18. heinäkuuta 2019

Lap moo

Viime kesänä pääsimme osallistumaan mökkimaisemissa hääjuhlaan, jossa saimme nauttia aidoista ja oikeista thai-keittiön ruuista. Vahvat maut ja mahtavat makujen kokonaisuuden veivät silloin kielen mennessään! Tänä kesänä pääsin kokkailemaan samaisissa mökkimaisemissa viime kesän morsiamen kanssa aitoja ja oikeita thai-ruokia. Lomaviikon aikana valmistimme kolme erilaista thaimaalaista ruokaa, joiden ohjeet painoin visusti mieleeni.

Thaimaalainen ruuanlaitto vaikuttaisi olevan helppoa ja yksinkertaista ja ruokien herkullisuus piilee nimenomaan mausteissa. Mortteli onkin ehdoton työväline, jos haluaa tehdä täyteläisen tasapainoisia maustetahnoja ruokien pohjiksi. Mökin emännällä, Lailla, olikin mökillä suuri savinen mortteli ja ruuan laitto alkoi joka kerta sillä, että valikoidut mausteet ja yrtit hakattiin morttelissa mössöksi. Mortteliin pääsi sipulia, valkosipulia, chiliä, valkopippuria tai korianteria – ja korianterista käytettiin myös maukkaat juuret hyvin huuhdeltuina! Lai oli myös tuonut mukanaan Thaimaasta mausteita ja chilejä, joita käytimme ruokiin. Ihanat tuoksut leijuivat mökissä ja kutkuttelivat nenää.

Ihan kaikkia mausteita ja raaka-aineita ei Suomesta saa, joten hieman luovuutta täytyy käyttää. Kaikissa ruuissa mitä valmistimme, käytettiin perusmausteina eräänlaista liemijauhetta ja glutamaattia sekä suolaa ja sokeria. Glutamaatti on aine, jonka terveysvaikutuksista on keskusteltu paljon ja jota itse omassa keittiössäni pyrin välttämään. Mutta kyllä se vaan antaa ruokiin makua, jota ei muulla tavalla niihin saa!

Ensimmäisenä ”kokkikoulupäivänä” keittiössä valmistui lap moo. (Googlaillessani ruokalajia, löysin tälle ruualle myös nimitykset larb moo, larb muu ja joitain muitakin hieman saman tyylisiä nimiä – eli rakkaalla lapsella on ilmeisestikin monta nimeä tässäkin kohtaa.)



Tätä ruokaa varten tehtiin ensin paahdettua riisiä. Eli kuumalla kuivalla pannulla paahdetaan basmatiriisiä kunnes se saa kauniin kullanruskean värin – noin 10-20 minuuttia. Muista hämmennellä huolella – riisi palaa todella helposti!



Paahtamisen jälkeen riisi saa hetken jäähtyä, jonka jälkeen se jauhetaan tehosekoittimessa melko hienoksi. Minulla kotona kokkaillessani riisiin jäi melko suuria palasia, olisi kuulemma pitänyt hienontaa hienommaksi. Mutta olipahan vähän enemmän rousketta lautasella! Paahdettu riisi antaa upeaa paahteista makua ja tuoksua ruokaan ja myös rapeutta ruuan tekstuuriin. Riisi säilyy jääkaapissa rasiassa useita kuukausia.



Ja sitten itse ruokaan, lap moohon. Lap moo on periaatteessa maustettua porsaan jauhelihaa, joka tarjoillaan riisin kera lautaselta. Riisin ja jauhelihan voi kiepauttaa myös salaatinlehteen ja syödä näitä salaattinyyttejä sormin. Minulla ei ollut käytössä liemijauhetta tai MSG umamia, mutta ruuasta tuli todella hyvää näinkin – ei tietenkään aivan saman makuista, mutta tällainen suomennettu versio.



4 annosta

400 g porsaan jauhelihaa
1 iso valkosipulin kynsi
luraus rypsiöljyä
3 rkl paahdettua riisiä
3 rkl kalakastiketta
(1 rkl porsaan makuista thai-liemijauhetta) – tätä voi ehkä löytää etnisistä ruokakaupoista
(1 rkl MSG Umamia) – tätä saa Suomesta ainakin tilaamalla maustekaupoista
1 tl sokeria
chiliä maun mukaan
1 lime
2 kuivattua kaffirlimetin lehteä (pitäisi olla tuoretta, joka lisätään ruokaan vasta lopuksi)
2 pientä shalot-sipulia
1 kevätsipuli
n. 1 dl hienonnettua tuoretta korianteria
(tuoretta chiliä maun mukaan)

1. Kuori valkosipulin kynsi ja muussaa se morttelissa (tai raasta tai hienonna)
2. Kuumenna öljy pannulla ja kypsennä jauheliha valkosipulin kanssa
3. Mausta (liemijauheella ja MSG umamilla) kalakastikkeella, sokerilla ja chilillä ja purista joukkoon myös limen mehu ja murustele kaffirlimetin lehdet. Sekoittele ja jatka kypsentämistä vielä hetki ja nosta pannu pois hellalta.
4. Kuori shalot-sipulit ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Viipaloi myös kevätsipuli varsineen ja hienonna pieni nippu korianteria. Hienonna halutessasi vielä tuoretta chiliä. Ja jos olet jostain löytänyt tuoreita kaffirinlehtiä, hienonna yksi lehti aivan ohuiksi suikaleiksi. Sekoita ainekset jauhelihaseoksen joukkoon, älä enää kuumenna.
5. Tarjoa riisin (ja salaatin ja kurkun) kera.

