Täytetyt letut ovat herkullinen ruoka, joka on ollut unohduksissa pitkään. Blogiin asti letut ovat päässeet kerran, mutta eivät senkään jälkeen vakiintuneet ruokalistallemme. Joku ilta mietiskelimme Murun kanssa jotain kivaa iltasyömistä ja silloin täytetyt letut pongahtivat taas esille. Tuolloin laitoin täytteeseen tuorejuustoa, joka mehevöittikin ihanasti koko rullan! Tuostakin illasta on aikaa jo parisen vuotta, eikä letut silläkään kertaa tulleet jäädäkseen.
Kevättalvella tein täytettyjä lettuja ihan arkiseksi ruuaksi lastenkin ollessa paikalla. Hieman epäilin että vastalauseita saan kuulla molemmilta, mutta positiiviseksi yllätyksekseni molemmat söivät lettuja mielihalulla! Tuolloin tein pienemmän taikinan, johon käytin koko jauhelihapakkauksen. Siitä annoksesta ei oikein neljälle hengelle riittänyt, joten annosta oli suurennettava. Lihan määrää en halunnut lisätä, vaan jatkoin nyt täytettä riisillä ja porkkanalla. Jälleen epäilin vastalauseita, mutta myös tämä täyte upposi lapsiin ihan kohtuullisella menestyksellä. Nyt nämä tulivat jäädäkseen!
12 kpl
letut:
8 dl maitoa
2 munaa
0,5 tl suolaa
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
2-3 dl vehnäjauhoja
3 rkl öljyä
täyte:
1,5 dl keittämätöntä riisiä
1 sipuli
2 porkkanaa
400 g jauhelihaa
200 g tuorejuustoa (esim. yrtti-valkosipuli)
vajaa 1 dl vettä
suolaa
mustapippuria
lisäksi:
2 dl juustoraastetta
1. Valmista taikina sekoittamalla kaikki ainekset yhteen. Jätä turpoamaan täytteen valmistamisen ajaksi
2. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan ja jätä odottamaan
3. Kuori ja hienonna sipuli ja kuori ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi
4. Ruskista jauheliha omassa rasvassaan. Lisää pannulle ruskistuksen loppuvaiheessa sipuli ja porkkanaraaste ja kuullota ne pehmeiksi.
5. Lisää jauhelihaseoksen joukkoon tuorejuusto, ohenna seosta vedellä. Mausta suolalla ja pippurilla
6. Paista letut suurella pannulla ja nosta valmiit odottamaan
7. Annostele täytettä letun keskelle ja kääri lettu rullalle. Nosta letturullat uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle juustoraaste ja kypsennä rullia vielä 200-asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia
29. heinäkuuta 2014
23. heinäkuuta 2014
Kurkkurelish
Yksi hyvä puoli (ainakin) betonielementtivuokrakämppäpömpelissä elämisessä on: lasitettu parveke! Parveke pysyy siistinä koko kesän - ja talven myös. Lasien ansiosta parveke on lämmin hyötykasveja varten jo heti toukokuun alussa ja pysyy lämpimänä pitkälle syksyyn. Parveke on kuin pieni kasvihuone olohuoneen naapurina! Parvekkeen voi "sisustaa" ja se tarjoaa suojaisan säilytystilan viljelytarvikkeille myös talven ajan eikä kevään kylvöjä tarvitse aloittaa ruukkujen putsaamisella ja puunaamisella.
Muutamana kesänä olen nyt tuota parvekeviljelyä harrastanut. Chili ja yrtit ovat poikkeuksetta menestyneet loistavasti - niin myös tänä vuonna. Joka kesä täytyy kokeilla aina jotain uutta ja tämän kesän uusi kokeilu onnistui loistavasti! Laitoin keväällä multaan avomaankurkun siemeniä, ne itivät hyvin ja kasvoivat topakoiksi taimiksi. Parvekkeelle päästyään köynnöstävä kasvi valtasi yhden nurkkauksen kokonaan kiipeillen seinäritilää ja kurkulle laittamiani naruja pitkin aivan katonrajaan saakka. Kasvi kasvoi valtavaksi ja teki kukkia mahdottoman määrän!
