Voikukka-yrttimunakas

Olipa kerran kesälomapäivä – ja tänä kesänä harvinaisen aurinkoinen ja lämmin kesälomapäivä! Oli suorastaan pakko hypätä polkupyörän selkään kovasta tuulesta huolimatta. Silloinhan sitä on mentävä kun pääsee, ei voi parempia olosuhteita jäädä odottelemaan. Ja kyllä kannatti lähteä, hyvä oli mieli lenkillä ja sen jälkeen.

Pitkä – siis minun mittapuussani pitkä- suoritus vaatii aikalailla pikaisesti suuhun pantavaa ja kropalle ravintoa. Pikalounasta varten hortoilin hetken takapihalla ja kohtapa olikin jo ainekset maustumassa. Suihkua tähän väliin ja eipä mennyt aikaakaan kun olin jo sohvalla rötköttämässä munakaslautanen käsissä katsomassa MasterChef Australiaa (kyllä, vieläkin on viimeisen kauden finaali katsomatta!). Helppoa ja hyvää ja puoli-ilmaistakin vielä! Loppukesästä voinkin käyttää munakkaaseen oman maan pinaattia ja rucolaa. (ohje: Kunto Plus 10/2015 –lehden ohjeen pohjalta)



1 annos

kourallinen nuoria voikukanlehtiä (tai rucolaa)
pari pientä oksaa tuoretta minttua ja rakuunaa
vajaa rkl oliiviöljyä
1 tl punaviinietikkaa
ripsaus suolaa
1 kevätsipuli varsineen
nokare voita
2-3 kananmunaa
pieni tilkka maitoa tai kermaa
2 rkl parmesaaniraastetta
mustapippuria myllystä
vesiheinää (tai herneenversoja)

1. Huuhtele voikukanlehdet ja pilko ne hienoksi silpuksi ja laita syvälle lautaselle. Irrota mintun ja rakuunan lehdet oksista ja hienonna ne voikukanlehtisilpun sekaan. Sekoita joukkoon oliiviöljy, punaviinietikka ja suola. Jätä maustumaan vartiksi
2. Hienonna kevätsipuli ja kuullota se pannulla voissa pehmeäksi. Lisää joukkoon voikukanlehtisilppu mausteineen
3. Riko munat pieneen kulhoon ja vispaa ne kevyesti. Sekoita joukkoon tilkka maitoa ja mausta seos suolalla. Kaada seos pannulle
4. Kypsennä munakasseosta miedolla lämmöllä varovaisesti sekoitellen kunnes se on kauttaaltaan hyytynyt. Voit halutessasi kääntää munakkaan ja paistaa sen molemmin puolin.
5. Raasta kypsän munakkaan päälle parmesaania ja mausta munakas mustapippurilla. Valuta munakas lautaselle ja annostele päälle vesiheinää

Kuivattuja kukkia – kanerva ja mesiangervo

Villien salaattivihannesten lisäksi olen tänä kesänä tutustunut myös syötäviin villeihin kukkiin. Aloitin parilla tutulla ja helpolla kasvilla joita mökkireissulla löytyi.

Ensimmäiseksi keräsin mesiangervon kukkia. Kukat kuivatetaan ja niitä voidaan käyttää jälkiruuissa uutettuna nesteeseen. Tarkoituksena olisi kokeilla jossain vaiheessa mesiangervolla maustetun jäätelön valmistamista.





Toinen kuivattavaksi keräämäni kasvi oli kanerva jota kasvaakin runsaasti melkeinpä jokaisessa metsässä. En ole aikaisemmin huomannutkaan miten kaunis kasvi kanervakin on. Ruohonjuuritasolta löytyy siis monenlaisia yllätyksiä kun vain kumartuu katsomaan! Ajatus kanervan kukkien keräämiseen oli jäänyt mieleeni Sillä sipuli –blogista muutaman vuoden takaa. Kukkia voi käyttää nonparellien tapaan leivonnaisten koristeena. Melkoisen työlästä touhua oli tuo pienten kukkasten kerääminen varvuista. Olisinkohan reilun desin verran kerännyt ennen innostuksen hiipumista.

