Aivan ihanan juustoisia ja rapsakoita keksejä. Maistuvat ihan semmoisenaan ilman mitään päällisiä. Hieman liian paksuiksi viipaleiksi leikkasin, ohuemmat ois ollu kivemmat! Ohje löytyi Chez Jasu –blogista.
100 g vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
ripaus paprikajauhetta
ripaus cayennepippuria (laitoin hieman chilikastiketta)
ripaus mustapippuria
80 g huoneenlämpöistä voita
80 g parmesaaniraastetta
1. Siivilöi jauhot, mausteet ja leivinjauhe kulhoon
2. Sekoita voi ja juustoraaste keskenään ja lisää joukkoon kuiva-aineseos. Sekoita tasaiseksi
3. Jauhota työtaso ja muotoile taikinasta pötkö jonka halkaisija on noin 4 cm. Kääri pötkö kelmuun ja anna levätä jääkaapissa puolisen tuntia
4. Leikkaa pötköstä keksejä ja paista ne 175 asteessa noin 12 minuuttia
31. heinäkuuta 2010
30. heinäkuuta 2010
Tomaattiset lihapullat
Pikkuisia lihapullia naposteltavaksi. Ohje Glorian Ruoka&viini –lehden numerosta 60 (3/2009)
1 prk kermaviiliä
1 pss sipulikeittoa
1 kananmuna
0,5 dl korppujauhoja
2 rkl tomaattipyreetä
1 dl aurinkokuivattua tomaattia
400 g naudan jauhelihaa
mustapippuria
1. Sekoita kermaviili, sipulikeitto, kananmuna, korppujauhot, tomaattipyree ja aurinkokuivatut tomaatit keskenään. Anna turvota vartin verran
2. Lisää jauheliha, sekoita tasaiseksi ja mausta.
3. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia pyöryköiden koosta riippuen

29. heinäkuuta 2010
Sumisalaatti
Tämän salaatin ohjeeseen törmäsin keväällä Sillä sipuli –blogissa. Hieman kummastutti keittämättömien nuudeleiden käyttäminen salaatissa, mutta lopputulos oli oikein mukavan rapsakka. Pienestä varhaiskaalinkerästä tehty salaatti oli rouskuvan maukas. Salaatti kannattaa tehdä maustumaan jo edellisenä päivänä ja nuudelit lisätään sitten juuri ennen tarjoamista.
500 g valko- tai punakaalia
2 pientä porkkanaa
2-3 kevätsipulia varsineen
0,25 dl seesaminsiemeniä
2 rkl mantelilastuja
2 pss pikanuudeleita
kastike:
2 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl sokeria
0,5 tl merisuolaa
0,5 dl rypsiöljyä
ripaus mustapippuria
1. Raasta kaali tai hienonna veitsellä hyvin hienoksi. Kuori ja raasta porkkanat. Viipaloi kevätsipuli ohuiksi siivuiksi. Paahda seesaminsiemenet (ja mantelilastut) halutessasi pannulla. Sekoita ainekset kulhossa sekaisin
2. Sekoita kastikkeen ainekset sekaisin ja sekoita salaatin joukkoon. Jätä maustumaan yön yli
3. Riko pikanuudelit pieniksi ja sekoita salaatin joukkoon juuri ennen tarjoamista

28. heinäkuuta 2010
Leipää ja tahnoja
Tein pieniä suupalaleipäsiä käyttäen päällysteenä erilaisia tahnoja. Kokeilin täyttää myös rullarieskaa ja leikata siitä paloja, mutta tuo rieska ei toiminut ollenkaan, oli jotenkin kuivaa. Tortilloista nuo täytetyt rullat onnistuu paremmin. Leipänä käytin kotitekoista vaivaamatonta leipää ja paahtoleipää.
Yrttinen tuorejuustotahna (rieskan sisällä ja niiden vieressä)
(Ohje Valion Kerma-lehdestä)
180 g fetajuustoa murusteltuna
200 g creme fraichea
0,5 dl tuoreita yrttejä hienonnettuna
mustapippuria
+ koristeluun yrttejä
Tonnikalatahna (keskellä)
1 prk tonnikalapaloja öljyssä
1 dl majoneesia
2-3 rkl kurkkusalaattia (tai maustekurkkua paloiteltuna)
2 rkl kapriksia
1 tl dijonin sinappia
0,25 tl rakuunaa
+ koristeluun ruohosipulia
Kinkkutahna (perimmäisenä)
(Ohje Valion Kerma-lehdestä)
150 g kinkkua hienonnettuna
1 omena raastettuna
1 prk raejuustoa
1 prk smetanaa
1 dl persiljaa tai ruohosipulia

