kasvakaan niin onhan se nyt luonnollisestikin ihan pakko kokeilla, josko tämän tyylinen sienikeitto sopisi minun nystyröilleni.

Ja kyllä sopii! Omena oli yllättävä ainesosa keitossa, melkeinpä suosittelisin laittamaan sitä kokonaisen omenan verran. Maut olivat pehmeät eikä mikään maku lyönyt kokonaisuudesta läpi. Kokonaisuutena ihana lämmittävä keitto talviseen päivään!



2 annosta

2 shalotsipulia
½ hapan omena
1 rkl oliiviöljyä
1 tl punaista currytahnaa
1,5 rkl vehnäjauhoja
4 dl kasvislientä
1 dl kuivattuja tai 2,5 dl pakastettuja sieniä (käytin herkkutatteja)
1 dl kookosmaitoa (puolitin määrän alkuperäisestä ohjeesta)
suolaa

1. Kuori ja hienonna omena ja sipulit. Kuumenna öljy ja kuullota kasviksia ja currytahnaa muutama minuutti
2. Ripottele joukkoon vehnäjauhot ja sekoita hyvin. Lisää kasvisliemi ja kuumenna kiehuvaksi.
3. Murenna keiton joukkoon sienet ja hauduttele 20 minuuttia
4. Lisää kookosmaito, tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa

10. helmikuuta 2012

Juustoinen kukkakaalikeitto

Tuhti keitto lämmittää mukavasti pakkasen paukkuessa. Se myös täyttää mukavasti shoppailun aiheuttamaa energiavajetta. Tämä Makeemman elämän eväät -blogista löytynyt keitto täytti molemmat kriteerit. Juusto ja kerma toivat täyteläisyyttä ja makua mietoon kukkakaalikeittoon, taustalla maistui sopivasti varsiselleri ja kokonaisuuden kruunasi kirpakan väkevä mustapippuri.

Pari sanaa juustosta. Siis cheddarista. Suosikkicheddarini hävisi heti oitis sen jälkeen kun sen "löysin" enkä ole tavoittanut sitä samaa juustoa enää edes Prismasta vaikka sitä parhaina aikoina sai myös paikallisesta S-marketista. En pidä kovinkaan vahvan makuisista juustoista ja olin hieman epäileväinen juuston valinnan suhteen. Tätä ruokaa varten valitsin sittarilta kahdesta vaihtoehdosta sen jota en ollut testannut ja valinta osui melko hyvin nappiin! Juusto oli irlantilaista Kerrygold Dublineria - joka itseasiassa ei cheddaria edes ole (vaikka hyllyn reunassa oleva hintalappu niin väittikin). Joka tapauksessa se oli oikein hyvän makuista, pehmeää ja täyteläistä ja sopi todella hyvin tähän keittoon.



2-3 annosta

2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
2-3 pientä varsisellerin vartta
500 g:n kukkakaali
0,5 tl currya
pieni hyppysellinen sahramia
2 dl kanalientä
2 dl kuohukermaa
80 g raastettua cheddaria
suolaa
mustapippuria

1. Kuori ja pilko sipulit, paloittele varsiselleri ja irroita kukkakaalin kukinnot ja pilko niitä pienemmiksi
2. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota kasviksia siinä
3. Lisää mausteet ja kanaliemi ja keitä kunnes kasvikset ovat pehmeitä
4. Lisää kerma ja soseuta keitto sauvasekoittimella
5. Raasta juusto ja lisää se keittoon. Kuumenna keitto ja sekoittele kunnes juusto on sulanut
6. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa
7. Annostele keitto lautasille ja laita päälle hieman juustoraastetta, mustapippuria ja oliiviöljyä

1. helmikuuta 2012

Naudanliha-tattipata

Viikonloppuna hauduteltiin toiseenkin kertaan, tällä kertaa naudan paistia. Taas hyvinkin tavallinen lihakastike mutta jälleen kerran sain huomata että tavallinen on parasta. Mureaa lihaa, maukasta kastiketta ja perunamuusia reilulla voilla. Alkaa olla melko lähellä äidin tekemää!



nokare voita
tilkkanen öljyä
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 iso porkkana
400 g naudan paistia kuutioina
1 reilu rkl vehnäjauhoja
2 dl vahvaa lihalientä (otin pakastimesta joulukinkun paistolientä)
2 dl vettä
kourallinen kuivattuja tatteja
mustapippuria
rosmariinia

1. Kuori ja hienonna sipulit ja kuori ja viipaloi porkkana
2. Sulata voi kasarissa ja lisää joukkoon öljy. Kuullota kasviksia viitisen minuuttia
3. Lisää kasariin lihakuutiot ja vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi
4. Lisää nesteet ja mausteet ja murenna joukkoon myös sienet
5. Keittele miedolla lämmöllä kannen alla noin 1,5 tuntia. Lisää tarvittaessa vettä

30. tammikuuta 2012

Siideripossu

Vuorossa kotiäitiviikonloppu poikien kanssa. Pakkanen paukkuu eikä nenäänsä uskalla pihalle laittaa. Ohjelmassa on siivousta, leikkejä, lukemista, pyykkiä, kaappien siivoamista ja luonnollisesti hauduttelua! Kasslerpala vaan pakastimesta sulamaan ja seuraavana päivänä pääsee nautiskelemaan mureasta ja pehmeästä.

Uunista pöytään nousi melko tavallinen italialaishenkinen possupata johon oman vivahteensa antoi omenasiiderin käyttö nesteenä. Ohje on Jamie Oliverin käsialaa ja itse löysin sen Otetaan ensin puoli kiloa voita -blogista. Varsiselleri kuuluu itselläni yöks-kategoriaan, mutta tähän ruokaan se antoi ihanan täyteläisen taustamaun. Se – kuten kasslerkin - toimii näköjään pitkään hautuneena.



2 pientä sipulia
2 valkosipulin kynttä
2 porkkanaa
2 isoa varsisellerin vartta
oliiviöljyä
800 g maustamatonta possun kassleria
1 kukkurallinen rkl vehnäjauhoja
1 prk tomaattimurskaa
3 dl puolimakeaa omenasiideriä
2 dl vettä
1 tl suolaa
mustapippuria
salviaa

1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuori ja viipaloi porkkanat ja pese ja viipaloi varsiselleri.
2. Kuumenna reilu luraus öljyä padassa ja kuullota kasviksia siinä kymmenisen minuuttia välillä hämmennellen
3. Paloittele liha kuutioiksi ja lisää ne pataan. Lisää myös vehnäjauho ja sekoita tasaiseksi
4. Lisää pataan tomaattimurska, nesteet ja mausteet ja kuumenna kiehuvaksi
5. Kypsennä 200 asteessa kannen alla pari tuntia. Ota kansi pois ja jatka kypsentämistä vielä puolisen tuntia
6. Tarjoa pastan tai perunoiden kera

29. tammikuuta 2012

Soijasuikaleita kookoskastikkeessa

Vajaa soijasuikalepussi on nököttänyt kaapin ylähyllyllä jo pidemmän aikaa. Muutamaan ruokaan olen soijasuikaleita testannut ja lopputulos on ollut yleensä ihan hyvä. Ei loistava mutta ihan hyvä kuitenkin. Kynnys soijasuikaleiden käyttöön on kasvanut koko ajan vajaata pussia katsellessani. Mutta koska tyyliini kuuluu että mitään jämiä ei heitetä pois, niin pitihän niille soijasuikaleillekin antaa vielä mahdollisuus.

