25. heinäkuuta 2012

Vanilja-raparperipiirakka

Täydellinen! Eipä juuri muuta voi sanoa. Sanattomana nuoleskelen täällä murusia suupielestä. Tämä on selkeästi maailman paras piirakkaohje! Onnistuu varmasti yhtä hyvin raparperilla, omenalla, mustikalla, vadelmalla, herukoilla, kirsikoilla, mansikoilla. Aivan ihanan pehmeä jogurttitäyte eikä pohjakaan ole kuiva tai mureneva. Suunnittelin huomiseksi omenapiirakan leivontaa eräällä toisella ohjeella. En tee! Tämä on se ainoa oikea! Ohje bongattu – "yllättäen" - Kirsin keittiöstä. Kirsin keittiöön kannattaa kurkata aina kun haluaa leipoa jotain kotoisaa ja maukasta! Eli melko usein!



pohja:
1 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
125 g voita
1 dl vaniljajogurttia (ks. alla)
1 muna

täyte:
1 muna
2 dl vaniljajogurttia (ks. alla)
0,75 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

pinnalle:
3-4 dl raparperipaloja
ripaus sokeria

vaniljajogurtti:
3 dl turkkilaista jogurttia
0,5 dl vaniljakreemijauhetta
1 tl vaniljasokeria
(tai sitten käytä kaupan valmiiksi maustettua!)

1. Valmista vaniljajogurtti sekoittamalla kaikki aineet kulhossa sekaisin
2. Valmista pohja: sekoita kuivat aineet kulhossa. Sekoita toisessa kulhossa sulatettu voi, vaniljajogurtti ja muna. Sekoita jogurttiseos kuiva-aineisiin ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan ja tasoittele
3. Valmista täyte: sekoita ainekset kulhossa tasaiseksi ja kaada seos piirakkapohjan päälle
4. Ripottele pinnalle raparperit ja niiden päälle pikkiriikkisen sokeria
5. Paista 200 asteessa 30 minuuttia

24. heinäkuuta 2012

Kesäsipuli-voikastike

Se kastike! Joka teki vaivalloisista haukipihveistä vieläkin herkullisempia! Niin simppeliä mutta niin hyvää. Lähtökohtana Maku-lehden ohje.



4 annosta

100 g voita
1 kesäsipuli varsineen
1 valkosipulinkynsi
2 rkl sitruunamehua
0,5 tl suolaa
0,25 tl mustapippuria

1. Sulata voi pienessä kattilassa
2. Kuori valkosipulin kynsi ja hienonna se. Hienonna myös kesäsipuli ja laita sipulisilput kattilaan. Anna kiehua parisen minuuttia ja nosta kattila pois liedeltä
3. Sekoita sekaan sitruunamehu ja mausteet.
4. Tarjoa kalan kaverina

22. heinäkuuta 2012

Hauki-perunapihvit

Jaa. Mitähän tästä sanoisi. Sanoisiko hyvää vai sanoisinko pahaa. Ruokaa, joka on hieman semi. No jospa aloitetaan hyvästä kuitenkin!

Hauki on hyvä kala monien vastalauseista huolimatta. Vielä parempaa hauki on kun se on pyydystetty harrastelijan toimesta lähivesiltä ja vieläkin parempaa se on kun sen saa kotiin kuljetettuna, valmiiksi fileoituna ja noin puoli vuorokautta pyytämisen jälkeen. Tuoretta lähiruokaa! Hauki toimii varsinkin kalapihveissä ja –pyöryköissä koska lukuisat hentoiset ruodot katoavat taikinamassan sekaan helposti. Näihin pihveihin peruna toi kivaa täyteläisyyttä eikä lopputulos ollut liian kalaisa.

Mutta. Olipahan vaan työläät tehdä! Ohjeen olen ulkoasun perusteella saksinut joskus Pirkasta. Aivan ohjeen mukaan tekeminen ei oikein onnistunut. Taikinaan ei nimittäin tullut mitään nestettä eikä edes kananmunaa. Oma yleiskoneeni ei saanut oikein kuivahkoa massaa jauhettua hienoksi. Lisäsinkin sitten kananmunaa ja hienontaminen sujui hieman paremmin. Taikina täytyi tehdä useammassa erässä ja oli melkoisen sotkuista puuhaa. Myös paistaminen oli hankalaa koska taikina meni melko liisteriseksi.