27. heinäkuuta 2010
Raparperileivokset
Ihanan raikkaita leivoksia joissa on ohut pohja, kirpeä raparperitäyte ja päällä pehmeä rahkakuorrute ja lisää taikinaa. Rahkatäytettä tuli todella reilu annos, oiskohan miun vuoka ollu kuitenki hieman väärän kokoinen. Taikinaa ja raparperitäytettä oli kyllä sopivat määrät. Ohje on saksittu jostakin lehdestä – oiskohan Kodin kuvalehdestä tai Kotivinkistä…
taikina:
175 g voita
1,5 dl sokeria
1 kananmuna (erottele keltuainen ja valkuainen)
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
raparperitäyte:
500 g raparperia
1 dl sokeria
0,5 dl vettä
1 rkl perunajauhoja
rahkatäyte:
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
500 g rahkaa
3 munaa
1 rkl vaniljasokeria
1,5 dl sokeria
0,7 5 dl ohrakasta (käytin perunajauhoja)
1. Valmista ensin raparperitäyte: kuori ja paloittele raparperi ja keitä paloja veden ja sokerin kanssa 5-10 minuuttia. Sekoita perunajauhot kylmään veteen ja kaada seos raparperien sekaan. Anna kuplahtaa ja nosta pois levyltä. Anna jäähtyä
2. Valmista taikina: vaahdota rasva ja sokeri ja lisää muut aineet paitsi valkuainen. Sekoita murumaiseksi seokseksi ja ota noin kolmannes taikinasta erilleen. Sekoita valkuainen suurempaan taikinamäärään ja taputtele se leivinpaperilla vuoratun vuoan pohjalle (noin 25x30cm)
3. Valmista rahkatäyte: vaahdota vaniljakastike ja sekoita joukkoon muut ainekset
4. Levitä taikinapohjan päälle ensin raparperiseos ja sen päälle rahkaseos. Ripottele taikinamurusia pinnalle ja paista 175 asteessa n. 50-70 minuuttia riippuen paistoksen paksuudesta.
5. Jäähdytä ja leikkaa annospaloiksi

26. heinäkuuta 2010
Pätkis-vaniljakakku
Näin äkkiseltään sanoisin että tämä on paras hyydytetty kakku mitä olen koskaan syönyt – tai en ainakaan muista parempaa syöneeni! Ihana keksipohja, ihanat pätkiksen palat, ihanan vaniljainen ja pehmeä täyte eikä liian imelä. Ohje löytyi Kirsin keittiöstä!
pohja:
n. 200 g kaurakeksejä (tai maun mukaan)
n. 50 g sulatettua voita (miusta tuntuu että jotkut keksit imevät enemmän sitä rasvaa itteensä!)
pätkistäyte:
4 liivatetta
2,5 dl Flora Vispiä
200 g vaniljatuorejuustoa
1 pss Pätkiksiä rouhittuna
vaniljatäyte:
3 liivatetta
2,5 dl Flora Vanillaa
2 tl vaniljasokeria
koristeluun:
suklaarouhetta tms. Itse käytin Wiener nougat crushia
1. Hienonna keksit ja sekoita voisula joukkoon. Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle ja jätä odottamaan
2. Valmista pätkistäyte: laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ja liuota ne sitten tilkkaseen kiehuvan kuumaa vettä. Anna jäähtyä hetkinen. Vatkaa Flora Vispi vaahdoksi, sekoita joukkoon tuorejuusto ja pätkikset. Lisää liivateseos ohuena nauhana ja sekoita hyvin. Kaada keksipohjalle ja anna hyytyä vähintään kaksi tuntia.
3. Valmista vaniljatäyte: laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ja liuota ne sitten tilkkaseen kiehuvan kuumaa vettä. Anna jäähtyä hetkinen. Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi, sekoita joukkoon vaniljasokeri. Lisää liivateseos ohuena nauhana ja sekoita hyvin. Kaada seos pätkistäytteen päälle ja anna hyytyä muutama tunti ennen tarjoamista