15. heinäkuuta 2019

Halstrattu possu ja viskiglasyyri

Tänä kesänä kokeilimme ensimmäistä kertaa ruuan laittoa halsterilla ja luonnollisestikin elävällä tulella. Virittelimme mökillä kolmijalkaan tulen ja laitoimme lihan halsteriin kuuman hiilloksen yläpuolelle. Lihaa valeltiin kypsentämisen aikana ahkerasti glasyyrilla ja käänneltiin useasti. Liha kypsyikin yllättävän nopeasti ja pysyi mehevänä – ehkäpä pari minuuttia kypsennysajasta olisi voinut jopa nipistää poiskin ja antaa lihan vetäytyä folion alla hieman pidempään.

Halsterikypsennyksen etu on selkeästi se, että marinadia tai glasyyri-kastiketta voi käyttää reilusti kypsennyksen aikana eikä se siltikään roisku ympäriinsä niin kuin pannulla tai muurikalla paistellessa tapahtuisi. Elävä tuli ja hiillos antavat myös ihanaa savuisaa aromia ruokaan, joka kaasulla kokkaillessa jää saamatta. Tämä menetelmä jää varmasti elämään mökkiympäristöömme ja varsinkin kun saamme tulipaikan rantaan rakennettua, on avotulellakin kokkailu ihan helppo vaihtoehto. (Ohje: Kikkomanin mainoslehtisestä, alun perin tehty kasslerille)



possu:
n. 1kg kassleria tai ulkofileetä
1 tl suolaa
0,5 dl soijakastiketta

viskiglasyyri:
1 dl grillauskastiketta (esim. hickory tai teriyaki)
1 rkl hunajaa
1 appelsiini
0,5 dl viskiä
3 cm:n pala inkivääriä
chiliä maun mukaan

1. Valmistele possu edellisenä päivänä tai viimeistään aamulla: leikkaa possun liha levyksi (ohjeita löytyy youtubesta, jos leikkaaminen ei ole tuttua). Nuiji levy kevyesti ja ripottele sen päälle suolaa. Taita levy kahtia tai kääri se löyhälle rullalle ja laita pakastepussiin. Kaada pussiin soijakastike ja sulje pussi huolella. Nosta jääkaappiin maustumaan, kääntele pussia välillä.
2. Leikkaa seuraavana päivänä marinoitunut possulevy kahteen tai kolmeen osaan ja laita osat halsteriin
3. Valmista glasyyri: kuori appelsiini ja pilko hedelmäliha pieniksi paloiksi. Laita ne kattilaan. Kuori inkivääri ja raasta se kattilaan. Lisää myös muut glasyyrin ainekset. Kuumenna kiehuvaksi, laske lämpöä ja keittele muutama minuutti. Ota halutessasi puolet glasyyrista sivuun tarjoilua varten
4. Valele lihapalat glasyyrilla ja kypsennä niitä halsterissa hiilloksen päällä n. 2 minuuttia puoleltaan kaikkiaan 10 minuutin ajan. Valele lihaa glasyyrilla paistamisen aikana. Nosta valmis liha vetäytymään folion sisään noin viideksi minuutiksi. Nosta liha tarjoiluvadille ja valuta syrjään ottamasi glasyyri sen päälle

7. heinäkuuta 2019

Ahventäytteiset letut

Kesäloma ja kokonainen viikko mökillä ilman keittiön mukavuuksia. Vesi kaivosta, lämpö puusta, kokkailua kaasulla tai avotulella ja tiskivesi saunan padasta. Eli keittiöhommat eivät olleet aivan samanlaisia kuin kotona kaupungissa ja vaativat hieman enemmän miettimistä. Pääasiassa kokkailimmekin kesäkeittiön kaasulevyillä ihanaa järvimaisemaa katsellen.

Yksi tämän kesän projekteista mökillä oli muurikoiden ja muiden valurautapannujen putsaaminen ja rasvapoltto. Kesäkeittiön kaasulevylle sopiva muurikka oli putsattu jo aiemmin ja sillä useimmiten ruoka laitettiinkin – muurikka kun taipuu niin monenlaiseen kokkaamiseen. Siinä tehtiin wokkia, paistettiin kalaa, lämmitettiin edellispäivän tähteitä ja laitettiin munakokkelia ja pekonia aamiaiseksi. Ja paistettiin tietysti lettuja!

Lettujen paisto oli pakon sanelema varasuunnitelma, joka oli otettava käyttöön, kun katiskasta saamamme ahvenet olivat niin pieniä, etteivät ne alkuperäiseen suunnitelmaamme oikein istuneet. Teimmekin siis lettuja ja niiden väliin suolaisen kala-perunatäytteen, jonka idean olin jostakin lehdestä lukenut. Täytteeseen laitettiin juuri sitä mitä mökin kaapeista ja yrttimaasta löytyi ja herkullistahan siitä tuli. Grammamäärät ovat karkeita arvioita, koska vaakaa ei ollut käytössä.



2 keitettyä munaa
200 g uusia perunoita
200 g (savu)kalaa
200 g turkkilaista jogurttia
1 tl dijon-sinappia
0,5 sitruunan mehu
2 rkl tuoretta persiljasilppua
1 rkl tuoretta ruohosipulisilppua
1 kevätsipuli
1 maustekurkku
5 miniluumutomaattia
suolaa
mustapippuria

1. Keitä kananmunat ja perunat kypsiksi ja anna niiden jäähtyä. Kypsennä kala.
2. Laita kulhoon jogurtti, dijonsinappi, sitruunamehu ja yrtit
3. Hienonna kevätsipuli, kuutioi maustekurkku ja paloittele miniluumutomaatit. Sekoita ne jogurttiseokseen
4. Kuori kananmunat ja hakkaa ne hienoksi. Paloittele perunat ja hajota kypsä kala pieniksi paloiksi. Sekoita kaikki ainekset jogurttiseokseen. Mausta suolalla ja pippurilla.