Nyt osui ja upposi! Löysin Chocochilistä ihan tavallisen oloisen ohjeen mutta päätin kokeilla sitä. Luulenpa että soijasuikaleiden marinointi oli avainasemassa ruuan maukkautta ajatellen. Tällä kertaa myös paloittelin suikaleet pienemmiksi paloiksi ja paistoin niitä hieman pidempään ja reilummassa rasvassa. Mikä tämän ruuan onnistumisen salaisuus loppujen lopuksi olikaan, lopputulos oli todella hyvä!



2 annosta

pari kourallista vaaleita soijasuikaleita
kasvislientä

marinadi:
0,5 tl korianteria
1 limen kuori
0,5 limen mehu
reilu 1 tl punaista curryrtahnaa
0,5 tl sokeria
0,5 dl öljyä

2 dl kookosmaitoa
öljyä

1. Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi. Keitä soijasuikaleita 5-10 minuuttia. Valuta suikaleet ja puristele ylimääräinen vesi pois. Pilko halutessasi pienemmiksi paloiksi
2. Sekoita marinadin ainekset kulhossa ja sekoita soijasuikaleet joukkoon. Anna maustua vähintään puoli tuntia.
3. Kuumenna tilkkaöljyä paistinpannulla. Kaada soijasuikaleet marinadeineen pannulle ja paista kunnes saavat hieman väriä. Kaada joukkoon kookosmaito ja keitä kasaan kunnes koostumus on sopivaa
4. Tarjoa riisin kera

28. tammikuuta 2012

Meloni-mozzarellasalaatti

Sanomalehti Karjalaisen torstain ruokaosiossa oli ohje alkusalaattiin jossa oli käytetty cantaloupemelonia, mozzarellaa ja ilmakuivattua kinkkua. Yleensä en innostu tekemään löytämäni ohjeen mukaista ruokaa heti vaan leikkaan ohjeen talteen ja joskus sitten pläräilen leikkeitä ideoiden puutteessa ja nappaan jonkun ohjeen kokeiltavaksi.

Jostain kummallisesta syystä tätä oli aivan pakko saada ja mieluummin ihan heti. Kummallista tässä on se että en pidä melonista – paitsi vesimelonista – ja mozzarellakin on nautinto johon olen oppinut vasta ihan äskettäin. Makea meloni, suolainen kinkku ja pehmeä mozzarella muodostivat kuitenkin herkullisen liiton jo mielessäni ja sama herkullisuus toteutui myös livenä. En tehnyt salaattiin ohjeen mukaista vinegrettiä vaan lurautin salaatin päälle oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa. Pinnalle ripsautettu mustapippuri toi vielä mukavan vahvan elementin salaatin makumaailmaan.



2 annosta

300-400 g cantaloupemelonia
5 siivua ilmakuivattua kinkkua
125 g mozzarellaa
oliiviöljyä
balsamiviinietikkaa
mustapippuria

1. Poista melonista siemenet ja kuori ja paloittele hedelmäliha
2. Paloittele myös kinkkusiivut ja mozzarella
3. Kokoa ainekset salaatiksi annoslautasille tai kulhoon
4. Lurauta päälle oliiviöljyä ja pirskottele balsamiviinietikkaa. Rouhi pinnalle mustapippuria

27. tammikuuta 2012

Pasta alla vodka

Lupasin palailla asiaan vodkalla höystetyn pastan tiimoilta. Tässä siis toinen ohje jota viime viikonloppuna kokeilin. Itse tykkäsin enemmän pekonisesta pastasta ihan vain siksi että siinä oli pekonia. Tämä Pioneer Womanin sipulinen versio on myöskin todella hyvää. Siitä puuttuu vain se pekoni…



2 annosta

200 g nauhapastaa
3 shalotsipulia
1 valkosipulin kynsi
1 rkl voita
1 rkl öljyä
vajaa 1 dl vodkaa
1 reilu rkl tomaattipyreetä
1,5 dl kuohukermaa
suolaa
mustapippuria
chilirouhetta
0,5 dl parmesaaniraastetta

1. Laita pasta kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan
2. Kuori ja hienonna sipulit. Sulata voi pannulla ja lisää sekaan öljy. Kuullota sipulit pehmeiksi
3. Sekoita sipulien joukkoon tomaattipyree ja kaada vodka pannulle. Keittele kolmisen minuuttia
4. Kaada pannulle kerma ja sekoita tasaiseksi. Lisää myös chilirouhe ja keittele kastiketta kokoon sen aikaa kun pasta on valmista
5. Ota desin verran pastan keitinvettä talteen ja valuta kypsä pasta. Jätä kattilaan odottamaan
6. Mausta kastike suolalla ja pippurilla ja sekoita joukkoon myös parmesaaniraaste. Sekoita kastike joukkoon. Sekoita hyvin ja lisää sekaan hieman keitinvettä mikäli pasta on liian kuivaa

26. tammikuuta 2012

Aurajuustopasta

Mitä Aurajuuston ystävä kokkaa kiireessä? No tietenkin Aurajuustopastaa Iskän ohjeella! Ruoka valmistuu pastan kiehuessa ja homejuuston maku tuo juhlavaa säväystä keskelle arkea. Maku oli melkoisen tuhti mutta kourallinen kirsikkatomaattilohkoja raikasti annosta juuri sopivasti. Eipähän soosi paljoakaan simppelimpi voisi olla!



2-3 annosta

250 g nauhapastaa
vajaa pala Aurajuustoa
150 g creme fraichea
ripsaus mustapippuria
muutama kirsikkatomaatti

1. Laita pasta kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan
2. Murenna Aura-juusto pinnoitettuun kattilaan. Kun pastan vesi alkaa kiehua, ala kuumentamaan juustoa varovasti. Kun juusto on sulanut mössöksi lisää kattilaan creme fraiche. Kuumenna kiehuvaksi ja mausta mustapippurilla
3. Valuta pasta ja kaada takaisin kattilaan. Sekoita kastike pastan joukkoon. Annostele lautaselle ja heitä perään lohkotut kirsikkatomaatit

23. tammikuuta 2012

Penne alla vodka

Törmäsin joskus internetin ihmeellisessä maailmassa pastakastikeohjeeseen johon käytettiin vodkaa. Ei meinannut mahtua pieneen päähäni lainkaan tuon idean nerokkuus ja tavasin ja tavasin ohjetta epäuskoisena. Ajatus jäi jonnekin mielen sopukoihin oleilemaan. Pasta alla vodka –ohjeita putkahteli silmieni eteen siellä sun täällä ja epäuskoisuuteni alkoi kääntyä pikkuhiljaa uteliaisuuden puolelle.

Joulun glögihetkistä kaappiini jäi aivan avaamaton pieni vodkapullo (käsittämätöntä mutta totta). Olisihan sen tietysti voinut käyttää nesteytykseenkin, mutta suurin osa pikkupullollisesta päätyi näihin kahteen pastaan jotka molemmat veivät kielen mennessään! Pekonin ystävänä tämä Keittiö Piemonten sydämessä -blogista löytynyt ohje vie hienoisen voiton Pioneer Womanin ohjeesta (johon palaan lähipäivinä).