25. heinäkuuta 2010
Lime-valkosuklaakakku
Yksi synttäreiden kakuista. Täytteeltään melko perinteinen hyydytetty kakku, mutta pohja oli itselleni uusi tuttavuus. Nimeltään pohja on Ambrosia kakkupohja ja se on koostumukseltaan hieman tiiviimpi joten se on omiaan hyydytettyjen kakkujen pohjaksi.
Itse olin tähän kakkuun hieman pettynyt. Täyte oli melko imelä (eli sokerin määrää kannattaa vähentää allaolevasta) jota hedelmän palat tosin hieman raikastivat. Pohja ei myöskään mielestäni ollut yhtä hyvä kuin perinteinen keksi-voipohja. Tätä kakkua jäi reilusti yli, mutta se kestää hyvin pakastamisen! Periaatteessa tämän siis voi tehdä jo hyvissä ajoin ennen juhlia odottamaan. Ohje Valion Kerma-lehdestä.
pohja:
3 kananmunaa
1,75 dl sokeria
2,2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
5 tl mantelijauhetta
150 g voita
kostutukseen:
0,5 dl (sokeri)vettä
1 rkl sitruunamehua
täyte:
2 dl kuohukermaa
2 liivatetta
2 rkl limemehua
0,6 dl sokeria (vähempikin riittää)
2 prk (eli 400 g) valkosuklaa-limerahkaa
150 g säilykehedelmiä (käytin päärynää)
pinnalle:
50-100g valkosuklaata rouheena tai lastuina
(tai hedelmiä tai marjoja)
1. Sekoita kananmunat ja sokeri yhteen ja lämmitä vesihauteessa (lämmitin mikrossa varovaisesti) noin 40 asteeseen eli hieman yli kädenlämmön. Vatkaa lämmin munasokeriseos kuohkeaksi vaahdoksi
2. Sulata voi. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi ne varovasti muna-sokerivaahtoon. Sekoita. Lisää sula voi ja sekoita tasaiseksi
3. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan ja paista 175 asteessa reilu puolisen tuntia. Anna jäähtyä hetki ja ota pois vuoasta. Laita jäähtynyt pohja takaisin puhtaaseen vuokaan
4. Kostuta pohjaa sitruunamehulla maustetulla (sokeri)vedellä
5. Valmista täyte: vatkaa kerma vaahdoksi. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ja liuota ne sitten tilkkaseen kiehuvan kuumaa vettä
6. Yhdistä sokeri, rahka, paloitellut hedelmät ja kermavaahto ja kaada hieman jäähtynyt liivateseos joukkoon. Sekoita hyvin ja kaada täyte pohjalle. Laita hyytymään puoleksi tunniksi jääkaappiin ja sitten kakun voi siirtää tarvittaessa pakastimeen. Muutoin hyydytä pari tuntia ennen tarjoamista
7. Poista hyytynyt kakku vuoasta ja koristele valkosuklaarouheella (tai hedelmillä tai marjoilla)