Pinaatti- tai nokkosletut

Pinaattisato on siis jo korjattu ja suurin osa sadosta tuli ryöpättyä ja hienonnettua pakastimeen. Noin metrin mittaisesta pinaattipenkistä sain leikattua yllättävän paljon pinaatin lehtiä; kuuden litran sankko tuli täyteen ja sain painella lehdet melko tiukasti sankkoon että sain kaiken edes mahtumaan.

Pinaatin käsittely on helppoa mutta kyllähän se oman aikansa ottaa. Varsista irrotetut pinaatin lehdet huuhdellaan ja niitä keitetään suuressa kattilassa vajaan viiden minuutin ajan. Keittämisen jälkeen lehdet kaadetaan lävikköön ja ne jäähdytetään nopeasti kylmällä vedellä. Tämän jälkeen lehdet hienonnetaan esimerkiksi yleiskoneella. Lopputuloksena on vihreää mössöä jonka voi pakastaa kerta-annoksina tai vaikkapa jääpalarasioissa.





Viljeltävän pinaatin luonnonvarainen kotimainen vastike on nokkonen jota kasvaa yleisesti pitkin poikin luontoa. Nokkoset ovat parhaimmillaan nuorina kasveina, mutta vanhemmistakin kasveista voi kerätä latvuksia pitkin kesää. Nokkosten lehdet leikataan irti ja ne ryöpätään, hienonnetaan ja pakastetaan samaan tapaan kuin pinaattikin. Keittämisen jälkeen nokkoset eivät enää polta ja niitä voi käyttää ruuan laitossa. Nokkosia ei tule kerätä navettojen, ulkokäymälöiden tai kompostien läheisyydestä, koska tuollaisilla rehevillä ja ravinteikkailla paikoilla nokkosen nitraattipitoisuus nousee suureksi.


(ryöppäsin ensimmäisen nokkoserän varsineen, mutta totesin että lehdet on helpompi irrotella tuoreista kasveista)

Lapsiperheessä tyypillisin pinaatti- tai nokkosruoka on varmaankin pinaattiletut ja niitäpä minäkin sitten paistelin. Maistui kaikille!



5 dl maitoa
1 kananmuna
0,5 tl suolaa
0,25 tl muskottipähkinää
vajaa 4 dl vehnäjauhoja
150 g pakastepinaattia (laitoin neljä isoa jääpalallista itse pakastettua mössöä)
luraus öljyä

Sekoita taikinan aineet sekaisin. Lisää pinaatti tai nokkoset taikinaan sulatettuna ja nesteineen. Anna taikinan turvota vartin verran ja paista letut voissa pannulla kypsiksi.

Villi salaatti

Jaahas. Se on se kaupunkiviljelybuumi siis iskenyt. Ja sitten se toinen tämän ajan trendijuttu, eli ne villiyrtit (pitäähän sitä nyt sen verran ajan hermolla olla – tosin jälleen ainakin vuoden jälkijunassa).

Oikeastaan pitäisi puhua villikasveista niin kuin Sami Tallberg kirjassaan Villiyrttikeittokirja kirjoittaa. Tallbergin kirjan ohella toinen villikasveja esittelevä kirja lukemistossani tänä kesänä on ollut Salla Kuuluvaisen ja Rosemarie Särkän Kaupunkiviljelijän opas – löydä syötävä kaupunki, joka nimensä mukaan opastaa myös kaupunkiviljelyn saloihin. Loistava kirja jos aihepiiri sattuu kiinnostamaan!

Luonnossa villinä kasvavat kasvit tuntuvat äkkiseltään loputtomalta suolta. Hieman pelottavaltakin, koska varsinkin putkikasveissa on joukossa erittäin myrkyllisiäkin kasveja. Itse olen lapsesta lähtien metsissä pyöriessäni oppinut sen, että täytyy olla ehdottoman varma siitä mitä luonnosta suuhunsa laittaa. Siksipä villikasveihin tutustuminen oli turvallisinta aloittaa (kuusenkerkkien jälkeen) aivan tutuilla pihamaan kasveilla joita voi käyttää salaattivihannesten tapaan.