2 annosta

n. 150 g pennepastaa
1 rkl voita
chilirouhetta tai tuoretta chiliä maun mukaan
140 g pekonia (saattaa olla että vähempikin riittäisi…)
2 rkl tomaattipyreetä
1,5 dl kuohukermaa
vähän vajaa 0,5 dl vodkaa
0,5 dl parmesaaniraastetta
mustapippuria myllystä

1. Laita pasta kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan
2. Sulata voi pannulla ja herättele chiliä siinä hetkinen
3. Hienonna pekoni ja ruskista se pannulla
4. Lisää pannulle tomaattipyree ja sekoittele tasaiseksi. Lisää myös kerma ja kuumenna kiehuvaksi
5. Lisää kastikkeeseen vodka ja anna kiehahtaa kunnolla jotta alkoholi haihtuu pois. Anna kastikkeen poreilla miedolla lämmöllä kunnes pasta on kypsää. Mikäli kastike menee liian paksuksi lisää kermaa tai pastan keitinvettä (tai vodkaa…)
6. Sekoita kastikkeeseen parmesaani ja mustapippuri sekä kypsä valutettu pasta. Tarjoa heti

20. tammikuuta 2012

Tuorepuuro

Tammikuisiin vuoden vaihteen tunnelmiin kuuluu monella päätöksiä parantaa elämäntapoja ja tehdä ruokavalioon terveellisiä muutoksia. Lisätään kasviksia, hedelmiä, marjoja, hyviä rasvoja ja kuituja ja vähennetään haitallisia rasvoja, sokereita, lisäaineita, höttöhiilareita – mitä vain nyt mieleen tuleekaan. Hyvät valinnat päivän ruokavalioon aloitetaan heti aamusta. Tuorepuuro on maukas, vaivaton ja helposti muunneltavissa oleva aamun aloitus.

Tuorepuuron ohje hyppäsi silmilleni Kg-lehdestä. Tuorepuuro ei käsitteenä ole minullekaan mikään uusi juttu mutta en ole koskaan sitä tullut tehneeksi. Viime kesänä pakastin marjoja hieman reilummalla kädellä joten nyt niitä sitten riittää paremmin syötäväksi pitkin talvea. Innostuin tuorepuurosta nyt lähinnä siksi että ainainen leivän puputtaminen ja varsinkin niiden aamupalaleipien laittaminen arkiaamun kiireessä alkaa maistua hieman puulta. Tuorepuuron voi laittaa illalla jääkaappiin tekeytymään ja nostaa aamulla pöytään kahvikupin ja aamun lehden ääreen.



1 annos

0,5 dl kaura- tai muita hiutaleita
1 rkl pähkinöitä, manteleita tai siemeniä (rouhi tarvittaessa)
2 rkl leseitä
1,5 dl marjoja tai hedelmäkuutioita tai –raastetta
1,5 dl maustamatonta jogurttia, rahkaa, piimää tai maitoa
0,5 rkl hunajaa, vaahterasiirappia tai ruokokidesokeria

Sekoita ainekset keskenään ja jätä yöksi turpoamaan jääkaappiin. Syö ja nauti kiireettä!

14. tammikuuta 2012

Enkelikakku

Kummallinen post-joululomaväsymys on vallannut minut ja keittiöni. Sain viettää joulun aikaan ruhtinaalliset 11 päivää joululomaa, jonka aikana pääsin irtautumaan totaalisesti työasioista ja sain keskittyä kotiin ja perheeseen. Rentoutuminen ja lepääminen tosin jäi vähemmälle muksujen kanssa, mutta oli mukava viettää pitkästä aikaa kotiäiti-arkea! Sitten tammikuun alussa palattiin taas todellisuuteen ja lähdettiin poikien kanssa maanantaiaamuna seitsemän aikaan tarpomaan kohti päiväkotia ja bussipysäkkiä.

Tammikuu on jo yllättävän pitkällä ja viimein saan aikaiseksi palata myös blogin pariin. Blogi –samoin kuin ruuanlaittoinnostukseni – on vetäytynyt jonkunlaiseen talvihorrokseen. Päivittäin on meidänkin taloudessa toki syöty, mutta aika paljon on menty siitä missä aita on matalin. Lihapullia, nakkeja, perunalaatikkoa, kinkkukiusausta, carbonaraa, katkarapupastaa… Eikä mitään postattavaa!

Onneksi raportoimatta on vielä yksi joulun ajan leivonnainen. Enkelikakku. Kakku oli aivan ihana!! Kardemummasta huolimatta! Mehevän kostea ja raikas ja rakenne ja maku vain paranivat sen muutaman päivän aikana mikä meillä kakun syömiseen kului. Eli ei mitään vikaa sinällään. Postaamista olen lykännyt ja lykännyt koska en oikein tiedä mitä tästä kakusta sanoisin. Oman käsitykseni mukaan enkelikakun pitäisi olla ilmavan kuohkea, tämä kakku puolestaan oli melko tiivisrakenteinen ja kostea jo ennen kostuttamista. Enkelikakku tämä ei siis mielestäni ole vaikkakin taikina on samalla tekniikalla tehty. Niin tai näin, maku oli taivaallinen - jospa edes siitä saataisiin yhtymäkohta kakun nimeen. Alkuperäinen ohje Glorian ruoka&viini –lehden numerosta 8/2011.



12-14 palaa

3,75 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl kardemummaa
0,5 tl suolaa
puolikkaan sitruunan kuori
5 kananmunan valkuaista
2,5 dl sokeria
1 dl maitoa

kostutus:

2 dl maitoa
3 dl kuohukermaa
1 rkl hunajaa

kuorrutus:
1 dl kuohukermaa
200 g ranskankermaa
3 rkl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

marinoidut pähkinät:
2 dl erilaisia pähkinöitä
puolikkaan sitruunan mehu
2 rkl hunajaa
0,5 tl kanelia

1. Voitele ja jauhota irtopohjavuoka (halk. noin 23 cm)
2. Sekoita jauhoihin vaniljasokeri, leivinjauhe, kardemumma ja suola. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta puolikkaan kuori jauhoseokseen
3. Vaahdota valkuaiset kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen koko ajan vatkaten. Vatkaa kunnes vaahto on paksua ja kiiltävää
4. Sekoita vaahtoon jauhoseos ja maito pienissä erin vuorotellen ja varovaisesti sekoittaen
5. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua 150 asteessa 50-60 minuuttia. Älä avaa uunin luukkua paistamisen aikana!
6. Jätä valmis kakku jäähtymään ja irrota se jäähtyneenä vuoasta. Pese vuoka ja vuoraa se tuorekelmulla. Laita kakku takaisin vuokaan ja pistele sen pintaan reikiä terävällä veitsellä
7. Sekoita kostutuksen ainekset sekaisin ja valuta kostutus kakulle parissa erässä (itse en saanut kakkua imemään kuin vähän reilun puolet tuosta määrästä!). Suojaa kakun pinta kelmulla ja nosta jääkaappiin tekeytymään vähintään kolmeksi tunniksi
8. Valmista marinoidut pähkinät sekoittamalla ainekset yhteen. Jätä maustumaan viileään.
9. Valmista kuorrute kun kakku on tekeytynyt. Vaahdota kuohukerma notkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon ranskankerma ja vaahdota kunnes seos on hieman napakampaa. Mausta tomusokerilla ja vaniljasokerilla ja levitä kakun päälle ja reunoille
10. Valuta marinadi pois pähkinöistä ja koristele kakun pinta niillä juuri ennen tarjoilua

27. joulukuuta 2011

Kahden suklaan trifle

Joulun pyhien jälkeen loma palkkatyöstä ja päiväkodista vielä jatkuu ja saamme viettää poikien kanssa kiireettömiä päiviä kotona. Nyt on hoppu ja aikataulut laitettu hetkeksi syrjään ja vietämme päivät ulkoilun ja leikkien merkeissä. Nyt olisi aikaa vaikkapa kirjoitella mutta olen tainnut vaihtaa totaalisesti vapaalle. En siis kirjoita, raportoin vain.



Tässä siis jouluateriamme jälkiruoka, joka on kevyestä kaukana. Kahden suklaamoussen ja kaakaossa kastettujen savoiard-keksien kokonaisuus sopii hyvin jouluun. Jälkiruoan tekeminen ei ole vaikeaa, mutta monien työvaiheiden toteuttaminen ottaa oman aikansa – ja melkoisen monta kulhoa! Alkuperäisessä ohjeessa (Maku 6/2011) jälkiruoka neuvottiin kokoamaan annosmaljoihin tai suureen lasikulhoon mutta itse toteutin herkun tiramisun tyyliin suurempaan lasivuokaan. Jälkkärin voi huoletta tehdä jo tarjoamista edeltävänä päivänä!