4. heinäkuuta 2019

Avokadomunakas

Kesäloman alku, loiva sunnuntaiaamu ja hyvinkin harvinainen tilanne, että olin heräilemässä kotona aivan yksikseni. Aamukahvitankkauksen ja aamun uutiskatsauksen jälkeen tein itselleni herkullisen ja ruokaisan munakkaan, jonka voimin jaksoikin touhuilla kotiaskareiden parissa iltaruokaan saakka. Ohjeen löysin Anna-lehden numerosta 11/2019. Alkuperäisessä ohjeessa munakkaassa oli käytetty cheddaria, mutta käytin parmesaania koska sitä sattui jääkaapissa olemaan. Jätin myös paprikan pois, koska mielestäni se olisi ollut jo vähän liikaa. Monesti vähempi on enempi ja lautasellani olevat ainekset muodostivat hyvän kokonaisuuden.



2 kananmunaa
2 palaa pakastepinaattia
pikkutilkka maitoa tai kermaa
suolaa ja mustapippuria
öljyä paistamiseen

päälle:
parmesaania
0,5 avokado
1 rkl sitruunamehua
2 viipaletta ilmakuivattua kinkkua
5 miniluumutomaattia
muutama kalamata-oliivi
lehtipersiljaa

1. Sulata pinaattipalat mikrossa pienessä kulhossa. Riko joukkoon kananmunat ja lisää maitotilkka. Sekoita tasaiseksi
2. Raasta parmesaania n 0,5 dl:n verran. Halkaise avokado ja kaavi sisus lusikalla leikkuulaudalle. Pirskottele päälle sitruunamehua. Halkaise miniluumutomaatit ja oliivit ja hienonna persilja.
3. Kuumenna öljy pannulla ja kaada munakasmassa siihen. Kypsennä muutama minuutti ja nosta pannu levyltä. Mausta suolalla ja pippurilla
4. Ripottele munakkaan päälle parmesaaniraaste ja anna sen sulahtaa hetki. Siirrä munakas lautaselle ja revi sen päälle ilmakuivattua kinkkua. Lisää sen päälle kasvikset ja ripottele päällimmäiseksi persiljasilppua

1. heinäkuuta 2019

Mojito

Kesä lasissa!



0,5 limeä lohkoina
10 mintun lehteä
4 cl vaaleaa rommia
2 cl sokerilientä
vissyä
jäämurskaa (tai jääpaloja)

Laita limelohkot ja mintun lehdet korkeaan lasiin ja murskaa niitä sen verran että mehut ja maut irtoavat. Täytä lasi jäämurskalla (tai laita lasiin muutama jääpala). Mittaa päälle rommi ja sokeriliemi. Täytä lasi vissyllä.

22. kesäkuuta 2019

Omar-palat

Mokkapalojen kinuskinen versio sattui silmään facebookia selaillessani – joku oli muistaakseni linkittänyt Vauva-lehden sivuilta löytyvän ohjeen. Tämä pääsi testiin viikonloppuna kun pojat olivat kotona kanssani ja kuopuksen kanssa pölisteltiin keittiössä yhdessä tuumin. Oli kyllä imellystä kerrakseen, mutta kermatoffeen ystävälle aivan huippuvalinta!



200 g sulatettua voita
3 kananmunaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
3 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
2 dl maitoa

kuorrute:
3 dl kermaa
375 g (1,5 pussillista) Omar-karkkeja

koristeeksi:
Omar-karkkeja
nonparelleja (käytin cashew-pähkinärouhetta)

1. Sulata voi ja jätä se jäähtymään
2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi kulhossa
3. Sekoita kuivat aineet toisessa kulhossa ja lisää ne kananmunavaahtoon vuorotellen voisulan ja maidon kanssa. Sekoittele varovasti käännellen
4. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Ota pohja uunista ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi
5. Kun pohja on jäähtynyt, valmista kuorrute. Mittaa kattilaan kerma ja Omar-karkit ja kuumenna. Keitä miedolla lämmöllä sekoitellen kunnes toffeet ovat sulaneet. Lisää lämpöä hieman ja keitä sekoitellen 5-10 minuuttia. Kuorrute on valmista kun se jähmettyy nopeasti jääkaapissa (testaa vaikkapa lusikallisella). Jätä kuorrute jäähtymään
6. Paloittele koristeeksi tulevat karkit
7. Kaada jäähtynyt kuorrute pohjan päälle ja ripottele päälle koristeet. Nosta jääkaappiin tekeytymään ennen leikkaamista

19. kesäkuuta 2019

Kuhaa ja paprikakastiketta

Nyt laitettiin suomalainen kuha taipumaan italialaiseen henkeen! Kala kypsyi uunissa nopsaan kasvishöystön alla ja pysyi mehevän kosteana. Lisukkeena söimme parmesaanilla ja voilla maustettua polentapuuroa. Jos maut joskus osuvat juuri kohdilleen, niin se oli tässä – niin kuin monesti italialaisten reseptien kohdalla olen todennut!