18. heinäkuuta 2010
Amerikkalainen limettipiiras
Hieman erikoinen mutta kuitenkin ihan hyvän makuinen kakku. Keksinmuruista tehty pohja oli hieman kuivakka vaikka laitoin hieman reilummin voita kuin ohjeessa. Tein myös vähän suurempaan vuokaan kuin ohjeessa joten kakusta tuli hieman litteämpi. Täytteenä kakussa oli vaahtomaista limetäytettä joka onnistui yllättävän hyvin. Valkuaiset vissiin tykkäävät helteestä koska aikaisemmin valkuaisvaahto on aina taikinaankääntelyn vaiheessa lässähtänyt mutta nyt vaahto oli tosi napakkaa ja kesti hyvin kuohkeana. Tai ehkäpä vaan nyt maltoin vatkata pidempään! Ohjeen kuvassa koristeluun oli käytetty limenkuorisuikaleita, mutta näin mansikka-aikana käytin päällä mansikkalohkoja. Ohje on Leivontaherkuista.
Tämän postauksen myötä kauha lähtee kajauttelemaan reissun päälle ja palaa kotikeittiöön taas viikon kuluttua!
pohja:
n. 200 g täysjyväkeksejä (digestivejä)
75 g voita (laitoin n. 100 g)
1 rkl ruokokidesokeria
1 tl kardemummaa (en tykkää, en laittanut)
täyte:
1-2 limettiä
4 kananmunaa (erottele keltuaiset ja valkuaiset)
1,5 dl sokeria
koristeluun:
2 dl kuohukermaa
1-2 limetin raastettu kuori (käytin mansikoita)
1. Murenna keksit ja sulata voi. Sekoita ja painele irtopohjavuoan (halk. 24 cm) pohjalle ja reunoille. Esikypsennä pohjaa 175 asteessa 10 minuuttia
2. Valmista täyte: raasta limettien kuoret ja purista mehut. Vatkaa keltuaiset, 1 dl sokeria ja limemehu. Pane astia vesihauteeseen ja vispaa paksuksi. Sekoita joukkoon kuoriraaste ja jätä odottamaan
3. Vatkaa valkuaiset ja loppu sokeri kovaksi vaahdoksi ja kääntele keltuais-seokseen varovasti
4. Levitä täyte pohjalle ja paista uunin keskiosassa n. 15 minuuttia. Anna jäähtyä
5. Laita piiras pakastimeen noin 2 tunniksi. Ota jääkaappiin n. 20 min. ennen tarjoamista. Vatkaa kerma ja levitä se piiraan päälle. Koristele limenkuoriraasteella

17. heinäkuuta 2010
Anzku 30 vee!
Anzkun pyöreitä vuosia juhlittiin heinäkuun helteessä perheen ja ystävien voimin. Paljon kävi vieraita ja hieman porrastettiin että kaikki mahtuivat sisään. Varsinaisia juhlia edeltävänä iltana kävi jo meidän lasten kummit koska heille ei seuraava päivä sopinut. Juhlapäivänä iltapäivällä kävi minun ja miehen perhettä, sisältäen vilskettä ja vilinää lasten merkeissä. Illalla juhlittiin kavereiden ja parin serkun voimin hieman eri hengessä ja juhlintaa jatkettiin vielä terassilla lämpimässä kesäillassa (ja –yössä!).
Tarjolla oli siis useampi kattaus hieman erilaisia herkkuja. Perjantai-iltana syötiin pizzaa ja limepiirasta. Lauantaina iltapäivästä tarjolla oli lapsille lihapullia, nakkeja ja kasviksia sisältävä naposteluvati ja aikuisille voileipäkakkua (vanhalla ohjeella toteutettuna). Makeaa puolta oli lime-valkosuklaakakku, pätkis-vaniljakakku ja raparperileivoksia. Illalla pöydässä oli napostelutyylistä syötävää: pieniä leipäpaloja, couscoussalaattia, sumisalaattia, tomaattisia lihapullia, parmesaanikeksejä, suolakeksejä ja goudaa, zebra-barseja ja pähkinäsuklaakakkua. Kahvia ei illan vieraat meidän lähes saunatunnelmaisessa kämpässä halunneet juoda, keskityimme siis kylmiin juomiin!
Juhlat olivat todella mukavat! Nautin suunnittelusta ja keittiössä touhuamisesta! Ja helteiden helliessä oli suorastaan nautinnollista lämmittää uunia!! ;) Nyt olen minäkin sitten aikuinen – seuraavat juhlat 20 vuoden päästä (eli sitten kun pääsen seuraavan kerran aikuisen ikään!) :D.