Onneksi maku palkitsi kuitenkin vaivan! Pojatkin söivät pihvejä hyvällä ruokahalulla. Pakastimessa nököttää vielä toinenkin haukifilee. Seuraavalla kerralla ajan kalan lihamyllyllä, hienonnan perunat perunasurvimella ja sipulit sun muut veitsellä. Lopputulos on rouheampi, mutta äkkiseltään ajatellen vaivattomampi.

Ja onneksi oli myös kastike…



n. 20 pihviä

400 g perunoita
400 g nahatonta haukifileetä
1 rkl sitruunamehua
1 tl raastettua sitruunankuorta
0,5 tl suolaa
mustapippuria
2 rkl kapriksia
3 kesäsipulia varsineen
0,5 dl ruohosipulisilppua
2 kananmunaa

1. Kuori ja keitä perunat kypsiksi ja jäähdytä niitä hieman. Paloittele haukifilee. Hienonna sipulit ja ruohosipuli
2. Surauta ainekset tasaiseksi massaksi yleiskoneella tai tehosekoittimella
3. Paista pihvit pikkulettupannulla voissa kypsiksi

21. heinäkuuta 2012

Sieni-pekonisalaatti

Kesällä pitää syödä kasviksia. Kotimaisia ja tuoreita. Edullisia ja maukkaita. Omalta parvekkeelta ja kaupan hyllystä. Nyt on vitamiinitankkauksen aika! Viimeisen lomaviikon leivontailottelun lomaan sopii oikein hyvin hieman keveämpiä aterioita. Tässä niistä yksi – perussettiä RuokaPirkasta bongattuna, mutta niin hyvää! Pekonissa ja pippurissa sen salaisuus!



2 annosta

1 pieni ruukku jääsalaattia
2 pientä tomaattia
pätkä kurkkua
1 suippopaprika
1 kesäsipuli varsineen
0,5 dl mantelilastuja
4-5 viipaletta pekonia
150 g herkkusieniä
nokare voita
0,25 tl suolaa
oliiviöljyä
mustapippuria myllystä

1. Huuhtele salaatti ja revi se laakealle vadille. Paloittele kurkku, suippopaprika ja kesäsipuli ja asettele ne salaatinlehtien päälle. Ripottele pinnalle mantelilastut (paahda halutessasi)
2. Paloittele pekoni pienemmiksi paloiksi ja paista se kypsäksi omassa rasvassaan. Nosta kypsät pekonipalat salaatin päälle ja jätä rasva pannulle
3. Viipaloi herkkusienet. Sulata pekonin rasvan sekaan vielä pieni nokare voita ja paista sienet pannulla pikaisesti. Mausta ne suolalla ja kaada salaatin päälle
4. Lurauta salaatin päälle oliiviöljyä ja rouhi runsaasti mustapippuria
5. Tarjoa lämpimänä

20. heinäkuuta 2012

Tomaatti-chorizosalaatti

Telkkarista tuli aikaa sitten Jamie Oliverin etniset herkut –sarja. Katsoin sarjaa tuolloin näköjään vihko ja kynä kädessä. Löysin reseptileikelaatikostani muistiinpanoja jaksosta, jossa Jamie tekee espanjalaisia ruokia. Luonnollisestikin kokki kokkailee jonkun paikallisen asukkaan puutarhassa suuren puun alla pienellä kaasukeittimellä tai grillillä, vanhalla paistinpannulla, pilkkoen ainekset pienellä puukon tyylisellä veitsellä. Ja aurinko paistaa. Ja tomaatit ovat tuoreita ja punaisia. Mikä idylli!

Nyt onneksi täällä meilläkin on tomaatit tuoreita ja punaisia – vaikkakin kaupasta haettuja eikä omasta puutarhasta poimittuja. Mutta ei tartuta pikkuseikkoihin vaan syödään hyvällä ruokahalulla kauden kasviksia. Raikkaan makeat tomaatit ja mausteinen chorizomakkara muodostivat hyvän liiton lautasella. Jamie laittoi annokseen vielä serranonkinkkua ja vuohenjuustoa, mutta mielestäni tässä ruuassa vähempi on enempi.



