14. helmikuuta 2016

Kananmunalla täytetty avokado

Ideoita ruuanlaittoon voi bongata mitä ihmeellisimmistä paikoista. Ihan ensimmäisenä ei tullut mieleen, että radiokanavan nettisivulta löytyisi hyvinkin toteuttamiskelpoinen ruokaohje. Tästä on jo aikaa enkä ihan tarkalleen muista mistä tämä löysin. Yksi mielikuva on radio rock ja toinen on radio Suomipopin Anni Hautala. Kumpi tai kampi tai sitten ihan joku muu. Hyvää oli joka tapauksessa. Ja paljon energiaa päivän touhuihin!



1 avokado
2 kananmunaa
suolaa ja mustapippuria
parmesaaniraastetta

1. Halkaise avokado ja poista siitä kivi. Koverra koloja hieman suuremmiksi. Leikkaa puolikkaiden pohjasta pienet siivut pois niin, että ne pysyvät uunipellillä kolo ylöspäin ilman keikkumista.
2. Riko molempiin koloihin pieni kananmuna. Ripottele päälle suolaa ja mustapippuria
3. Kypsennä 250-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia kunnes valkuainen on kypsynyt kiinteäksi. Keltuainen saa jäädä valuvaksi
4. Nauti paistetun pekonin ja/tai maalaisleivän kera

7. helmikuuta 2016

Avokado-broilerikeitto

Pitkän pakkasjakson jälkeen hiihtokelit ovat parhaimmillaan ja takana onkin nyt parin päivän hiihtolenkit. Ensimmäisenä päivänä pito oli hyvä ja luisto olematon. Seuraavaksi päiväksi korjattiin luistoa mutta sään kylmettyä pito ei ollutkaan enää hyvä. Eli kaksi osittain hyvää lenkkiä lienee yksi täydellinen? Kilometrimäärät olivat minun kuntoon nähden sopivat, mutta lihakset joutuivat melkoiseen rääkkiin. Käsivarsia ja hartioita säästellen keskityin huolelliseen potkuun. Tänään sitten vaaputaan ankkana huolellisen potkun jälkitunnelmissa. Ja lisäksi vanhat monot ovat selvästikin tulleet tiensä päähän ja tuloksena oli mojovat rakot molempiin kantapäihin.

Mittari näyttää ihanaa pikkuplussaa eikä sää olekaan sateinen vaikka ennustus niin epäilikin. Mutta koska pelkkä huopikkaissa kävelykin käy kantapäihin, on pakollinen lepopäivä selvä. Aamulle suunniteltu lenkki vaihtui Prismareissuksi – hyvin saa sielläkin liikettä kun sahaa edestakaisin etsimässä tarvitsemaansa! Ensimmäisenä valkkasin uudet monot – eri merkkiä, eri mallia, toiveena kantapääistuvampi kokemus! Siten heviä ja vähän broileria ja kotiin kokkailemaan pikaista lounasta.

Aikaa ei mennyt kuin ehkä vähän reilun vartin verran kun kattilassa höyrysi ihana kevättalvinen keitto. Kevyt, mutta maukas ja täyttävä. Epäilin avokadoa keiton seassa, mutta reippaasti tyrkkäsin menemään Ja kyllä kannatti! Avokado antoi keittoon täyteläisyyttä ja pehemeyttä. Ohjeen tähän keittoon otin Glorian ruoka&viini –lehden numerosta 1/2016, mutta ei tämä taaskaan ihan ohjeen mukaan mennyt.