Keräsimme sukuloimassa maalla ollessamme pihapiiristä salaattiaineksia kesäiselle grillailuaterialle. Pihasta ja lähimetsiköstä löysimmekin melkein kaiken mitä olin ennakkoon ajatellutkin.

Käenkaalia eli ketunleipää (josta voi syödä kukat, lehdet ja varret – mukavan kirpsakkaa)


Piharatamoa (nuoria pieniä lehtiä)


Suolaheinää (lehtiä – kirpsakkaa makua tästäkin)


Vesiheinää (kukat, varret ja lehdet – tämä yllätti positiivisesti raikkaalla herneenversomaisella maullaan!)


Voikukkaa (nuoria pieniä lehtiä)


Lehdet huuhdellaan ja valutetaan. Muita salaattiin lisättäviä kasveja olisi ollut mm. poimulehti, pihlajan nuoret lehdet, hiirenkorvat sekä metsämansikan ja vadelman nuoret lehdet.



Sekoitimme sekaan tavallista rapeaa ruukussa kasvavaa jääsalaattia neutraloimaan villien kasvien voimakkaita aromeja. Tavallisen hunaja-pippurivinegretin kanssa oikein maistuvaa! Miksi ostaa kalliita valmiiksi viljeltyjä salaatteja? Varsinkaan mökillä tai maalla? Kun voi helposti viljellä itse tai pienellä vaivalla kerätä ihan pihapiiristä tai lähimetsästä.

Kuusenkerkkätee

Kuusenkerkät ovat olleet pitkään yksi suuri ihmetyksen aihe minulle. En osannut lainkaan kuvitella miltä havupuu voisi maistua. Ja kuinka havupuusta voi keittää siirappia?! Tänä keväänä pääsin maistelemaan!

Olin kerkkien keräämisen kanssa hieman myöhässä - koko keräämistouhu oli yllättävä ennalta suunnittelematon tapahtuma. Menimme anoppilaan mökille kesäkuun puolenvälin tienoilla ja vasta ensimmäistä kertaa tiedostin kunnolla mökkiä ympäröivien kuusien määrän! Maanomistajan luvalla keräsin hieman maistiaisia. Suurin osa kuusien kasvustoista oli jo muuttunut koviksi ja piikikkäiksi, mutta muutaman desin vielä löysin pehmeitä vaaleanvihreitä kerkkiä.

Kuusenkerkän maku oli yllättävän kirpakka, hieman sitrusmainen jopa. Esikoinen tykkäsi mutustella kerkkiä ihan sellaisenaan, itse nautin kerkkäni teeksi haudutettuna. Tee oli raikasta ja metsäisen makuista. Hyvää lämpimänä, mutta kuulemma maistuu myös jääteenä.

Ensi vuonna täytyy hieman ennakoida ja käydä keräämässä kerkkiä hieman tavoitteellisemmin. Teeainekset totta kai ja ehkäpä myös siirapin tekemistä voisi kokeilla. Kuusenkerkkiä voi pakastaa myös aivan sellaisenaan, joten syysflunssanparannusainekset täytyy ainakin ottaa talteen!



1-2 rkl kuusenkerkkiä
2 dl kuumaa vettä

Laita kuusenkerkät astiaan ja kaada kuuma vesi päälle. Anna hautua 5-10 minuuttia ja siivilöi tee mukiin.

(Tässä touhussa on näppärä sellainen metallinen teepallo, jonka sisällä teeainekset upotetaan mukiin. Itselläni oli ensimmäistä kertaa käytössä tuollainen hauska teesiiviläukkeli, jonka sain lahjaksi erään lapsen perheeltä lukuvuoden päätteeksi.)