16. heinäkuuta 2010
Pennegratiini
Pastaa ja juustoa uunivuoassa on kyllä aivan takuuvarma yhdistelmä. Tämä ohje löytyi omasta kansiostani ja sen alkuperästä ei ole mitään tietoa. Tein ruuan ja istuttiin syömään. Esikoinen kehui ruuan maasta taivaaseen. Mies tuumasi että tähän kävisi hyvin vielä pekoni. Sitten itsekin kiinnitin tarkemmin huomiota ruokaan ja totesin että tässä on oikeastaan samat ainekset kuin meidän perheen herkkupastassa – ilmankos maistui kaikille! :)
400 g pennepastaa
4 dl kermaa
100 g sulatejuustoa
2 kananmunaa
100 g homejuustoa
2 rkl persiljaa
0,25 tl muskottipähkinää
1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja kaada voideltuun uunivuokaan
2. Kuumenna kerma ja sulata sulatejuusto siihen. Nosta kattila levyltä ja lisää joukkoon muut aineet. Sekoita tasaiseksi ja kaada vuokaan pastan sekaan
3. Kypsennä 225 asteessa noin 20 minuuttia

15. heinäkuuta 2010
Kreikkalainen broilerikastike
Hieman kreikkalaista tunnelmaa broilerisoosissa. Meillä tästä tuli loppujen lopuksi hieman tynkä koska herkkusienet olivat lähi-ässästä loppuneet ja oliiveja ei meillä oikein kukaan välitä syödä. Orzo-pastan kanssa olisi vielä kreikkalaisempaa mutta sitä en ole täältä sattunut löytämään. Riisillä siis!
broilerin suikaleita tai paloja
2 valkosipulin kynttä
150 g herkkusieniä
1 kesäkurpitsa
1 keltainen paprika
2 rkl öljyä
1,5 dl vettä
2 rkl sitruunamehua
2 pientä laakerinlehteä
0,5 tl rosmariinia
15 mustaa oliivia
200 g italian yrtit –tuorejuustoa
2 dl viinirypäleitä
1. Ruskista broilerit ja ota syrjään
2. Paloittele kasvikset, hienonna oliivit ja poista halkaistuista viinirypäleistä siemenet
3. Kuumenna öljy ja kuullota valkosipuli, sienet, paprika ja kesäkurpitsa
4. Lisää vesi, sitruunamehu, mausteet, oliivit ja kanapalat. Anna kiehua n. 10 minuuttia
5. Sulata joukkoon tuorejuusto ja lisää lopuksi viinirypäleet

14. heinäkuuta 2010
Mac and cheddar
Makaronia ja juustoa olen kokkaillut aikaisemminkin ihan hyvällä lopputuloksella. Nyt katselin digiboksilta joskus aikaa sitten tallentamaani Näin teet ranskalaista ruokaa –ohjelmaa. Laura Calder teki makaronivuokaa cheddarista valmistamalla tavallisen bechamel-kastikkeen ja lisäämällä siihen läjän cheddaria raastettuna. Oli kyllä sen verran herkullisen näköistä että pakkohan se oli testata! Ja kyllä vaan hakkaa mennen tullen tuon aikaisemman ohjeeni!
500 g makaroneja (nyt en kyllä oo ihan tasan varma tästä määrästä…)
50 g voita
n. 1 dl vehnäjauhoja
n. 8 dl maitoa
suolaa ja valkopippuria
muskottipähkinää pieni ripsaus
200 g cheddaria raastettuna
1. Keitä makaronit pussin ohjeen mukaan ja kaada voideltuun uunivuokaan
2. Sulata voi ja lisää joukkoon jauhot. Sekoittele sen verran että jauhoseos on tasaista. Lisää maito vähitellen samalla hyvin sekoittaen. Anna kastikkeen kiehua ja saostua hetki ja mausta se
3. Lisää lopuksi joukkoon juustoraaste ja sekoittele hetki niin että juusto sulaa. Kaada kastike vuokaan makaronien sekaan. Kastiketta saa olla reilusti, se imeytyy vielä uunissa makaroneihin
4. Kypsennä 200 asteessa puolisen tuntia