6 annosta

100 g tummaa suklaata
100 g valkosuklaata
3 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
200 g savoiard-keksejä
2 dl kaakaota (tai kahvia)

1. Paloittele suklaat omiin kulhoihinsa ja sulata ne varovaisesti mikrossa tai vesihauteessa
2. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja jaa se kahteen kulhoon. Sekoita toiseen puoliskoon tumma ja toiseen valkosuklaa. Sekoita vaahdot tasaiseksi
3. Erottele keltuaiset ja valkuaiset
4. Vatkaa ensin valkuaiset kovaksi vaahdoksi
5. Vatkaa keltuaiset ja sokerit paksuksi vaaleaksi vaahdoksi
6. Sekoita huolellisesti puolet keltuaisvaahdosta valkosuklaaseokseen ja puolet tummaan seokseen
7. Kääntele varovasti puolet valkuaisvaahdosta vaaleaan seokseen ja puolet tummaan
8. Kaada kaakao (tai kahvi, tai pelkkä maitokin sopii) laakealle lautaselle. Kasta keksit yksitellen nesteeseen ja asettele vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Kaada keksien päälle tumma suklaamousse. Kasta lisää keksejä ja asettele ne kerrokseksi tumman moussen päälle. Kaada valkosuklaamousse toisen keksikerroksen päälle
9. Nosta vuoka jääkaappiin ja anna vetäytyä muutama tunti ennen tarjoamista. Koristele pinta suklaarouheella

24. joulukuuta 2011

Vuohenjuusto-pekonilohi

Muutama tunti sitten istuimme poikien kanssa saunanraikkaina äitini laittamaan joulupöytään. Se ei ole ihan tavallisen perinteinen joulupöytä, mutta se on meidän perheelle perinteiseksi muotoutunut. Kyllä sieltä löytyvät piirakat, kinkku ja lanttulaatikko – loppu onkin sitten omanlaisekseen muotoutunut setti punajuurilaatikkoineen ja fetasalaatteineen. Äidin joulupöytä on vuoden kohokohta joka ravitsee mielen ja ruumiin!

Nyt olemme taas kotona. Pojat ovat leikkineet lahjaksi saamillaan leluilla ja ovat jo nukkumassa. Itse jatkan aterian sulattelua hiljaisessa kynttiläntuikkeessa höyryävän glögilasin ääressä.

Kotona laitoin jouluisen aterian jo torstai-iltana. Sekään ei sisältänyt paljoa perinteisiä elementtejä. Piirakoita ja munavoita toki oli. Ja graavilohta. Pääruokana oli herkullista vuohenjuustolla ja pekonilla päällystettyä lohta ja perunamuussia (juhlan kunniaksi voin ja kerman kanssa tehtyä). Lisukkeina oli paahdettuja punajuuria, keitettyjä herneitä ja kaali-appelsiini-goudasalaattia. Juomana oli summamutikassa valittua ja yllättävän hyvää chileläistä luomu- ja reilun kaupan Etnico-punaviiniä sekä Riitan herkun tunturimustikkamehujuomaa. Jälkkäriksi nautimme suklaista trifleä. Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut ja maistuva kokonaisuus! Ja kaiken lisäksi todella helppo ja vaivaton (paitsi jälkkäri).



lohifilee
mustapippuria
pehmeää vuohenjuustoa
pekonia

1. Poista lohifileestä nahka ja jaa se annospaloiksi. Rouhi päälle mustapippuria
2. Kypsennä kalaa 250 asteessa noin 10 minuuttia
3. Paloittele pekoni ja paista se pannulla puolikypsäksi kalan ollessa uunissa
4. Ota kala uunista ja laita palojen päälle vuohenjuustoa ja pekonipalaset
5. Jatka kypsentämistä noin vartin verran tai kunnes kala on kypsää, juusto hieman sulanut ja pekoni saanut kivasti väriä

23. joulukuuta 2011

Vaahterasiirapilla maustettu karpalo-mandariiniglögi

Koska joulumausteet ovat alkaneet maistua omassa suussanikin hyvältä, on myös glögihammasta alkanut kolottaa. Flunssan kourissa kärsiessä lämmin juoma (ja rommitilkkanen) tekee hyvää. Glögiin tuntuisi pätevän sama juttu kuin pipareidenkin suhteen: itse maustettu on parempaa kuin kaupasta valmiina saatava tuote! Tämä glögi on kevyt ja raikkaan hedelmäinen maultaan.



1 l karpalomehujuomaa
1 mandariini
1 vaniljatanko
2 kanelitankoa
4 tähtianista
reilu 10 neilikkaa
0,5 dl vaahterasiirappia
(loraus rommia)

1. Kaada mehu kattilaan ja laita levy lämpenemään
2. Pese mandariini ja leikkaa kuoresta ohuita lastuja. Varo leikkaamasta valkoista osaa, se on kitkerän makuista. Laita lastut kattilaan ja purista joukkoon myös mehu ja mandariinin hedelmäliha
3. Lisää kattilaan mausteet
4. Kun glögi kiehuu, laita kansi päälle raolleen ja levy kiinni. Jätä lämpimälle levylle tekeytymään noin puoleksi tunniksi
5. Siivilöi mausteet ja sekoita joukkoon vaahterasiirappi. Sekoittele huolella sekaisin ja kuumenna juoma tarvittaessa.
6. Terästä glögiä halutessasi esimerkiksi rommilla

17. joulukuuta 2011

Siirappipiparit

Piparit ovat varmaankin joulun ajan suosituin leivonnainen. Joulua ei voi olla ilman pipareita ja monille piparin tuoksu tekee joulun. Itse en ole lapsuusvuosien jälkeen juurikaan välittänyt pipareista enkä ylipäätään joulun voimakkaista mausteista ja niiden tuoksusta.



Nyt olen vähitellen alkanut opetella käyttämään myös sellaisia mausteita jotka eivät niitä mieluisimpia itselleni ole. Olen käyttänyt kanelia, pomeranssinkuorta, kardemummaa ja neilikkaa ja inkivääristä olen jo jonkun aikaa suorastaan tykännyt. Laitan ruokiin ja leivonnaisiin noita mausteita yleensä hieman vähemmän kuin ohjeessa sanotaan ja lopputulos on yllättänyt minut positiivisesti monta kertaa!

Nyt joulun alla suurin yllätys olivat piparkakun makuiset muffinssit jotka maistuivat omaankin suuhun hyviltä. Toisen yllätyksen koin kun eräänä iltana sekoittelin valmiiksi piparitaikinaan tulevat mausteet sekaisin. Suorastaan nautin kun avasin kardemummapussin ja sen voimakas tuoksu levisi keittiöön. Minä! Joka en laita edes pullataikinaan kardemummaa!!

Pipareita olen tehnyt joka vuosi ennen lasten syntymääkin vaikka ne eivät itselleni olekaan maistuneet. Koska kuten jo aluksi mainitsinkin niin piparit yksinkertaisesti kuuluvat jouluun. Lapsuudenkodissakin pipareita tehtiin joka joulu – silloin ne kyllä maistuivatkin! Olen tottunut käyttämään valmistaikinaa koska olen ajatellut taikinan tekemisen olevan jotenkin vaikeaa. Nyt tein taikinan itse ja totesin että se ei ole lainkaan vaikeaa eikä työlästä! (Terkkuja vaan äitille hih hih!!) Ohjeen otin Kotivinkin Jouluherkut –lehdestä.