Ajatus kurkkujen kasvattamiseen lähti esikoisen viime kesäisestä innostuksesta kyseiseen kasvikseen. No, yllättäen kurkut eivät tänä vuonna sitten maistuneetkaan. Kurkkuja on tullut runsaasti: tällä hetkellä parvekkeella roikkuu 13 kpl syöntikuntoisia kurkkuja ja noin kymmenkunta kurkkua olen popsinut salaatin seassa kesän aikana. Mutta satoa siis riittää, ihan purkkiin saakka! Kurkut ovat jo menneet ehkä hieman "ylikypsiksi" maustekurkuiksi säilömiseen, päätin nyt tänä vuonna kokeilla kurkkusalaatin tekoa. Ohje oli helppo (Viherpiha 8/2013), lopputuloksesta en vielä osaa sanoa muuta kuin että hyvin ainakin kiinteytyi viileässä. Maistellaan kun eestytään.
n. litra valmista kurkkusalaattia
1,5 dl vettä
1,5 dl etikkaa
3 rkl karkeaa suolaa
15 kokonaista valkopippuria
1,5 rkl sinapinsiemeniä
pala inkivääriä
1 kg avomaankurkkuja (tai kesäkurpitsaa)
150 g sipulia
muutama valkosipulin kynsi
2 rkl kuivattua tilliä
4,5 dl hillosokeria
1. Kiehauta vesi, etikka ja mausteet. Sekoittele kunnes suola on liuennut. Nosta kattila pois levyltä ja jätä maustumaan
2. Pese kurkut ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna sipulit
3. Siivilöi mausteliemi ja nosta kasvikset liemen sekaan. Lisää sokeri ja tilli. Sekoita hyvin, kuumenna ja anna kiehua muutama minuutti
4. Sekoita seos tasaiseksi ja jaa puhtaisiin kuumennettuihin lasipurkkihin. Säilytä viileässä

17. heinäkuuta 2014
Broileripyöryköitä ja spagettia
Kauheaa miten nuo otsikon broileripyörykät tuovat mieleen työpaikan ruokalistan! Suuressa pastakeittokirjassa puhutaankin kanapullista, jotka kyllä kuulostavat paljon miellyttävämmältä. Mutta koskapa käytin broileria niin broileria saa sitten otsikossakin olla! Jättäkää asia huomioimatta, nämä eivät ole einestä vaan kotitekoisia ”kanapullia”.
Taannoisen onnistuneen broileripyörykkä- eli –pullakokeilun innoittamana ostin taas broilerin jauhelihaa ja tein tällä kertaa pyörykät italialaiseen henkeen ja tarjosin ne spagetin kera. Parvekkeelta saksitut tuoreet yrtit maustoivat sekä pyörykät että kastikkeen ihanan raikkaasti. Ohje on siis Suuresta pastakeittokirjasta – mutta jälleen kerran hieman tuunattuna.
4-5 annosta
400 g broilerin jauhelihaa
1 dl parmesaaniraastetta
2 dl korppujauhoja
2 valkosipulin kynttä raastettuna
1 kananmuna
0,5 tl suolaa
ripsaus mustapippuria
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl salviasilppua (tai 1 tl kuivattua)
1 rkl persiljasilppua (tai 1 tl kuivattua)
kastike:
luraus oliiviöljyä
1 sipuli
2 prk tomaattimurskaa
1 rkl basilikasilppua (tai 1 tl kuivattua)
2 laakerinlehteä
suolaa ja mustapippuria
lisäksi:
spagettia
(tuoretta oreganoa)
1. Sekoita lihapullataikinan ainekset kulhossa hyvin sekaisin. Pyörittele pulliksi ja jätä odottamaan
2. Valmista tomaattikastike: Kuori ja silppua sipuli. Kuumenna öljy paistokasarissa ja kuullota sipuli pehmeäksi. Kaada pannulle tomaattimurska. Mausta suolalla, mustapippurilla ja yrteillä. Kuumenna kiehuvaksi
3. Laita broileripullat kypsymään tomaattikastikkeeseen noin 20 minuutiksi. Kääntele välillä
4. Laita spagetti kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan
5. Tarjoa kastike ja pullat spagetin ja oreganon kera

15. heinäkuuta 2014
Fettuccinea kesäkurpitsan ja rapean basilikan kera
No nyt tuli kokeiltua jotain uutta! Kesäkurpitsassa ja pastassa nyt ei ole sinällään mitään erikoista, mutta tuo basilikan paistaminen oli uusi juttu. Maku oli kyllä yllättävän mieto, mutta rakenne mukavan rapsakka. Pasta maistui ihan semmoisenaankin, eli tuo basilikan paistaminen ei ole välttämätöntä. Basilikaa voi toki lisätä pastan joukkoon tuoreena silppunakin. (Ohje: Suuri Pastakeittokirja)
3 annosta
reilu 1 dl oliiviöljyä
kourallinen tuoreita basilikan lehtiä
250 g fettuccinea
30 g voita
1 valkosipulin kynsi
250 g kesäkurpitsaa
vajaa 1 dl parmesaaniraastetta
(suolaa)
mustapippuria
1. Kuumenna öljy pienessä pannussa. Laita muutama basilikan lehti kerrallaan öljyyn ja paista noin minuutin verran kunnes lehdet ovat rapeita. Nosta talouspaperin päälle odottamaan.