Alkuperäisessä ohjeessa ruoka oli tehty turskasta, mutta kaikki vaalea kala käy tähän aivan yhtä hyvin – oma maku ja kalan saatavuus ratkaisee. Meidän keittiöissä tätä voidaan tehdä kuhasta silloin, kun pakastin on sitä pullollaan ja muina aikoina pakastettu seifilee saa välttää. (Ohje: Glorin Ruokaviini 10/2018)



2 annosta

2 pientä kuhafileetä
0,5 tl suolaa

paprikakastike:
0,5 punaista paprikaa
2 valkosipulin kynttä
50 g miniluumutomaatteja
(0,25 dl pieniä kapriksia)
1 rkl oliiviöljyä
0,5 dl kuivaa valkoviiniä
0,25 tl suolaa
0,25 tl mustapippuria

1. Voitele pieni uunivuoka. Leikkaa kuhafileistä ruodot pois ja laita ne vuokaan. Mausta suolalla
2. Leikkaa paprika pieniksi kuutioiksi. Kuori valkosipulin kynnet ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Huuhdo tomaatit ja paloittele ne
3. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota paprikoita kunnes ne ovat hieman pehmenneet. Lisää valkosipuli ja jatka kuullottamista pari minuuttia. Lisää tomaatit, (kaprikset) ja valkoviini. Kiehauta ja mausta suolalla ja pippurilla
4. Kaada kastike kalojen päälle uunivuokaan ja kypsennä 250-asteisessa uunissa viitisen minuuttia. Ota vuoka uunista ja anna kalan levähtää vuoassaan muutama minuutti.

17. kesäkuuta 2019

Gribiche-kastike

Kanamunakastike on kuulunut lapsuuteni ruokapöytään ja erityisesti muistan, että paksua valkoista kastiketta syötiin makaronien ja verilettujen kanssa. Tätä yhdistelmää olen muutaman kerran tehnyt aikuisenakin ja aivan yhtä herkullista se on ollut silloinkin!

Nyt eteeni sattui erilainen kanamunapohjainen kastike, joka oli täynnä makuja, jotka eivät kuulu siihen kanamunakastikkeeseen, johon olen tottunut. Valkoisen värin sijasta tämä kastike oli vihreää ja kermaisen täyteläisyyden korvasi raikkaan hapokas maku. Vahvat makut suorastaan purskahtivat suussa.

Alkuperäisessä ohjeessa, jonka löysin Glorian Ruoka&viini -lehden numerosta 3/2017, kastike syötiin lihan kanssa. Meillä kastike höysti pannulla paistetut kuhafileet ja nuudelit. Monikäyttöinen kastike siis, joka raikkaudellaan sopii hyvin vaikkapa rasvaisten grilliruokien kaveriksi mutta aivan yhtä hyvin myös kevyelle kala-aterialle.



2-3 annosta

2 kananmunaa
1 ruukku persiljaa
4 rkl oliiviöljyä
1 rkl dijon-sinappia
1 rkl valkoviinietikkaa
0,5 tl suolaa
1-2 rkl huoneenlämpöistä vettä

1. Keitä kananmunia 8 minuuttia ja jäähdytä ne kylmän veden alla. Kuori jäähtyneet kananmunat ja hienonna ne hienoksi silpuksi
2. Hienonna lehtipersilja ja sekoita silppu kananmunien joukkoon
3. Sekoita toisessa kulhossa öljy, sinappi, etikka ja suola. Kaada seos kananmunaseokseen ja sekoita huolellisesti
4. Ohenna kastike vedellä

8. kesäkuuta 2019

Viskimarinoidut naudan pihvit – Dirge’s Kickin’ Chimaerok Chops

Vietettiin taannoin melko perinteistä ”murut keittiössä” -henkistä sunnuntaita. Silloin kokkaillaan rauhassa ja ajatuksen kanssa ja mielellään kokeillaan jotain uutta. Tällä kertaa jatkoimme tutustumista World of Warcraft -keittokirjaan. Tämä lihaisa ohje kiinnosti erityisesti murustani, koska hänelle pelin maailma on jo monien vuosien ajalta tuttu. Pelissä tämä ohje on haluttu, ja sellainen, jota ei ihan joka pelaajalla olekaan. Muruseni pelihahmo on tämän ohjeen aikoinaan haltuunsa saanut, mutta tätä nykyä pelissä ei enää tätä ruokaa pysty valmistamaan koska raaka-aineena olevaa Chimaerokin lihaa ei enää ole pelissä saatavilla - käsittääkseni jonkun saaren uppoamisen vuoksi. Onneksi pientä tyydytystä voi saada tekemällä ruokaa livenä (ja voisinpa kyllä kuvitella että makuelämyksellinen nautinto on tällä keinolla jopa suurempi).

Alkuperäinen kirjassa oleva ohje on tehty lampaalle - koska Chimaerokin lihaa ei täältä meidän planeetaltakaan löydy. Me ostimme tätä varten naudan ulkofileepihvit. Makumaailma oli aivan mahtava; vahva olematta kuitenkaan liian vahva! Lisukkeena meillä oli riisiä, grillattuja tomaatteja, parsaa ja herkkusieniä sekä kaali-veriappelsiinisalaattia. Teimme marinadista myös kastikkeen aterian kruunuksi. Herkullista!



2 naudan pihviä

marinadi:
1 rkl punaista currytahnaa
0,25 cup (0,6 dl) viskiä
0,5 cup (1,2 dl) kanalientä

rub:
1 tl jeeraa
1 tl savupaprikajauhetta
1 tl (tai maun mukaan) chiliä
0,5 tl muskottipähkinää
0,5 tl kanelia
0,25 tl suolaa

paistamiseen öljyä

1. Sekoita marinadin ainekset sekaisin ja kaada marinadi pussiin. Laita pihvit pussiin maustumaan vähintään yön yli
2. Sekoita rubin ainekset yhteen. Ota pihvit marinadista ja kuivaa niiden pinta. Painele mausteseos pihvien pintaan molemmin puolin. Voit halutessasi tehdä marinadista kastikkeen suurustamalla sen perunajauhoilla
3. Paista pihvit kuumalla pannulla öljyssä

4. kesäkuuta 2019

Sitruunaiset nyyttiperunat

Folionyyttiperunat kuuluvat erityisesti kesään ja grillailuun, mutta kesän maut saa lautaselle helposti myös uunissa vaikkapa keskellä talven viimoja tai syksyn koleita sateita. Viime kesänä löysin kivan sitruunaisen ohjeen nyyttiperunoihin ja pitihän sitä tietenkin kokeilla. Grillailin broileria pihalla, mutta kypsensin nämä perunat kuitenkin sisällä uunissa. Ohjeen löysin Glorian Ruoka&viini –lehden numerosta 6/2018. Ruuan voi tehdä myös keitetyistä perunoista – vaikkapa edellisen päivän tähteistä - jolloin kypsentäminen on erityisen joutuisaa!