13. heinäkuuta 2010
Lämmin tortellinisalaatti
Ilmeisesti monenlaisten mutkien kautta kesän ruokahaasteen järjestäjäksi päätyi Äijaruokalan Ari. Ruokahaasteen osallistujamäärä on parissa viimehaasteessa ollut hieman vähäinen ja tilanne on aiheuttanut keskustelua Kulinaarimurulassa. Nyt siis kaikki bloggaajat osallistumaan ja kaikki lukijat ja kommentoijat äänestämään omaa suosikkia! Tiedot haasteesta ja linkki Äijäruokalaan löytyy sivupalkista, linkin takaa löytyy tarkemmat ohjeet!
Tämän kesän ruokahaasteen aiheena on kesäinen pasta- tai nuudeliruoka. Kesään kuuluu ehdottomasti tuoreet kasvikset, marjat ja hedelmät. Koska mansikka-kermavaahto-pasta-yhdistelmä ei tuonut mieleeni yhtään herkullista mielikuvaa täytyi suunnata hedelmätiskille. Valinta olikin helppo: koko kevään odotan vesi kielellä nektariineja!! Ja nyt niitä taas saa parin kuukauden ajan. Nektariini on tietenkin parhaimmillaan pestynä ja haukattuna, mutta kyllä se taipuu hyvin myös lämpimään ruokaan. Hunaja korostaa mukavasti nektariinin makeutta ja balsamiviinietikka tuo rinnalle hieman särmää. Tätä lisää!
tortellineja maun mukaan (käytin kuivia juustotäytteisiä)
300 g broilerin suikaleita
1 punasipuli
2 nektariinia
1 rkl hunajaa
2 rkl balsamiviinietikkaa
suolaa ja pippuria
1 litra salaatinlehtiä
1. Keitä tortellinit pakkauksen ohjeen mukaan ja jätä odottamaan
2. Ruskista broilerin suikaleet pannulla. Lisää joukkoon hienonnettu (tai viipaloitu) punasipuli. Kypsennä hetki
3. Paloittele nektariinit ja lisää pannulle. Lisää hunaja ja balsamiviinietikka. Kääntele pannulla sen aikaa että nektariinit pehmenevät hieman. Kaada pannulle myös tortellinit, rouhaise sekaan suolaa ja pippuria ja sekoittele maut tasaiseksi
4. Revi salaatti laakealle vadille ja kaada broileriseos päälle. Tarjoa lämpimänä

Mansikkakesä!
Tänä kesänä kerrankin olin hyvissä ajoin liikkeellä mansikoiden säilömisen suhteen. Lehdessä varoittelivat että kovien helteiden vuoksi mansikkakausi voi jäädä lyhyeksi. Ja kylläpä kannattikin hankkia mansikat heti! En ole ikinä säilönyt noin hyvälaatuista marjaa. Kaksi laatikollista aivan täydellisen näköisiä, makeita ja todella suuria mansikoita! Laatukin oli hyvä: vain muutaman marjan jouduin heittämään pois ja molemmat laatikot olivat hiekattomia ja roskattomia (joskus on joutunut urakalla huuhtelemaan mansikoita ettei hampaissa narskuisi!). Tunnin ajan puuhastelin mansikoiden parissa ja lopputuloksena oli 10 kg puhdistettua ja survottua mansikkaa pakastimessa. Voi kun tää ois joka kesä näin helppoa! :)
12. heinäkuuta 2010
Raikas kastike kalalle
Ihan tavallisen uunissa paistetun sein kaveriks tein tällaisen kylmän kastikkeen. Maistui todella hyvin! Lohen kaverina varmaan ois vieläkin parempaa!
4-6 annosta
1 prk kermaviiliä
2 rkl sitruunamehua
1 rkl dijon-sinappia
1 avomaankurkku
1 pieni omena
2 kesäsipulia
1 tl tilliä
0,5 tl sokeria
0,25 tl suolaa
0,25 tl mustapippuria
Kuori ja raasta kurkku ja omena, hienonna sipulit varsineen. Sekoita kaikki ainekset sekaisin. Anna maustua ennen tarjoamista muutama tunti.

8. heinäkuuta 2010
Marinadia grillikyljelle
Tai oikeastaa kyljelle vaan kun ei tämä liha grilliä nähnytkään! Mutta hyvä kylki tuli uunissakin! Ohje on Maku-lehden kesän 2010 grilliliitteestä.
1 dl öljyä
0,5 dl punaviinietikkaa
0,5 dl soijakastiketta
0,5 dl siirappia
2 tl valkosipulipippuria (käytin tavallista valkosipulijauhetta)
Sekoita marinadin aineet ja anna lihan maustua rauhassa, esim. yön yli. Kypsennä lihaan 250 asteessa 10 minuuttia ja pudota lämpö sitten 125 asteeseen. Kypsennä vielä parisen tuntia ja anna vetäytyä foliossa ennen leikkaamista.

