16. helmikuuta 2023

Congee-kulho

Congee on aasialaista riisipuuroa, jossa yhdistyvät pitkään keitetty riisi ja voimakkaat mausteet. Ruuasta on monia ja monia erilaisia versioita riippuen maasta tai alueesta, jossa sitä tehdään. Congeeta tarjotaan useissa maissa aamiaiseksi tai sairaille ihmisille – mausteitahan käytetään itämaisessa kulttuurissa paljon lääkkeinä ja rohtoina. Congeeta voidaan syödä lisukkeena tai kokonaisena ateriana, mikäli siihen on lisätty esimerkiksi kalaa tai lihaa.

Törmäsin congeen ohjeeseen Jamie Oliverin Vege-kirjassa ja nappasin idean muistiin. Jamien ohjeessa puuro oli täydennetty sienillä ja kanamunilla ja sen vuoksi tästä innostuinkin! Nyt oli aika testata sitä. Koska ruokalaji oli minulle aivan uusi, googlailin tietenkin ensin ruuan alkuperää, sen variaatioita sekä ohjeita. Niiden ja Jamien ohjeen pohjalta tein itse oman versioni.

Ruoka oli sinällään onnistunut, maustaminen vain meni hieman vikaan; chiliä ja seesamiöljyä tuli ripsautettua hieman reilulla kädellä. Käytin ruuassa myös mustatorvisieniä ja totesin jälleen kerran, että niiden maku ei osu minun makuhermooni. Mutta seuraavalla kerralla hieman varovaisempi maustaminen ja sieniksi täyteläisen pehmeitä tatteja.

 


 

 








 

2-3 annosta

 

riisipuuro:

2 valkosipulin kynttä

2 cm:n pala inkivääriä

1 l vettä

1 kasvisliemikuutio

1 pieni tähtianis

2 dl jasmiiniriisiä

suolaa

mustapippuria

 

sienet:

2-3 kourallista kuivattuja suppiksia ja mustatorvisieniä (kaikki sienet käyvät, tuoreita määrässä tietysti enemmän)

nokare voita

1 rkl seesamiöljyä

suolaa

mustapippuria

1 rkl soijakastiketta

chiliä (tuoretta tai kuivattua) maun mukaan

 

lisäksi:

pari vartta kevätsipulia tai pieni pala purjoa

seesaminsiemeniä

1 pehmeäksi keitetty kanamuna tai uppomuna per annos

 

1. Valmista ensin riisipuuro: kuori valkosipulin kynnet ja inkivääri. Raasta ne hienoksi raasteeksi. Laita raasteet kattilaan ja lisää myös vesi, kasvisliemikuutio, tähtianis ja riisi. Mausta seos suolalla ja mustapippurialla. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä välillä hämmennellen, kunnes riisi turpoaa ja muuttuu puuromaiseksi. Kun nestettä on jäljellä enää vähän, poista tähtianis kattilasta ja lisää soijakastike ja chili. Laita kansi päälle ja nosta syrjään hautumaan

2. Valmista sienet: liota sienet pehmeiksi ja hienonna ne sopiviksi. Kuumenna paistinpannu, sulata siinä nokare voita ja lisää siihen seesamiöljy. Paista sieniä seoksessa muutama minuutti ja mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Sekoita sienet riisipuuron joukkoon

3. Sekoita joukkoon myös purjo tai kevätsipuli

4. Valmista kananmunat haluamallasi tavalla. Myös paistettu sopii aivan hyvin, jos se on sinulle mieluisampi!

5. Sekoita riisipuuron sekaan kevätsipuli ja annostele sitä kulhoon. Ripottele päälle seesaminsiemeniä (unohdin nämä kokonaan!). Nosta päällimmäiseksi kananmuna

12. helmikuuta 2023

Parmesaanimuffinssit

Sunnuntain loivalle aamupalalle tein taannoin näitä superhelppoja ja nopeita suolaisia muffinsseja. Mittasin kuivat aineet jo illalla valmiiksi ja juustonkin raastoin rasiaan odottamaan. Aamulla ei tarvinnut kuin sekoittaa taikina ja paistaa muffinssi uunissa. Muffinssien kanssa söimme (terveellisyyden nimissä) voita ja pekonia! (Ohje: Glorian Ruoka&viini 2/2022) 

 


 


 

 

 

 

 

 

 

 

12 kpl

 

100 g parmesaaniraastetta

1 tl kuivattua basilikaa

3,5 dl spelttijauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

0,5 tl suolaa

3 kananmunaa

2 dl maustamatonta jogurttia

 

1. Sekoita kuivat aineet ja juustoraaste kulhossa

2. Riko kananmunat toiseen kulhoon ja sekoita jogurtti niiden joukkoon. Lisää seos jauhojen sekaan

3. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200-asteisessa uunissa n. 12 minuuttia

 

 

5. helmikuuta 2023

Nyhtö chili con carne

Katselin joululomalla aikani kuluksi joskus tallentamiani Jamie Oliverin kokkailuohjelmia ja kirjoittelin samalla ylös mukavilta vaikuttavia ruokaohjeita ja ideoita. Tämä nyhtölihasta valmistettu chili con carne oli yksi muistiin kirjoitettu ohje. Jamie teki ruuan naudan luullisesta potkasta, mutta minun pudjettiini sopivampi vaihtoehto on kassler, joka pitkään hauduteltuna on ihanan pehmeää ja maukasta. Lihasta irtoava rasva mehevöittää myös liemen ja antaa siihenkin täyteläistä makua. Oikein onnistunut ruoka!