4 annosta

1 sipuli
1 tl jauhettua inkivääriä
1 rkl öljyä
200 g miniluumutomaatteja
1 l vettä
2 kanaliemikuutiota
1 limen mehu
1 rkl hunajaa
150 g nuudeleita
pala purjoa
300 g broilerin suikaleita
suolaa
2 avokadoa

1. Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipulia ja inkivääriä hetkinen
2. Huuhdo ja halkaise kirsikkatomaatit ja lisää ne kattilaan. Kypsennä muutama minuutti
3. Lisää kattilaan vesi, kanaliemikuutiot, limen mehu ja hunaja. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää nuudelit. Keitä muutama minuutti kunnes nuudelit ovat kypsät
4. Huuhtele ja halkaise purjo ja leikkaa se ohuiksi suikaleiksi. Lisää keiton sekaan
5. Kuumenna tilkka öljyä paistinpannulla ja kypsennä broilerit siinä. Mausta suolalla
6. Halkaise avokadot ja poista kivet. Koverra avokadoista suupalan kokoisia nokareita pienellä lusikalla
7. Lisää keiton sekaan broileri, avokadot ja purjo ja kuumenna

6. helmikuuta 2016

Tonnikalamakaronilaatikko

Uusia juttuja arkeen. Uusia juttuja joissa on kalaa. Ja semmoisia mihin saa upotettua kasviksia sekaan vähän niin kuin huomaamatta. Ja semmoisia missä on jotain tarpeeksi tuttua että lapset uskaltavat maistaa ja ehkä jopa tykätäkin! Sellaisia tarvitaan. Vähän niin kuin ruokaa jota on kyllä syöty ennenkin, mutta silti siinä on jotain uutta tai erilaista. Vaihtelu nimittäin virkistää – erityisesti arkiruuan ollessa kyseessä. Pasta uppoaa, tonnikala uppoaa, porkkana uppoaa. Siinä sivussa uppoaa (ehkä jopa) paprikan jämät, viimeiset kirsikkatomaatit ja juuston kannikka. Täydellistä arkiruokaa siis! Idea napattu jostain facebookin ihmeellisestä maailmasta.



250 g pastaa

tonnikalakastike:
1 rkl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 raastettua porkkanaa
1 prk tomaattimurskaa
2 prk tonnikalaa öljyssä
2 rkl kasvisfondia
1 tl oreganoa
0,5 tl mustapippuria

juustokastike:
50 g voita
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl kermaa
1 dl maitoa
50 g cheddarraastetta
suolaa
ripaus valkopippuria

pinnalle: parmesaaniraastetta

1. Keitä pasta melkein kypsäksi suolalla maustetussa vedessä.
2. Kuori ja hienonna sipulit. Kuori ja raasta porkkanat. Kuumenna pannulla öljy ja kuullota sipulit pehmeiksi. Lisää sekaan porkkanaraaste ja kypsennä hetkinen. Lisää tomaattimurska ja kuumenna.
3. Lisää tomaattikastikkeeseen tonnikala ja mausteet. Jätä hautumaan kannen alle
4. Valmista juustokastike: laita kattilaan voi ja anna sen sulaa. Sekoita joukkoon vehnäjauhot. Kaada joukkoon ruokakerma ja maito. Kuumenna sekoitellen kunnes kastike saostuu. Sekoita kastikkeen joukkoon juustoraaste. Mausta suolalla ja valkopippurilla.
5. Voitele uunivuoka ja lado vuokaan vuorotellen pastaa ja tonnikalakastiketta. Kaada päälle juustokastike. Kypsennä 175-asteisessa uunissa n. 30-35 min.

4. helmikuuta 2016

Kanaa appelsiini-hunajakastikkeessa – ga nuong cam

Tänään työpäivän loppupuolella kävin mielenkiintoisen keskustelun. Eräs äiti jäi jutustelemaan kanssani ihan kaikessa rauhassa. Kello oli jo paljon ja oma sisäinen kello sanoi jo ruoka-ajan olevan myöhässä. Tällä äidillä ei kuitenkaan ollut kiire – eikä ollut lapsillakaan vaikka ruokakauppaankin pitäisi vielä ennen ruoan valmistamista ehtiä. Juteltiin ensin lasten päivän kulusta ja tekemisistä, siitä ruokakauppateeman mukaan jutustelu kääntyi ensin ruokaan, sitten liikuntaan, selkävaivoihin, joogaan ja jälleen ruokavalioasioihin. Tämän äidin viimeisin oivallus oli se, että pitäisi kuunnella mitä keho haluaa ja tarvitsee. Jos se kaipaa lounasravintolassa tonnikalasalaatin sijaan rasvaista kaalilaatikkoa jossa on punaista lihaa, sille on sitä annettava! Vielä portilta äiti huikkasi että talvella sitä vaan kaipaa tuhtia ruokaa! Juuri näinhän se pitäisi olla! Ihmisen pitäisi kuunnella kehoaan. Ja siis opetella oikeasti kuuntelemaan kehoaan, ei mielihalujaan. Kyllä keho kertoo mitä se haluaa – eli tarvitsee.