Taikinasta tuli todella hyvän makuinen mutta melko pehmeä rakenteeltaan. Kaulimisessa piti käyttää reilusti jauhoja apuna eikä taikinaa pystynyt kovinkaan ohueksi kaulimaan. Lasten oli hieman hankala taikinaa käsitellä, mutta itselläni leipominen sujui kivasti.



50-60 kpl

100 g voita
2 dl siirappia
1 dl sokeria
0,5 dl kuohukermaa
1 tl jauhettua maustepippuria
1 tl kanelia
0,5 tl neilikkaa
0,5 tl kardemummaa
n. 5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl soodaa

1. Sulata voi kattilassa. Sekoita joukkoon siirappi, sokeri, kerma ja mausteet. Kuumenna sekoitellen ja anna seoksen kiehahtaa. Nosta pois levyltä ja anna jäähtyä
2. Sekoita sooda jauhoihin ja lisää jauhoseos vähitellen voiseokseen. Vaivaa tasaiseksi taikinaksi ja anna levätä seuraavaan päivään jääkaapissa
3. Kauli taikina ohuiksi levyiksi ja ota siitä muotilla pipareita
4. Paista 200 asteessa 6-10 minuuttia


Pienimmällä ei ihan jokaisesta piparista tullut paistokelpoista!


Tämän joulun piparkakkuihmiset olivat sporttisella tuulella

15. joulukuuta 2011

Marinoidut päärynät

Ihanien äitiystävien kanssa iltaa vietettäessä nautittiin monenlaista hengen ja ruumiin ravintoa. Yksi osa runsasta ruumiinravintotarjontaa oli juustot. Juustojen kaverina oli pipareita, hunajamelonia sekä näitä makean mausteisia päärynöitä. Maistuvat erityisesti voimakkaiden ja suolaisten juustojen kaverina. Tämäkin ohje on Kotivinkin Jouluherkut –lehdestä. Kyseinen lehti taitaa olla tämän joulukuun vakiokaverini keittiössä!



3-4 päärynää

liemi:
1 appelsiinin kuori
0,5 dl appelsiinin mehua
2 cm:n pala inkivääriä
puolikas vaniljatanko
2 dl ruokokidesokeria
1 dl valkoista balsamicoa

1. Kuori ja viipaloi päärynät kulhoon
2. Pese appelsiini huolella ja raasta kuori ja purista mehu. Kuori ja raasta inkivääri. Halkaise vaniljatanko.
3. Laita kaikki liemen ainekset kattilaan. Kuumenna ja keitä 2-3 minuuttia. Kaada kuuma liemi päärynöiden päälle ja jätä jäähtymään.
4. Siirrä päärynät liemineen jääkaappiin kunhan ovat huoneenlämpöisiä. Anna maustua seuraavaan päivään

14. joulukuuta 2011

Omenaglögi

Tämän joulunajan ensimmäinen glögi maistui omenalta ja vaniljalta ja tuoksui kevyesti tähtianikselta. Laitoin mausteita varovaisesti ja jopa minun kanelinvastaiset aistini kaipasivat glögiini hieman lisää joulun makua. Valmistin glögin täysmehusta jolloin ohjeessa mainittu sokeri ei olisi ollut tarpeen lainkaan, lopputulos oli melko makea. Kotitekoisesta ja hieman hapokkaasta omenamehusta tehtynä tämä juoma olisi kaksinverroin parempaa! Arki-iltana valmistin glögin alkoholittomana, mutta tämähän on helppo terästää tilkkasella vodkaa tai rommia. Alkuperäinen ohje Glorian Ruoka&viini -lehdestä



1 l omenatäysmehua
3 cm:n pala inkivääriä
puolikas vaniljatanko
4 tähtianista
3 kanelitankoa

1. Kaada mehu kattilaan
2. Kuori inkivääri, halkaise se ja laita palat kattilaan
3. Halkaise vaniljatanko ja lisää puolikkaat kattilaan. Lisää myös kanelitangot ja tähtianikset
4. Kuumenna kiehuvaksi ja anna porista hiljalleen vartin verran
5. Poista mausteet ja siivilöi halutessasi
6. Terästä halutessasi ja nauti kuumana

13. joulukuuta 2011

Pähkinäistä parsakaalia

Itsenäisyyspäivänä paistelin elämäni ensimmäisen naudan sisäpaistin. Se oli sellainen valmiiksi maustettu (liian voimakkaasti mielestäni) eli eipähän siinä muuta ollut kuin paistaa. Kokoliha, varsinkin tuollainen kokonaisena kypsennettävä, ei lukeudu vahvuuksiini joten olin hieman epäileväisin mielin paistin onnistumisen suhteen.

Mutta nyt on taas yksi kynnys ylitetty ja todettu että kyllä minäkin osaan! Hieman oli vaikeaa uskoa että 65 astetta paistomittarissa riittää ja jatkoin paistamista 68 asteeseen. 65 olisi varmasti riittänyt! Hyvää ja mehukasta oli silti vaikka olikin vain aavistuksen punertava sisältä. Maistui lämpimänä ja maistui kylmänä leivän päällä.

Paistin kaverina söimme parmesaanilla höystettyä perunalunta, paistoliemestä (jota irtosi yllättävän vähän!) tehtyä kastiketta ja pähkinöillä höystettyä parsakaalia. Parsakaalin valmistusohjeen löysin Pastanjauhajilta



1 parsakaali
loraus öljyä
1 valkosipulin kynsi
chilirouhetta
1 rkl soijaa
1 rkl hp-kastiketta
1-2 rkl makeaa chilikastiketta
1 dl cashew-pähkinöitä

1. Irrota parsakaalin kukinnot ja paloittele niitä tarvittaessa pienemmiksi
2. Kuumenna öljy pannulla. Kuori ja raasta valkosipulin kynsi pannulle. Lisää myös chili ja maustekastikkeet. Sekoittele ja kuumenna hetki
3. Lisää parsakaalit pannulle. Kypsennä sekoitellen sen verran että parsakaali jää rapsakaksi
4. Rouhi pähkinät ja sekoita parsakaalin joukkoon

12. joulukuuta 2011

Kolmen juuston tattipasta

Inventaariota ruokatarpeissa on jälleen suoritettu ja erinäisiä jämiä otettu hyötykäyttöön! Jääkaapissa nökötti palaset auraa ja vuohenjuustoa ja viikonloppuna lounasmunakasta varten avattu lorauksen vajaa kermapurkkikin odotti käyttöä. Kuiva-ainekaapista löytyi useampikin vajaa pussi erilaisia pähkinöitä. Ruokaohjelaatikosta löytyi Glorian Ruoka&viini –lehdestä leikattu pastan ohje. Lisäksi vielä kuivattuja tatteja, viimeiset kerät fettuccinea sekä parmesaania (joka on nykyään vakioasukas jääkaapissani). Mitään ei tarvinnut ostaa lisää ja jälleen kerran jäi hyvä maku suuhun siitä että sain käytettyä ”ylijäänyttä” hyödyksi. Hyvä maku suuhun jäi myös itse ruuasta. Jämäruokaa parhaimmillaan!