2 annosta

4 keskikokoista (uutta) perunaa
0,25 tl suolaa
0,25 tl mustapippuria
1 pieni valkosipulin kynsi
1 kesäsipuli varsineen (tai pala purjoa)
1 sitruuna
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl tuoretta oreganoa
2 rkl ranskankermaa
1 rkl voita

1. Puolita kypsät perunat
2. Revi kahdeksan isoa palaa foliota ja laita aina kaksi päällekkäin. Laita perunat foliopaloille ja mausta ne suolalla ja pippurilla
3. Kuori valkosipulin kynsi ja raasta se pieneen kulhoon. Leikkaa kesäsipuli ohuiksi viipaleiksi ja lisää ne valkosipulin joukkoon. Raasta joukkoon 1 tl sitruunankuorta ja purista 1 rkl sitruunamehua. Lisää vielä öljy ja sekoita tasaiseksi. Jaa seos perunoille
4. Hienonna oregano ja ripottele se perunoiden päälle ja lisää päällimmäiseksi nokareet voita.
5. Nipistä folionyytit tiiviisti kiinni ja kypsennä nyyttejä 225-asteisessa uunissa n. 45 minuuttia.

2. kesäkuuta 2019

Gimlet



4 cl giniä
1 cl limemehua
1 cl sokerilientä

lasi: on the rocks

Täytä lasi jäillä ja mittaa drinkin ainekset lasiin. Sekoita ja nauti

30. toukokuuta 2019

Juustoinen guacamole

Tavallinen guacamole on tuttu juttu ja juustoinen guacamole kuulosti kokeilemisen arvoiselta! Maku oli todella hyvä, mutta hieman liian raa’at avokaadot tekivät rakenteesta ikävän kokkareisen. Tämä jää kyllä arkistoon odottamaan uutta testiä ja toivottavasti silloin parempaa tuuria avokadojen kanssa! (Ohje Yhteishyvästä)



n. 3 dl valmista kastiketta

2 avokadoa
1 limen mehu
1 dl parmesaaniraastetta
1 pieni punasipuli
4 miniluumutomaattia
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

Halkaise avokadot ja poista kivet. Koverra hedelmäliha lusikalla monitoimikoneen kulhoon. Kuori ja paloittele sipuli ja halkaise tomaatit. Lisää kaikki aineet kulhoon avokadojen kanssa. Soseuta tasaiseksi seokseksi, seoksen ei tarvitse olla täysin sileää. Anna maustua viileässä ennen tarjoamista.

25. toukokuuta 2019

Hirvi-koskenlaskijasoosi

Tässä taas huomataan miten yksinkertainen voi olla kaunista! Otetaan yksi hirvi, yksi juusto ja loraus maitoa. Ja siinäpä se sitten onkin. Toimii varmaan myös vähärasvaisella naudan jauhelihalla, mutta kyllä vaan hirvi on aina hirvi. Nopsaa ja maukasta arkiruokaa!















300 g hirven jauhelihaa
0,25 tl suolaa
mustapippuria
n. 180g Koskenlaskija-juustoa
n. 1 dl maitoa
1 tl timjamia

1. Ruskista jauheliha ja mausta se kevyesti suolalla ja pippurilla
2. Paloittele juusto ja lisää palat pannulle jauhelihan sekaan. Anna sulaa
3. Kaada pannulle maitoa sen verran, että kastikkeen koostumus on sopiva
4. Lisää timjami ja hauduttele hetki

22. toukokuuta 2019

Lihamureke thaimaalaisittain


Lihamureke on perusruokaa. Sitä arkista, joka maistuu aina samalta. Hyvältä toki, mutta aina samalta. Itse olen hakenut pientä säätöä murekkeeseen - lihankulutuksellisista ja taloudellisista syistä – käyttämällä murekkeeseen puolet jauhelihaa ja puolet härkäpapurouhetta. Ihan täydestä on mennyt tämä kombo lapsillekin.

Lihamureke aikuisempaan makuun antaa hieman lisää vapauksia maustamisen suhteen. Tämä ruuan kohdalla lähdin hieman epäillen liikenteeseen, mutta lopputulos oli aivan huippu! Murekkeen ja kastikkeen kanssa söimme nuudeleita ja ihan vahingossa syntynyttä huippuhyvää salaattia! (Ohje: K-ruoka 6/2017 hieman muunnellen)














400 g naudan jauhelihaa
2 porkkanaa
1 kevätsipuli tai pieni pala purjoa
1 dl korppujauhoja
1 kananmuna
1 rkl tuoretta inkivääriraastetta
1 rkl kalakastiketta
0,5 tl chilihiutaleita
0,5 tl suolaa
mustapippuria
öljyä paistamiseen

kastike:
2 rkl makeaa chilikastiketta
2 rkl limen mehua
2 rkl kalakastiketta

1. Kuori porkkanat ja inkivääri ja raasta ne hienoksi raasteeksi
2. Hienonna sipuli
3. Sekoita kaikki murekemassan ainekset keskenään tasaiseksi ja muotoile taikina harkon muotoiseksi pötköksi. Paista murekkeeseen kaunis paistopinta öljyssä pannulla. Nosta mureke uunipellille ja paista sitä 175-asteisessa uunissa 20 minuuttia
4. Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset sekaisin. Ota mureke uunista ja valele kastiketta sen päälle (jätä kastiketta myös tarjoiluun). Jatka kypsentämistä vielä 15 minuuttia. 
5. Peitä valmis mureke foliolla ja anna sen vetäytyä noin vartin verran ennen leikkaamista
6. Tarjoa mureke nuudeleiden, kastikkeen ja salaatin kera

