29. heinäkuuta 2010

Sumisalaatti

Tämän salaatin ohjeeseen törmäsin keväällä Sillä sipuli –blogissa. Hieman kummastutti keittämättömien nuudeleiden käyttäminen salaatissa, mutta lopputulos oli oikein mukavan rapsakka. Pienestä varhaiskaalinkerästä tehty salaatti oli rouskuvan maukas. Salaatti kannattaa tehdä maustumaan jo edellisenä päivänä ja nuudelit lisätään sitten juuri ennen tarjoamista.



500 g valko- tai punakaalia
2 pientä porkkanaa
2-3 kevätsipulia varsineen
0,25 dl seesaminsiemeniä
2 rkl mantelilastuja
2 pss pikanuudeleita

kastike:
2 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl sokeria
0,5 tl merisuolaa
0,5 dl rypsiöljyä
ripaus mustapippuria

1. Raasta kaali tai hienonna veitsellä hyvin hienoksi. Kuori ja raasta porkkanat. Viipaloi kevätsipuli ohuiksi siivuiksi. Paahda seesaminsiemenet (ja mantelilastut) halutessasi pannulla. Sekoita ainekset kulhossa sekaisin
2. Sekoita kastikkeen ainekset sekaisin ja sekoita salaatin joukkoon. Jätä maustumaan yön yli
3. Riko pikanuudelit pieniksi ja sekoita salaatin joukkoon juuri ennen tarjoamista

2 kommenttia:

  1. no eikös ollutkin mukavan rouskuvia ne nuudelit. varhasikaalista tehtynä kyllä erityisherkkua, samaa mieltä!

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä todella hyvää salaattia! Oon tehny nyt pari kertaa lisukesalaatiks ilman nuudeleita. Tuo mausteliemi on tosi hyvän makuinen!

    VastaaPoista