2 annosta

muutama kerä fettuccinea
kourallinen kuivattuja tatteja
nokare voita
2 shalotsipulia
1 valkosipulin kynsi
0,5 tl salviaa
1 dl kuohukermaa
0,5 dl aurajuustomuruja
0,5 dl parmesaaniraastetta
0,5 dl vuohenjuustoraastetta
muutama saksanpähkinä

1. Laita tatit likoamaan väljään lämpimään veteen noin puoli tuntia ennen ruuan valmistamista
2. Laita pastavesi kiehumaan ja keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan
3. Kuori ja hienonna sipulit. Sulata voi pannulla ja kuullota sipulit pehmeiksi. Purista sienistä vesi ja hienonna niitä tarvittaessa. Lisää pannulle ja kypsennä pari minuuttia
4. Lisää pannulle salvia ja kerma. Keittele hetkinen
5. Lisää pannulle juustot ja anna niiden sulaa. Sekoita tasaiseksi.
6. Rouhi saksanpähkinät ja paahda ne halutessasi pannulla
7. Valuta valmis pasta ja sekoita se kastikkeen joukkoon pähkinöiden kera. Ohenna kastiketta tarvittaessa pastan keitinliemellä tai sienten liotusvedellä

11. joulukuuta 2011

Lempeän tulinen bulgur

Tauti vaan pitää pintansa ja olo on vetämätön. Nöyrryin viimein ja menin lääkäriin ja keuhkoista löytyikin tulehduksen tynkää. Antibioottikuuria napostellaan aamu- ja iltapalaksi ja niiden välissä täytyy yrittää syödä jotain muuta.

Vietin lauantaipäivän lepäillen kotona ja katsellen Frendien toisen tuotantokauden melkein kokonaan. Siinä sivussa näytin villakoirille hieman imuria ja kokkailin itselleni melko täydellisen elämyksen bulgurin ja karitsa paahtopaistin muodossa. Chiliä, valkosipulia, shalotia ja jeeraa. Röörit aukesivat ja ihana lämpö levisi kroppaan. Nyt osuivat maut juuri nappiin ja lihan kypsyyskin juuri kohdalleen. Samalla ohjeella ruuan voi tehdä myös coucousista.

Jos ei tällä tauti tokene niin… sitten ei. Mutta ainakin olen syönyt hyvin!



2 annosta

1 dl bulguria
2 dl vettä
nokare voita
1 rkl öljyä
chiliä
paprikajauhetta
jeeraa
2 shalot-sipulia
1 valkosipulin kynsi
1 vihreä paprika
suolaa
mustapippuria

1. Mittaa bulgur pieneen kulhoon. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja kaada bulgurin päälle. Laita kulhon päälle kansi ja jätä bulgur hautumaan noin vartiksi. Kun vesi on imeytynyt, sekoita joukkoon nokare voita
2. Kuumenna öljy kattilassa. Lisää mausteet ja herättele niitä hetkinen
3. Kuori ja hienonna sipulit ja lisää pannulle. Paloittele paprika ja lisää sekin pannulle. Kuullota kunnes sipuli on pehmeää
4. Lisää pannulle bulgur ja sekoita hyvin. Anna hautua hetki. Mausta suolalla ja pippurilla

10. joulukuuta 2011

Kananuggetit

Tein joskus aikaisemmin itse kananuggetteja tällä ohjeella. Löysin toisen oikein hyvältä vaikuttavan nuggettiohjeen Korianteri-blogista. Nuggettien päällys oli tässä ohjeessa tehty suolakekseistä - pakkohan sitä oli kokeilla!

Tein jo aikaisemmin aikuisten kesken erän nuggetteja maustaen ne ohjeen mukaan intialaisittain ja melko voimakkaasti! Ihania!! Nyt kun lapset olivat ruokapöydässä, maustoin nuggetit hieman kevyemmin curryjauheella ja mustapippurilla. Toimii niinkin, ja lapsille maistui myös! Jos ei nuggetteja jaksa pyöritellä niin samalla tavalla voi maustaa ja leivittää kokonaiset pihvit. Kannattaa käyttää minuuttipihvejä jotka kypsyvät nopeasti.



4 broilerin minuuttipihviä
suolaa
mustapippuria
curryjauhetta
2 dl turkkilaista jogurttia
100 g tuc-keksejä

1. Paloittele minuuttipihvit sopivan kokoisiksi nuggeteiksi. Lisää mausteet ja jätä viileään pariksi tunniksi
2. Sekoita joukkoon jogurtti ja jätä maustumaan vielä pariksi tunniksi
3. Murskaa suolakeksit ja levitä muruset laakealle lautaselle. Pyörittele nuggetit keksinmuruissa ja nosta ne uunipellille. Kypsennä 200 asteessa 20-25 minuuttia

9. joulukuuta 2011

Riisipyörykät

Ystävä hyvä kävi Turkissa lomailemassa ja kertoi syöneensä siellä lihapyöryköitä joissa on riisiä seassa. Siitä mieleeni muistui tämä italialainen riisipyörykkäohje jonka joskus saksin Glorian ruoka&viini –lehdestä ja joka on pyörinyt mielessäni ja houkutellut minua kovasti. Vastassani on ollut yksi suuri este: uppopaistaminen. En ollut koskaan aikaisemmin uppopaistanut mitään – no munkkeja joskus tiukan valvonnan alaisuudessa. Näin kauhukuvia liian kylmästä öljystä joka imeytyy ruokaan ja toisaalta liian kuumasta öljystä joka syttyy palamaan tai vähintäänkin roiskuu päälleni kun laitan kypsennettäviä aineksia kattilaan.

Valmistauduin huolellisesti lämpömittarilla, kattilankannella ja tarkistin - ihan kaiken varalta - että sammutuspeite on omalla paikallaan keittiön kaapissa. Mutta yllätys yllätys: homma sujui aivan loistavasti. Öljyn lämpötila pysyi helposti sopivana ja ruoka kypsyi hyvin. Lopputulos oli maukkaan rapsakka eikä öljyinen löllö – niin kuin helposti voisi käydä.

Pyöryköiden makukin oli todella hyvä! Jauhelihatäyte oli aivan loistavan makuista, olisin toivonut että sitä olisi ollut pyöryköissä enemmän. Täytteen pyörittely riisiseoksen sisälle oli hieman haastavaa ja keskityinkin lähinnä siihen että ylipäätään saan täytettä pyörykkään soviteltua. Valmiissa pyöryköissä riisin osuus oli melko suuri ja täytettä jäikin ylimääräistä. Soosin jämä kyllä maistui oikein hyvältä seuraavana päivänä spagetin kera.



riisi:
4 dl keitettyä puuroriisiä
1 kananmuna
1 keltuainen
2 dl parmesaaniraastetta
1 tl sahramia
0,5 tl suolaa

täyte:
250 g sika-nautajauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 dl punaviiniä
2 rkl tomaattipyreetä
1 rkl hunajaa
1 tl timjamia
1 tl persiljaa
suolaa
mustapippuria

lisäksi:
150 g mozzarellajuustoa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
0,25 tl mustapippuria
2 kananmunaa
2 dl korppujauhoja
n. 1 l kasviöljyä

1. Valmistele riisi: keitä riisi kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta, mutta älä huuhtele. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon kananmuna, keltuainen, juusto ja mausteet. Sekoita tasaiseksi tahmeaksi seokseksi
2. Valmista jauhelihatäyte: kuori ja hienonna sipulit. Ruskista jauheliha omassa rasvassaan ja lisää joukkoon sipulit. Kaada joukkoon viini ja keitä kunnes se on haihtunut. Sekoita jauhelihan joukkoon tomaattipyree, hunaja ja mausteet. Kuumenna, nosta pois levyltä ja jätä jäähtymään
3. Kuutioi mozzarella. Sekoita suola ja pippuri vehnäjauhoihin syvällä lautasella. Riko kananmunien rakenne toisella lautasella. Mittaa korppujauhot kolmannelle lautaselle
4. Muotoile riisistä kostein käsin palloja ja halkaise ne. Tee puoliskoihin kuopat. Laita toiseen puoliskoon mozzarellaa ja jauhelhaseosta, yhdistä puolikkaat ja pyörittele ehjäksi palloksi
5. Pyörittele valmiit pallot ensin vehnäjauhossa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa
6. Kuumenna öljy kattilassa 180-asteiseksi. Uppopaista 3-4 pyörykkää kerrallaan 3-4 minuuttia kunnes ne ovat kullankeltaisia. Valuta paistetut pyörykät talouspaperin päällä. Kuumenna valmiita pyöryköitä vielä 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia

8. joulukuuta 2011

Vaniljapikkuleivät

Vielä vaan flunssa vaivaa ja kroppa on voimaton. Pojat kaipaavat ilta-aikaan jotain tekemistä ja koska vointi ei anna periksi lähteä kylään tai kutsua vieraita on parasta ottaa jauhokipot ja vatkain esille. Pikkuleivät valmistuivat käden käänteessä pikkuleipureiden ollessa apuna. Uunituore pikkuleipä höyryävän teekupposen kanssa viltin alla nautittuna on mukavan hoivaava nautinto flunssaisessa olossa. Ohje Kotivinkin Jouluherkut –lehdestä.