20. toukokuuta 2019

Suolaiset vohvelit

Äitienpäivä lähestyi ja melkeinpä perinteistä on, että teen kakun tai jotain muuta pientä herkkua vietäväksi äitini luo päiväkahville. Tänä vuonna ajattelin päästä vähän helpommalla ja tehdä vohveleita koska lapsetkin olivat äitienpäivänä luonani. Mopo karkasi sitten suunnitteluvaiheessa vähän käsistä ja loppujen lopuksi tein lounaalle ison kasan vohveleita ja suolaisia täytteitä niille. Jälkiruuaksi oli sitten samaisia vohveleita hillolla ja kermavaahdolla. Tarjolla oli jokaiselle jotain ja kaikille vohvelit maistuivatkin.

Vohvelit tein tutulla ja hyväksi havaitulla ohjeella. Vohveleiden päälle sipaistiin ensin tuorejuustoa ja sitten friseesalaattia ja täytettä oman valinnan mukaan. 





















Jauhelihatäyte




















300 g porsaan jauhelihaa
öljyä paistamiseen
2 porkkanaa
1,5 dl riisiä
suolaa
mustapippuria

1. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan
2. Kuori porkkanat ja raasta ne karkeaksi raasteeksi
3. Ruskista jauheliha. Lisää loppuvaiheessa porkkana ja ruskista kunnes liha on kypsää.
4. Sekoita joukkoon riisi ja mausta suolalla ja pippurilla



Broileri-kikhernetäyte




















400 g broilerin jauhelihaa
öljyä paistamiseen
1 tl jauhettua inkivääriä
chiliä maun mukaan
1 pieni valkosipulin kynsi
1 prk kikherneitä
soijakastiketta
1 tl seesamiöljyä
1 limen mehu
1 tl hunajaa

1. Ruskista broilerin jauheliha pannulla. Lisää loppuvaiheessa inkivääri, chili ja valkosipulin kynsi raastettuna. Kypsennä hetki
2. Lisää pannulle valutetut ja huuhdotut kikherneet. Mausta soijakastikkeella, seesamiöljyllä, limen mehulla ja hunajalla
3. Jatka kypsentämistä kunnes neste on haihtunut pannulta


Lisäksi tarjolla oli perunasalaattia ja keitettyjä kananmunia.

18. toukokuuta 2019

Aurajuusto-perunasalaatti


Grillikausi on avattu ja makkarat ovat löytäneet tiensä jääkaappiini. Kotona grillatun makkaran paras kaveri on mielestäni kotitekoinen perunasalaatti. Teen perunasalaatin aina luotto-ohjeellani, johon tulee fetaa ja oliiveja. Useimmiten maustan salaatin valkosipulilla. Tämä ohje on periaatteessa hyvin samankaltainen, mutta vielä hieman simppelimpi. Kastike oli mielestäni hieman erikoinen öljyineen, mutta maultaan kuitenkin herkullinen. Ihan pelkkä turkkilainen jogurtti maustettuna käy salaattiin hyvin. Ohje sattui silmääni Yhteishyvän nettisivuilta ja toteutin sen pienemmässä mittakaavassa ja hieman ainesosien suhteita muunnellen. Tämä ohje menee jatkoon!




















2 annosta

300 g perunoita
2 rkl tuoretta ruohosipulisilppua
50 g aurajuustoa
muutama kalamata-oliivi

kastike:
0,4 dl rypsiöljyä
2 rkl sitruunamehua
2 rkl turkkilaista jogurttia
1 tl sinappia
mustapippuria
pikkuripaus suolaa

1. Kuori perunat ja paloittele ne sopiviksi suupaloiksi. Keitä perunapalaset suolalla maustetussa vedessä napakan kypsiksi. Jätä jäähtymään
2. Murustele aurajuusto kulhoon ja sekoita sen joukkoon ruohosipuli, puolitetut oliivit ja jäähtyneet perunat
3. Valmista kastike sekoittamalla ainekset tasaiseksi seokseksi. Sekoita kastike salaatin joukkoon


11. toukokuuta 2019

Parsakeitto

Parsa-aika on täällä taas! Nyt täytyy nauttia kun tuota herkkua saa edullisesti. Parsa on mielestäni parhaimmillaan pekoniin käärittynä ja grillissä kypsennettynä sekä luotto-ohjeissani pastassa ja risotossa. Mutta joka kevät kohdalle osuu aina jotain uutta ja tänä keväänä se oli keitto. Ohje löytyi Yhteishyvän Ruoka-lehden numerosta 2/2019.

Keitto olikin ihanan makuista ja savujuustokerma antoi ihanaa täyteläisyyttä parsan happamuuden vastapainoksi. Teimme puolikkaan annoksen keittoa, mutta käytimme silti noin 2/3 parsanipusta. Hieman enemmän olisimme kaivanneet purutuntumaa ja totesimme että seuraavalla kerralla jätämme kaikki parsan nuput sattumiksi lautasille, niin hyviä ne olivat. Tämä jää aivan varmasti jokakeväiseksi perinteeksi!