7. heinäkuuta 2010
Paahdetut perunat ja valkosipulia
Uusia perunoita uudella tavalla! Idea löytyi Sillä sipuli –blogista. Meillä perunat olivat ehkä hieman liian suuria koska valkosipulista tuli todella paahtunutta ja rapeaa. Eli seuraavalla kerralla perunoita voisi vähän paloitella tai jos haluaa säilyttää niissä esikoisen mainitseman herkullisen hevosenkakkamaisen ulkonäön, voi perunat säilyttää kokonaisena ja lisätä valkosipulit vuokaan hieman myöhemmin. Sen verran haluan kommentoida Merituulin postausta että reilun kymmenen valkosipulinkynnen jälkeen alkoi kyllä jo piisata – eli en allekirjoita sitä että noita herkkupaloja voisi syödä loputtomiin (ihme kyllä joku raja tuli vastaan)! ;)
perunoita
valkosipulin kynsiä
oliiviöljyä
suosikkiyrttejä (meidän muksuilla ei ole suosikkiyrttejä, päästin heidät tällä kertaa helpommalla ja jätin yrtit laittamatta)
suolaa - myllystä tai hiutaleina
Laita pestyt perunat ja kuoritut valkosipulinkynnet uunivuokaan ja lorauttele öljyä (maltillisesti tai sit ihan oman maun mukaan). Sekoita joukkoon myös yrttejä valintasi mukaan. Kypsennä uunissa 200 asteessa kunnes perunat ovat sopivan kypsiä (noin puolisen tuntia). Ripottele pintaan suolaa.

6. heinäkuuta 2010
Kreikkalaiset kasvikset
Helppo lisuke esim. grilliruualle. Esikeitetyillä perunoilla tämä on helppo valmistaa myös muurikkapannulla. Uunissakin onnistuu oikein hyvin! Oliivien ystävä lisää tähän tietenkin runsaalla (tai vähemmän runsaalla) kädellä mustia oliiveja!
500 g perunoita
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
4 rkl oliiviöljyä
1 tl rosmariinia
400 g kesäkurpitsaa
300 g kirsikkatomaatteja
1 keltainen paprika
suolaa ja mustapippuria
350 g fetajuustoa
1. Paloittele perunat ja sipulit ja laita uunivuokaan. Kaada päälle oliiviöljy ja rosmariini ja kääntele sekaisin. Kypsennä 225°/n. 20 min
2. Lisää vuokaan loput kasvikset paloiteltuna. Kypsennä vielä 15 min
3. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoittele. Levitä fetajuusto pinnalle ja kypsennä vielä viitisen minuuttia

4. heinäkuuta 2010
Juustoinen jauheliha-kasviskastike
Sulatejuusto kruunaa ruuan kuin ruuan. Makua saa helposti muutettua käyttämällä maustettuja koskenlaskijajuustoja. Itse tykkään ihan perinteisestä Olympia-juustosta – levittyvästä sellaisesta. Loppupaketti on sitten helppo käyttää leivänpäällysteenä.
400 g jauhelihaa
1 valkosipulin kynsi
1 porkkana
1 paprika
purjoa tai tavallista sipulia
3 tomaattia
1 rkl hunajaa
1 rkl vehnäjauhoja
2 dl vettä
1 tl suolaa
1 tl oreganoa
1 tl timjamia
0,5 tl mustapippuria
100 g sulatejuustoa
1. Ruskista jauheliha kasarissa ja murskaa valkosipulin kynsi joukkoon
2. Suikaloi porkkana, paprika ja purjo ja lisää jauhelihan sekaan. Anna hautua kannen alla 5 min.
3. Lisää kuutioidut tomaatit ja hunaja
4. Ripottele vehnäjauhot kasariin ja sekoita hyvin. Lisää vesi ja mausteet. Anna hautua kannen alla 10 minuuttia.
5. Lisää lopuksi joukkoon sulatejuusto ja anna sulaa kunnolla. Kuumenna