200 g voita
1 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
1 pss vaniljakastikejauhetta
0,75 dl kuohukermaa
hasselpähkinöitä

1. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri
2. Sekoita joukkoon vehnäjauho ja vaniljakastikejauhe
3. Lisää kerma ja sekoita tasaiseksi
4. Pyörittele taikinasta pieniä palloja ja aseta ne uunipellille leivinpaperin päälle
5. Paina jokaisen keksin päälle hasselpähkinä
6. Paista 200 asteessa 10-12 minuuttia

7. joulukuuta 2011

Rahkavoitaikina

Jo useampana vuonna on tehnyt mieli kokeilla tehdä itse torttutaikinaa. Siis sellaista oikeaa voitaikinaa johon kaulitaan voita väliin. Ohje on odottamassa, katsotaan tuleeko tänä vuonna kokeiltua. Aloitin torttutaikinakokeilut hieman helpommalta vaikuttavalta vaihtoehdosta eli rahka-voitaikinasta.

Taikina olikin helppo tehdä, ainekset sekoittuivat hyvin sekaisin. Hieman epäilyksiä lopputuloksesta herätti taikinan pehmeys. Lepuutin taikinaa tunnin verran jääkaapissa ja koostumus kaulimiseen oli todella hyvä! Sopivan jämäkkä, sopivan pehmeä! Jauhoja sai kyllä käyttää reilusti apuna.

Tein taikinasta puolikuun muotoisia torttuja, koska tähtitortuissa on ihan liikaa hillotonta kohtaa ja kitalakeen tarttuvia kuivia sakaroita. Puolikuun muotoinen hillotasku pysyy ihanan mehevänä kauttaaltaan. Alla olevan ohjeen taikinamäärä riitti 22 puolikuun muotoiseen torttuun. Rahka-voitaikina on tavallista voitaikinaa kevyempää ja se sopii hyvin piirakoihin, pasteijoihin ja torttuihin. Ohjeen nappasin Yhteishyvän ruokalehdestä.



250 g voita
4 dl vehnäjauhoja
250 g maitorahkaa

1. Nypi pehmeä voi ja jauhot sekaisin
2. Sekoita joukkoon maitorahka ja nosta taikina noin tunniksi viileään kovettumaan ennen leipomista
3. Kauli levyksi ja leikkaa käyttötarkoituksen mukaan. Puolikuun muotoisia torttuja paistoin 225 asteessa 12 minuuttia

6. joulukuuta 2011

Lämmin nuudelisalaatti

Ensin se oli pojilla korvatulehduksen ja yskän muodossa ja sitten minulla kurkkukivun, yskän, tukkoisen nenän, lievän kuumeen ja päänsäryn kera. Se joku pöpö. Sitkeältä vaikuttava ja voimat täysin pois vetävä. Pojat tokenivat antibiooteilla ja maitohappobakteereilla, itse yritin pärjätä ibumaxilla, panadol hotilla ja strepsilsillä. Mutta kun ei auttanut niin piti ottaa järeämmät tropit esille: tuore valkosipuli, inkivääri ja chili. Niitä sotkin maapähkinävoihin, soijakastikkeeseen ja riisivinietikkaan ja koko sotku kasviksien ja nuudeleiden sekaan. Maistui hyvältä, odotellaan tuloksia taudin talttumisesta! Ohje Otetaan ensin puoli kiloa voita… -blogin arkistosta.



3 annosta

kastike:
0,5 dl maapähkinävoita
3 rkl soijakastiketta
1,5 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl chilikastiketta
1 rkl fariinisokeria
2 pientä valkosipulin kynttä raastettuna
1 rkl raastettua inkivääriä

2 porkkanaa
1 punainen paprika
100 g riisinuudeleita

1. Mittaa kastikkeen ainekset monitoimikoneeseen ja surauta tasaiseksi tahnaksi. Ohenna tarvittaessa esim. kasvisliemellä tai ihan vedellä
2. Kuori porkkanat ja leikkaa suikaleiksi, suikaloi myös paprika. Keitä kasviksia kevyesti suolatussa vedessä kunnes ovat al dente
3. Ota kattila pois levyltä ja lisää sinne nuudelit. Laita kansi päälle ja anna hautua kolme minuuttia. Valuta ja kaada takaisin kattilaan
4. Sekoita kastike nuudeleiden joukkoon ja tarjoa kuumana

5. joulukuuta 2011

Cashewkuorrutettu lohi

Jo pidemmän aikaa olen lohta ostaessani päätynyt edullisempaan norjalaiseen meriloheen ja jostain syystä se vaan ei ole viime aikoina maistunut kovinkaan hyvältä. Eräällä kauppareissulla huomasin Prisman tarjoavan kotimaista kirjolohta (valmiiksi pakattua ja eiköhän se liene kasvatettuakin) edulliseen hintaan ja ostin yhden fileen. Esivalmistelu oli hieman työläämpää ruotojen määrän ja koon vuoksi mutta lopputulos oli maukkaampi. Nyt lohi maistui taas lohelle eikä jollekin epämääräisen rasvaiselle. Jätän siis tästä eteenpäin norjalaisen lohen tiskiin ja syön mielihalulla kotimaista - vaikkakin kasvatettua ja hieman kalliimpaa - kirjolohta!

Tällä kertaa laitoin lohen päälle monta kertaa hyväksi havaitun chili-pähkinäpäällyksen. Pyrstöpään jätin ilman kuorrutetta poikia varten, heihin kun ei tuo chili oikein uppoa.



kirjolohifilee (n. 700 g)

kuorrutus:
60 g cashew-pähkinöitä
2 rkl voita
2 rkl (makeaa) chilikastiketta
1 rkl raastettua limen kuorta

1. Nosta kala voideltuun uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Kypsennä 200 asteessa noin 10 minuuttia.
2. Valmista sillä aikaa kuorrute: sulata voi, rouhi pähkinät ja sekoita kaikki ainekset sekaisin pienessä kulhossa
3. Levitä seos kalan päälle ja jatka kypsentämistä vielä 15 min.

4. joulukuuta 2011

Hunajaiset pannusipulit

Makeahko lisuke hyvälle grillipihville tai miksei vaikkapa joulukinkulle. Hunajaa oli alkuperäisessä ohjeessa käytetty täysi desi, puolitin määrän ja siltikin tuntui omaan suuhun hieman liian imelältä ollakseen osa suolaista ateriaa. Kannattaa siis käyttää hunajaa varovaisesti tai korvata omenamehu vedellä. Joka tapauksessa kokeilemisen arvoinen lisuke!