4 annosta

500 g vihreää parsaa
1 sipuli
1 rkl öljyä
8 dl vettä
2 kasvisliemikuutiota
2,5 dl savujuustokermaa
1 rkl maissitärkkelystä
mustapippuria

lisäksi
1 pkt pekonia

1. Katkaise parsoista puumainen tyviosa pois ja paloittele parsat. Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota kasviksia öljyssä kattilassa pari minuuttia
2. Lisää kattilaan vesi ja liemikuutiot ja keitä hiljalleen 5 minuuttia ja ota kattilasta muutama parsannuppu talteen koristeeksi. Jatka keittämistä vielä kymmenisen minuuttia tai kunnes loput parsat ovat pehmeitä
3. Pilko pekoni ja paista rapeaksi pannulla. Laita pekonipalat lautaselle talouspaperin päälle valumaan
4. Soseuta parsat liemineen sauvasekoittimella. Sekoita savujuustokermaan maissitärkkelys ja lisää seos keittoon. Kuumenna ja anna kiehua hiljalleen n. 3 minuuttia. Mausta keitto pippurilla
5. Annostele keitto kulhoihin ja laita annosten päälle parsanuppuja ja pekonipalasia

8. toukokuuta 2019

Hiihtäjän hidas lihapata


Hiihtokausi oli tänä vuonna omalla kohdallani taas todella lyhyt ja vähäkilometrinen. Jostain kumman syystä kyseinen laji ei vaan menneenä talvena juurikaan innostanut. Ne vähät kilometrit, jotka hiihdin, olivat kuitenkin todella nautinnollisia – suksi toimi kuin unelma ja sää oli kohdallaan! Ehkäpä ensi talvena hiihtäminen taas maistuu.

Vaikka hiihtäminen ei maistunutkaan, niin tämä lihapata maistui senkin edestä! Ohjeen tähän löysin Glorian Ruoka&viini- lehden numerosta 2/2019. Ohjeessa oli käytetty naudan etuselkää, mutta minä tein tämän ihan vaan karjalanpaistilihoista – eli possua ja nautaa sekaisin. Eihän tämä pata karjalanpaistista valmistustavaltaan eroakaan, mutta erilaista twistiä antavat mausteet! Kanelin tuoksu oli todella voimakas kypsentämisvaiheessa, mutta se pehmeni yllättävän mukavaksi lämmöksi loppujen lopuksi ja sitruuna antoi mukavaa raikkautta kokonaisuuteen. 




















700 g karjalanpaistilihoja
öljyä paistamiseen
1 tl suolaa
6 dl vettä
1,5 rkl härkäfondia
2 dl omenasiideriä
2 tl sokeria
2 kanelitankoa
2 laakerinlehteä
5 mustapippuria
2 sipulia
1 porkkana
persiljaa
1 sitruuna

1. Paloittele lihat pienemmiksi paloiksi ja ruskista ne parissa erässä pannulla. Laita lihat pataan ja mausta suolalla
2. Kaada vesi pannulle ja kiehauta lastalla hämmennellen, jotta saat kaikki maut pannusta talteen. Lisää fondi, siideri ja sokeri. Kuumenna ja kaada liemi pataan.
3. Lisää pataan kanelitangot, laakerinlehdet ja pippurit. Kypsennä 175-asteisessa uunissa parisen tuntia
4. Kuori ja paloittele sipulit ja porkkanat ja lisää ne pataan. Pudota uunin lämpö 125 asteeseen ja kypsennä pataa vielä toiset pari tuntia
5. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta sen kuori. Mausta valmis pata sitruunankuoriraasteella ja persiljalla. Jos käytät kuivattua persiljaa, lisää se hieman aiemmin, että maut ehtivät irrota

2. toukokuuta 2019

White russian - valkovenäläinen



4 jääpalaa
2 cl vodkaa
2 cl kahvilikööriä
(täys)maitoa (kermaakin voi käyttää)

Laita jääpalat highball-lasiin ja mittaa siihen vodka ja kahvilikööri. Täytä lasi maidolla.

27. huhtikuuta 2019

Maapähkinävoilla kuorrutettu lohi


Koskapa nuudeleista jäi maapähkinävoita tähteeksi, tein seuraavana viikonloppuna ruuaksi lohta, johon sain käytettyä osan pähkinävoista. Hyvin taipuu maapähkinävoi kalankin kaveriksi varsinkin kirpsakoilla mausteilla säväytettynä. (Ohje: Karjalainen 2.3.3017)




















4 annosta

800 g lohifileetä
2 rkl sitruunamehua
suolaa

maapähkinävoikuorrutus:
3 rkl maapähkinävoita
3 rkl vettä
2 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl soijakastiketta
1 rkl tuoretta inkivääriraastetta
1 valkosipulin kynsi
chiliä maun mukaan

koristeluun:
seesaminsiemeniä
kevätsipulirenkaita (tai purjoa)

1. Leikkaa lohi annospaloiksi ja laita ne voideltuun uunivuokaan. Ripottele päälle hieman suolaa ja valuta pinnalle myös sitruunamehu
2. Kuori ja raasta inkivääri ja valkosipuli ja sekoita ne muiden kuorrutuksen ainesten kanssa tasaiseksi tahnaksi. Levitä seos kalapalojen päälle
3. Kypsennä 175-asteisessa uunissa puolisen tuntia kunnes kala on kypsää
4. Annostele kala lautaselle (seesamiöljyllä kevyesti maustettujen) nuudeleiden kanssa ja ripottele päälle seesaminsiemeniä ja kevätsipulirenkaita