2. heinäkuuta 2010
Feta-couscoussalaatti
Voi Kaisa minkä salaatin teit!! Yleensä postaan ohjeet samassa järjestyksessä kun ne olen tehnytkin, mutta nyt on kyllä ihan pakko tehdä vajaan kahden viikon pomppaus ja postata tämä ihana salaatti heti oitis!
Eli ystävän luona kävin iltapalatunnelmissa istuskelemassa. Nautin tomaatti-mozzarellapiirakasta, maukkaasta valkoviinistä, erinomaisesta seurasta ja ennen kaikkea couscoussalaatista. Salaatissa oli käytetty oman maan lehtisalaattia, rucolaa ja meiramia (tai jotain mitä lie siellä kasvaakaan ;)). Oma salaattini ei tietenkään ollut (aivan) yhtä hyvää koska jouduin ostamaan salaattini kaupasta. Hellepäivän lounaana aivan täydellinen eväs! Tässä ohje siis Kaisan idean pohjalta!
3 dl täysjyväcouscousia
3 dl vettä
salaatin lehtiä ja/tai yrttejä maun mukaan
1 kevätsipuli varsineen (tai shalotti- tai punasipulia)
1 pkt ArlaApetina Snack aurinkokuivattu tomaatti –fetaa
suolaa ja pippuria
1. Kuumenna vesi kattilassa kiehuvaksi ja kaada couscousrakeet sekaan. Nosta kattila levyltä, sekoita hyvin ja laita kansi päälle. Jätä odottamaan
2. Hienonna salaatit/yrtit hienoksi silpuksi kulhoon. Hienonna myös sipuli
3. Kaada turvonneet couscousit kulhoon ja sekoita.
4. Kippaa kulhoon fetarasian sisältö öljyineen kaikkineen. Rouhaise sekaan suolaa ja mustapippuria myllystä ja sekoita hyvin että öljy maustaa salaatin tasaisesti.

1. heinäkuuta 2010
Viimeinen ateria
Varsinainen talousihme lähestyi kauhaa haasteella kertoa mitä haluaisin syödä viimeisellä ateriallani. Kas, siinäpä kysymys!!
Ensiksikin hieman täydellisen aterian rakenteesta. Itse en ole alku- ja jälkiruokaihminen. Alkuruoka tuntuu jokseenkin vain jonkun odottelulta ja jälkiruoalle pitää sitten säästellä tilaa mahassa. Ennemminkin haluan syödä hyvinkin täydellisen pääruuan ilman turhia lisukkeita jonka jälkeen ei oikeasti tee mieli enää syödä mitään vaan on sellainen täydellisen ravittu olo – niin fyysisesti kuin henkisestikin. Mistä ruuasta tuon fiiliksen sitten saisin?
Yleisesti ottaen kaikkein parasta ruokaa on pasta – monessa muodossa. Joku hyvä juustoinen ja kermainen pasta – esimerkiksi Carbonara maistuisi viimeisellä aterialla. Toisaalta myös pitkään haudutettu täyteläisen tomaattinen Bolognesekin uppoaisi hyvin! Myös hyvä porsaan pihvi ihan vaikka valkosipulikermaperunoiden kanssa on melko täydellistä. Ja anopin kanaviillokki!
Jos nyt noista joku pitäisi valita niin todennäköisesti se olisi pasta bolognese. Ruokajuomana kevyttä hedelmäistä punaviiniä ja jälkkärinä iso huurteisen kylmä olut (tai kaksi jos aikaa on sen verran vielä jäljellä). Ja jos nyt ihan pakko olisi syödä jälkiruokaa niin ehkäpä jokunen tsiipale goudaa, brietä ja vuohenjuustoa maistuisi tuoreiden nektariinien, viinirypäleiden ja mansikoiden kanssa. Voisin kuvitella olevani hyvinkin tyytyväinen tuollaisen aterian jälkeen! :)
Heitän haasteen eteenpäin aivan tänne lähinurkille! Eli haastan Cebicin (Cebicin keittiö) ja Insanityn (Decapitated) vastaamaan samaan kysymykseen!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)