500 g sipulia
50 g voita
0,5 dl hunajaa
1 dl omenamehua
0,5 dl balsamicoa
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 prk smetanaa

1. Kuori ja lohko sipulit. Sulata voi reunallisessa pannussa ja kuullota sipuleita siinä hetkinen
2. Lisää hunaja, omenamehu, balsamico ja mausteet.
3. Keitä hiljalleen ilman kantta puolisen tuntia. Lisää lopuksi smetana ja kuumenna

3. joulukuuta 2011

Kassler-chorizopata

Jostain syystä olen viime aikoina tuntenut suurta houkutusta lihalaatuihin joita kypsennetään pitkään ja hartaasti. Tuohon luksukseen ei ole arkena aikaa. Vaikka aikataulumme onkin melko väljä, ruuan täytyy olla pöydässä reilun tunnin päästä siitä kun tulemme kotiin. Eli haudutteluun ei ole aikaa. Tämän syksyn aikana viikonloputkin ovat tuntuneet jotenkin kiireisiltä ja nopeasti valmistuvat ruokalajit ovat olleet kunniassaan.

Sattuipa niin että molemmat pojat olivat yhtä aikaa kipeänä ja vietimme pari (pitkähköä) iltaa päivystyksessä jonottamassa kipeiden korvien kanssa ja sen jälkeen muutaman (pitkähkön) päivän kotosalla parantelemassa niitä korvia. Nyt oli aikaa haudutella myös arkena! Posti toi sopivasti luokseni uuden Hotpot-padan ja pääsin kokeilemaan sitä tositoimissa!

Testiruokalajiksi valitsin Jenssenin kiusauksen arkistoista joskus merkkaamani kassler-chorizopadan. Ruoka oli näppärä tehdä padassa joka sopii käytettäväksi sekä hellalla että uunissa. Yllättävän paljon pata vaati kuitenkin rasvaa ruskistusvaiheessa vaikka ruskistettava lihakin oli rasvaista.

Lieneekö ollut sitten sen reilun rasvan vaiko uuden padan ansiota, niin tämä ruoka vei kielen mennessään! Liha oli kypsynyt pehmeäksi, tomaattinen kastike hautunut makeaksi ja fenkolin voimakas tuoksu oli pehmentynyt mukavan aromaattiseksi. Kaiken kruunasi mausteinen chorizo, jonka hieman savuinen paprikan maku antoi terävyyttä keskelle lempeyttä! Ah, menipä runolliseksi. Jotta ei oltaisi aivan niin kaunosieluisia niin todettakoon lopuksi että söimme lihapadan pikanuudeleiden kera. Se siitä runollisuudesta!



800 g kassleria
öljyä paistamiseen
suolaa
mustapippuria
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 rkl valkoviinietikkaa
100 g chorizomakkaraa
1 tl fenkolinsiemeniä
1 tlk tomaattimurskaa
1 rkl tomaattipyreettä
vettä (n. puolikkaan tomaattimurskapurkillisen verran)

1. Poista kasslerista mahdolliset kalvot ja ylimääräinen rasva. Paloittele reiluiksi paloiksi
2. Kuumenna öljy padassa liedellä ja ruskista lihat muutamassa erässä. Nosta valmiit lautaselle odottamaan ja mausta ne suolalla ja mustapippurilla
3. Kuori ja hienonna sipulit ja kuullota ne padassa. Lisää tarvittaessa öljyä. Kun sipulit ovat pehmeitä, lisää pataan viinietikka ja kiehauta pari minuuttia
4. Paloittele chorizomakkara ja lisää pataan. Kypsennä kunnes rasva sulaa makkarasta
5. Hienonna fenkolinsiemenet morttelissa ja lisää ne pataan tomaattimurskan, tomaattipyreen ja veden kanssa
6. Sekoita ainekset sekaisin ja nosta pata 175-asteiseen uuniin. Kypsennä kannen alla hauduttaen pari tuntia. Ota kansi pois ja jatka kypsentämistä vielä puolisen tuntia

2. joulukuuta 2011

Suklaafudge

Ihana makea suupala vaikkapa joulunajan viemisiksi. Helppo ja vaivaton valmistaa!! Ohje Kotivinkin Jouluherkut –lehdestä, hieman taas muunnellen koska kermaa ostin vain sen 2 dl:n tölkin ja sillä sitten mentiin.



n. 30 palaa

4 dl ruokokidesokeria
2 dl kuohukermaa
80 g tummaa suklaata
50 g voita
0,5 dl siirappia
1 dl cashewpähkinöitä

1. Mittaa sokeri, kerma, suklaa, voi ja siirappi kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljalleen seitsemän minuuttia. Pudota tippa seosta vesilasiin. Mikäli tippa jähmettyy käsin muotoiltavaksi, on seos valmista. Jätä jäähtymään
2. Voitele rypsiöljyllä vuoka jonka koko on noin 20 x 20 cm. Voit myös vuorata vuoan leivinpaperilla
3. Vatkaa kädenlämpöinen seos sähkövatkaimella vaaleammaksi (minulla seos alkoi jähmettyä melko nopeasti jäähtyessään, en odotellut sinne saakka että olisi aivan kädenlämpöistä!) ja kaada se sitten vuokaan
4. Rouhi pähkinöitä hieman pienemmiksi ja paahda ne halutessasi kuivalla kuumalla pannulla. Ripottele pähkinät fudgeseoksen pinnalle
5. Anna fudgen jähmettyä jääkaapissa 4-6 tuntia ja leikkaa sitten sopiviksi palasiksi

1. joulukuuta 2011

Karpalon kosketus

Vietimme (maailman parhaalla) mammaporukalla pienimuotoisia illanistujaisia pikkujouluhengessä. Välillä on ihana istua alas ilman lapsia ja hiekkaisia leluja ja keskittyä olennaiseen! Tarjolla oli hyvän seuran ja keskustelun ohessa pastasalaattia, piirakkaa, leipää ja tahnoja, pipareita, juustoja, hedelmiä, suklaata ja jälkiruuaksi pähkinäistä kakkua. Juomapuolena oli punaviiniä, olutta, siideriä – jokaisella oman maun mukaan sekä pieni kulhollinen boolia. Booli on tehty Kotivinkin Jouluherkut –lehden ohjeen pohjalta hieman soveltaen.

(kuva on otettu huonossa valossa, ilman suurempia säätöjä, sormi verta valuen ja vieraiden jo ovikelloa soittaessa. Pahimmat ongelmat on yritetty peitellä Photoshopilla, mutta ei se sekään valitettavasti huonosta kuvasta tee hyvä kuvaa!)



10 dl karpalomehujuomaa (esim. Riitan herkku)
5 dl puolukkamehujuomaa
7 dl vissyä
2 dl vodkaa

vaniljasiirappi:

1,5 dl vettä
2 dl sokeria
1 vaniljatanko

1. Valmista vaniljasiirappi: mittaa, vesi ja sokeri kattilaan. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet terävällä veitsellä. Lisää siemenet ja vaniljatanko kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kunnes siirappia on kattilassa noin 1 dl. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi
2. Sekoita kulhossa puolukkamehujuoma ja siirappi tasaiseksi. Lisää loput boolin ainekset ja sekoita sekaisin
3. Viimeistele booli karpalomehusta tehdyillä jääpaloilla ja jäisillä karpaloilla

30. marraskuuta 2011

Suklaiset vaahtokarkit

Yltiömakeaa synttäriherkkua lasten mehupöydässä jonka jälkeen sokerihumala on taattu! (Ihan hyviä omaankin suuhun!)



1 pss vaahtokarkkeja
60 g maitosuklaata
nonparelleja

1. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa
2. Kasta vaahtokarkin pää reilusti suklaaseen ja sitten nonparelleihin
3. Nosta viileään jähmettymään ennen tarjoamista