24. huhtikuuta 2019

Melitzano


Munakoiso on harvinainen raaka-aine keittiössäni. Lähinnä siksi, että siitä ei muut kanssasyöjät oikein välitä. Joskus munakoisoon iskee himo ja sitä on vaan pakko saada. Munakoiso on mielestäni parhaimmillaan pitkään ja hartaasti hauduteltuna ja jos munakoison kaveriksi lisää vielä tomaattia ja valkosipulia, niin lopputulos ei voi mennä vikaan. Tätä munakoisotahnaa pääsin maistamaan Cebicin keittiönHannan ohjaamalla ruokakurssilla. Kotona tein melitzanoa naan-leipien kaveriksi. Ihanaa!





















n. 2dl valmista soosia

2 isoa munakoisoa
2 valkosipulin kynttä
4 rkl hienonnettua tuoretta lehtipersiljaa
1 sitruuna
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

1. Halkaise munakoisot ja tee niihin ristiviillot. Ripottele pinnalle hieman suolaa ja nosta munakoisot uunipellille leivinpaperin päälle. Anna itkettyä puolisen tuntia ja kuivaa pinnat talouspaperilla.
2. Paista munakoisoja 200-asteisessa uunissa 45-60 minuuttia kunnes munakoisot ovat kypsiä. Anna jäähtyä hetki ja kaavi munakoisojen sisus kuorista lusikalla leikkuulaudalle. Hienonna suurella veitsellä ryynimäiseksi massaksi. Laita massa kulhoon
3. Kuori ja hienonna valkosipulin kynnet ja raasta ne munakoisojen sekaan. Lisää joukkoon sitruunan mehu ja oliiviöljy ja mausta persiljalla, suolalla ja mustapippurilla
4. Anna vetäytyä kylmässä vähintään parisen tuntia ennen tarjoamista

16. huhtikuuta 2019

Intialaiset possupyörykät


Näitä ihana mausteisia intialaiseen tyyliin maustettuja lihapyöryköitä tein joskus aikaa sitten viikonloppuruuaksi. Hieman varovasin mielin kokkailin, koska lapset eivät välttämättä voimakkaista mausteista perusta. Ilokseni sain huomata, että heidänkin makutottumukset ovat vähitellen muuttuneet ja tämäkin ruokalaji upposi poikiin hyvin! (Ohje: Maku 5/2015)














4 annosta

1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 rkl rypsiöljyä
1 tl garam masalaa
1 tl jeeraa
1 tl suolaa
0,5 tl paprikajauhetta
0,25 tl mustapippuria
2 rkl korppujauhoja
1 kananmuna
0,5 dl vettä
400 g porsaan jauhelihaa

kastike:
2 rkl voita
1 rkl rypsiöljyä
1 tähtianis
1 kanelitanko
1 tl jeeraa
chiliä maun mukaan
0,5 tl kurkumaa
2 rkl tomaattipyreetä
2 dl vettä
1 kanaliemikuutio
2 dl kermaa
0,25 tl suolaa
0,25 tl mustapippuria

1. Kuori sipulit ja hienonna ne hienoksi silpuksi. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipulit pehmeiksi mausteiden kanssa. Siirrä seos kulhoon jäähtymään hetkeksi ja pyyhkäise pannu puhtaaksi
2. Sekoita korppujauhot ja kananmuna veteen ja anna seoksen turvota hetki. Sekoita joukkoon jauheliha ja sipuliseos. Sekoita tasaiseksi
3. Pyörittele jauhelihamassa pieniksi pyöryköiksi ja paista ne pannulla öljyssä kypsiksi. Jätä odottamaan
4. Valmista kastike. Kuumenna voi-öljyseos kasarissa ja lisää siihen mausteet ja tomaattipyree. Kypsennä miedolla lämmöllä pari minuuttia. Lisää vesi, liemikuutio ja kerma ja kuumenna kiehuvaksi.
5. Hauduttele kastiketta 5-10 minuuttia ja lisää lihapulla kastikkeeseen. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja mustapippurilla
6. Tarjoa riisin kera

13. huhtikuuta 2019

Maapähkinänuudelit



Nuudelit ovat suosikkini nopsista pikaisista aterioista. Nuudeleihin voi yhdistää melkeinpä mitä vaan ja myös mausteiden suhteen voi leikitellä vapaasti. Useimmiten pikainen nuudeli-ateriani yhdelle sisältää chiliä, valkosipulia, suppilovahveroita, seesamiöljyä ja soijaa. Lapset toivovat usein nuudeleita ja tonnikalaa ja murusen bravuuri on nuudeli-hirvijauheliha-maissi-hässäkkä.

Tässä on yksi pikainen nuudeliruoka, johon ihanaa makua antaa maapähkinäkastike. Idean näihin nuudeleihin löysin Karjalaisesta, mutta lopputulos ei juurikaan muistuta alkuperäistä ohjetta. Mikäli ruuasta haluaa topakamman, voi annoksen päälle paistaa tofua, lohta tai broileria. 














2 annosta

4 kerää munanuudeleita
puolikas pienestä kiinankaalista
0,5 dl cashew-pähkinöitä
kevätsipulia tai purjoa

kastike:
0,75 dl vettä
0,5 dl maapähkinävoita
vajaa 0,5 dl soijakastiketta
0,5 dl vaahterasiirappia
2 rkl sitruunamehua
0,5 rkl inkivääriraastetta
1 valkosipulin kynsi
chiliä maun mukaan
0,5 tl basilikaa

1. Valmista ensin kastike. Kuori ja hienonna valkosipulin kynsi ja sekoita kaikki kastikkeen ainekset tasaiseksi seokseksi
2. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta ne. Leikkaa nuudeleita hieman pienemmiksi pätkiksi saksilla
3. Pilko kiinankaali ja leikkaa sipulista renkaita. Rouhi pähkinöitä pienemmäksi
4. Sekoita nuudeleiden joukkoon kastike ja kiinankaali. Annostele ruoka lautaselle ja viimeistele sipulirenkailla ja pähkinöillä