Jo ehkä parin vuoden ajan olen ihmetellyt sitä, miten lempiruuat vaihtelevat. Kun mietin ruokia viikonlopuille jolloin voi kokkailla ihan mitä vain, on listalla hyvin vaihtelevia ruokia. Välillä tuhtia liharuokaa, välillä kotoisaa pastaa, välillä kevyttä ja vähähiilarista ja toisinaan kipakoita mausteita maailmalta. Lapsiperheessä oman kehon äänille ei voi aina antaa tilaa (koska en halua jatkuvasti kiusata jälkikasvua ”oikuillani”) mutta onneksi välillä on hetkiä kun voi heittäytyä keittiöön. Tällä hetkellä suureksi yllätyksekseni (kestosuosikkini) pasta, nuudelit, punainen liha ja broileri ovat aineksia joita minun ei tee kovinkaan usein mieli, kun taas nousussa ovat kala ja kasvikset. Juusto pitää jatkuvasti pintansa! Kolmen kuukauden päästä tilanne suosikkiainesten ja mielitekojen kanssa voi olla taas aivan toinen.

Muistan hyvin viime talvelta yhden tällaisen oudon mielitekovaiheen jolloin tuli kokkailtua paljon voimakkaita mutta lempeitä ja lämpimiä makumaailmoja sisältäviä ruokia. Hiihto on liikunnassa talviaikaan suosikkijuttuni ja jostain syystä yhdistän mausteisten ruokien kaipuun kylmässä ulkoilmassa hikoilun jälkeiseen tunnelmaan. Tätä broileriruokaa valmistin juuri tällaisessa tilanteessa – viime talven hiihtolomaviikko on jäänyt elävästi mieleen. (Ohje: Jackum Brown – Vietnamilaisen keittiön parhaat - muunneltu kirjan vinkkien ja oman tyylin mukaisesti.)



4 annosta

1 salottisipuli
4 valkosipulin kynttä
2,5 cm:n pala inkivääriä
2 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl mustapippuria
1 rkl soijakastiketta
2,5 rkl kalakastiketta
2 tl seesamiöljyä
1 rkl maapähkinäöljyä
1 appelsiini
8 kanan reisipalaa

1. Kuori ja hienonna salottisipuli ja valkosipulin kynnet hienoksi. Kuori ja raasta inkivääri. Pese appelsiini huolellisesti ja raasta siitä 1 tl kuoriraastetta ja purista mehu. Sekoita kaikki ainekset kanaa lukuun ottamatta kulhossa sekaisin
2. Laita kanapalat laakeaan astiaan. Lisää marinadi ja kääntele kanapaloja kunnes ne ovat kauttaaltaan mausteen peitossa. Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään
3. Siirrä kanapalat uunivuokaan ja kaada marinadi päälle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa kypsäksi

EDIT 16.10.2018

Valmistin ruuan arkena pikapikaa broilerin suikaleista. Ruskistin 300 g broilerin suikaleita pannulla. Lisäsin joukkoon hienonnetun punasipulin ja yhden valkosipulin kynnen. Sekoitin kastikkeen ainekset kulhossa (appelsiinista mehu ja kuori ja inkivääri raastettuna) ja lisäsin seoksen pannulle broilereiden sekaan. Keittelin soosia hetken aikaa kasaan ja nautiskeltiin ruoka sitten nuudeleiden kera. Sanoisinpa että oli parempaa tällä tapaa!