2. Laita pasta kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan
3. Raasta kesäkurpitsa ja kuori valkosipulin kynsi. Sulata voi pannussa ja kuumenna se vaahtoavaksi. Raasta valkosipulin kynsi voin joukkoon ja kypsennä sitä hetkinen kunnes se alkaa tuoksua voimakkaasti. Lisää pannulle kesäkurpitsaraaste ja kypsennä sitä parisen minuuttia. Sekoita joukkoon parmesaaniraaste ja mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla
4.Ota desin verran pastan keitinvettä syrjään. Valuta kypsä pasta ja kaada se pannulle kesäkurpitsaseoksen joukkoon. Sekoita hyvin ja lisää tarvittaessa keitinvettä mikäli seos tuntuu liian sakealta.
5. Tarjoa ruoka rapeiden basilikan lehtien kera

10. heinäkuuta 2014
Soija-pekoni-makaronilaatikko
Soijarouheen käyttöä täytyisi lisätä - terveellisyyden, edullisuuden ja ekologisuuden nimissä. Tässä yksi edes-vähän-enemmän-kasvis-makaronilaatikko, johon on toki pekonilla laitettu hieman lihaisuutta joukkoon. Hyvä ja näppärä arkinen soijaruoka. Idea lähti tästä Cebicin ohjeesta!
2 dl tummaa soijarouhetta
4 dl vettä
luraus härkäfondia (tms.)
1 pkt pekonisiivuja
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
400 g tummia makaroneja
0,5 tl savupaprikajauhetta
mustapippuria
2 dl kermaa
pari kourallista goudaa raasteena
1. Mittaa soijarouhe kulhoon. Kuumenna vesi ja kaada se soijarouheen sekaan. Lisää myös fondi ja sekoita hyvin. Peitä astia lautasella ja jätä hautumaan
2. Paloittele pekoni ja paista se rapeaksi pannulla. Hienonna sipuli ja valkosipuli ja lisää ne pekonin sekaan ruskistuksen loppuvaiheessa
3. Laita makaronit kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan. Älä kuitenkaan keitä aivan pehmeiksi.
4. Lisää turvonnut soijarouhe (ja mahdollinen ylimääräinen neste) pannulle pekonin sekaan makaronien kiehuessa. Mausta paprikalla ja mustapippurilla ja anna seoksen kypsyä vielä sen aikaa kunnes makaronit ovat valmiit.
5. Valuta makaronit ja kaada ne voideltuun uunivuokaan. Sekoita joukkoon soijarouheseos. Kaada päälle kerma ja ripottele juustoraaste pinnalle
6. Kypsennä 175-asteisessa uunissa puolisen tuntia

9. heinäkuuta 2014
Valkosuklaa-persikkapiirakka
Kesäloma ja aikaa leipoa! Pikkuleipurit pääsivät taas vauhtiin ja persikkapiirakka valmistui käden käänteessä. Pohjan tein vanhalla tutulla ohjeella ja täytteen ohjeen nappasin jostain leikkaamastani lappusesta, jonka olen jo onnistunut kadottamaan. Maistui meille ja maistui kahvitteluvieraille.
pohja:
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
125 g voita
1 dl turkkilaista jogurttia
1 muna
täyte:
3 dl turkkilaista jogurttia
1 muna
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g valkosuklaata
1 prk persikoita
1. Valmista pohja: sekoita kuivat aineet kulhossa ja tee keskelle kuoppa. Sulata voi toisessa kulhossa ja sekoita siihen jogurtti ja muna. Kaada jogurttiseos kuiva-ainekulhoon ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan.
2. Valmista täyte: mittaa jogurtti kulhoon ja sekoita sen joukkoon muna, sokeri ja vaniljasokeri. Rouhi valkosuklaa karkeaksi rouheeksi ja sekoita sekin jogurtin sekaan. Kaada täyte pohjan päälle
3. Viipaloi persikat ja asettele viipaleet jogurttitäytteen päälle.
4. Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoamista.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)