Papujen valmistaminen oli tässä ruuassa uusi juttu minulle. Kun pavut paistetaan pannulla, ne poksahtelevat ja repeävät auki, jolloin ne imevät mukavasti makua liemestä. Tällä tavalla myös papujen jauhoisuus vähenee. Tällä tavalla valmistettuna pavut maistuivat teineillekin ja ruoka meni heti toiveruokien listalle! (ohje: Jamien säätöateriat)


 

 








 

 

n. 800 g kassleria

2 sipulia

1 valkosipulin kynsi

öljyä

2 tl suolaa

1 tl mustapippuria

2 tl savupaprikajauhetta

1 tl jeeraa

1 tl kanelia

chiliä maun mukaan

2 laakerinlehteä

2 prk tomaattimurskaa

2 prk vettä

1 rkl hunajaa

n. 200 g säilöttyjä papuja maun mukaan (minulla suuria valkoisia papuja)

 

1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna uunipadassa tilkka öljyä ja kuullota sipulit pehmeiksi. Lisää mausteet ja kuullota vielä hetki

2. Kaada pataan tomaattimurskat ja lisää kaksi purkillista vettä. Lisää myös hunaja. Kuumenna kiehuvaksi

3. Nosta liha pataan ja laita kansi päälle

4. Hauduttele lihaa 150-175-asteisessa uunissa noin nelisen tuntia, kunnes liha on repeävän pehmeää

5. Nosta liha pois padasta ja revi se säikeisiksi paloiksi. Poista ylimääräiset rasvaiset palat samalla. Laita lihapalat takaisin pataan ja sekoittele. Jätä muhimaan vielä kannen alle

6. Huuhdo ja valuta pavut ja kaada ne öljytilkan kanssa paistinpannulle. Kuumenna sekoitellen, kunnes ne poksahtelevat ja repeilevät. Sekoita pavut pataan.

7. Tarjoa riisin kera

 

1. helmikuuta 2023

Laskiaiskeksit

Pullahommat eivät edelleenkään minulta suju, enkä ole enää aktiivisesti yrittänytkään hyvän pullataikinan tekemistä opetella. Laskiaissesonkiin löysin onneksi tällaisen hyvän ohjeen, jolla tästäkin perinnejuhlasta selvitään ilman pullataikinaa!

Toissa vuonna tämän kanssa kävi niin, että keksit tuli leivottua, mutta kerma jäi kauppaan. Syötiin keksit sitten vain vaniljatuorejuuston kanssa, joten kuva jäi ottamatta. Note to myself: tee näitä myös ensi vuonna ja ota kuva!

Viime vuonna tämän kanssa kävi niin, että laskiaisviikonloppuna kuopuksella oli kotiläksytehtävänä leipoa kääretorttua ja koska makeaahan ei pidä syödä mahan täydeltä, niin ajattelin tehdä näitä sitten seuraavana viikonloppuna. No, sitten olikin korona, eikä kukaan liikkunut huoneistaan mihinkään.

Lopulta tein näitä sitten aivan sesongin ulkopuolella ihan vaan siksi, että saan kuvan otettua ja ohjeen talteen itselleni. Paisto meni aavistuksen pitkäksi, mutta kahden vuoden yrityksen jälkeen päätin, että välttävät kuvata näin! Oikein hyviä olivat! Eikä tarvitse tehdä pullaa! (Ohje Maku-lehti 2/2021)

 


 

 

 

 

 

 

 

n. 10 kpl

 

200 g voita tai margariinia

1 dl tomusokeria

2 tl vaniljasokeria

1 muna

3 dl vehnäjauhoja

1 dl mantelijauhetta

1 tl leivinjauhetta

 

täyte:

1 dl kuohukermaa

100 g vaniljatuorejuustoa

0,5 dl vadelmahilloa

 

lisäksi:

tomusokeria koristeluun

 

1. Vaahdota huoneenlämpöinen voi, tomusokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi kulhossa. Lisää muna ja vatkaa voimakkaasti sekaisin. Sekoita kuivat aineet kulhossa ja lisää ne voiseokseen. Sekoita tasaiseksi.

2. Laita taikina tähtityllalla varustettuun pursotinpussiin ja pursota taikinasta n. 20 kiekkoa (halk. n. 5 cm). Jätä kiekkojen väliin leviämisvaraa. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 10 minuuttia. Jätä jäähtymään

3. Vatkaa täytteen kerma ja tuorejuusto vaahdoksi. Pursota 10 keksin päälle vaahdosta rinkula ja laita sen keskelle nokare hilloa. Paina toiset 10 keksiä kansiksi. Siivilöi keksien päälle tomusokeria