2 annosta

100 g chorizoa
1 valkosipulin kynsi
1 rkl omenaviinietikkaa
3 isoa tomaattia
1 iso kesäsipuli varsineen
merisuolaa
mustapippuria
tuoretta persiljaa

1. Viipaloi makkara ja paista se rapsakaksi omassa rasvassaan paistinpannulla. Kuori ja viipaloi valkosipulin kynsi ja lisää se makkaran joukkoon aivan paistamisen loppuvaiheessa. Lisää pannulle myös omenaviinietikka ja anna sen kiehahtaa. Nosta pannu levyltä
2. Pilko tomaatit ja kesäsipuli ja laita ne kulhoon. Kaada päälle makkarat ja valuta myös rasva salaattiin kastikkeeksi.
3. Mausta suolalla, pippurilla ja persiljasilpulla ja sekoittele ainekset sekaisin. Tarjoa heti

19. heinäkuuta 2012

Sillivoileivät

Silli on aina kuulunut ällötysten listalleni. Aluksi ihan vain ulkonäön puolesta, mutta myös maun puolesta sen jälkeen kun uskaltauduin maistelemaan. Silli on kuitenkin sellainen suomalainen perusjuttu, josta en voinut suostua olemaan tykkäämättä. Kymmenen kertaa on maistettava ja sen jälkeen voi sanoa tykkääkö vai ei, näinhän sitä lapsillekin sanon! Pari kolme kesää maistelin silliä aina kun sitä tarjolla oli ja tänä kesänä voin oikeasti sanoa että tykkään sillistä. Ostin jopa ihan oman purkin!

Ensimmäinen – ja melko suuri – ongelma kokemattomalle sillin syöjälle on sillilaatujen ja makujen suuri valikoima. On Abbaa ja Ahtia ja Vestaa ja Rainbowta. On sipulia ja matjesia ja tomaattia ja perhesilliä. Hetken aikaa täytyi tuumailla ihan jo tuossa lähiässällä valikoimaa. Valitsin sitten mummolan pöydästä tutun Ahti-sillin ja ensimmäiseksi mauksi matjesin. Ihan hyvää, joku mauste hieman tökkää. Toiseksi purkiksi otin Ahti-sarjasta perhesillin, mutta sitä en ole vielä avannut.

Silliä olen nyt popsinut oikeastaan vain uusien perunoiden kaverina. Aluksi siinäkin meinasi vastaan tulla ongelma: silliperunaa vai voiperunaa. Viisas kuusivuotias onneksi keksi maukkaan ratkaisun: sillivoiperuna. Aika hyvää! Uudet perunat ja silliviipaleet kohtasivat toisensa myös näissä tanskalaistyylisissä voileivissä, jotka saivat makuja myös parvekepuutarhan ruukuista! Idean nappasin jostain lehdestä, en muista enää mistä.



2 annosta

4 realia
oivariinia
8 lehteä viinisuolaheinää (tai jotain muuta maukasta salaattia)
2-3 keitettyä varhaisperunaa
2 keitettyä kananmunaa
8-12 viipaletta silliä
persiljaa
ruohosipulia

1. Voitele leipäpalat oivariinilla
2. Viipaloi keitetyt perunat ja kananmunat
3. Asettele leipien päälle salaatinlehdet, perunaviipaleet, kananmunasiivut, sillipalat ja yrtit

18. heinäkuuta 2012

Pasta salsa verde

Tein muutama päivä sitten salsa verdeä uusien perunoiden kaveriksi. Kastiketta tuli melko reilu satsi ja mietiskelinkin sille muutakin käyttöä. Koska kastikkeesta tulee mieleen pesto, päätin kokeilla kastiketta pastan kanssa. Toimii oikein hyvin!!



n. 200 g täysjyväspagettia
n. 1 dl salsa verdeä

Keitä spagetti kypsäksi ja valuta se. Sekoita joukkoon salsa verde. Vuole halutessasi annoksen päälle parmesaanilastuja ja rouhaise hieman mustapippuria.

17. heinäkuuta 2012

Suklaavuokakakku

Kesäloma alkaa lähentyä loppuaan. Juuri kun olen päässyt hyvään vauhtiin. Eikös se näin aina menekin?!

Kesän alussa mietiskelin hieman kauhulla tulevaa seitsemää kotiviikkoa lasten kanssa. Ohjelmassa olisi paljon kotitöitä ja pienten – ja ehkä suurempienkin – sisällissotien selvittelyä lasten huoneessa. Ennakkoajatukseni oli, että heinäkuun lopussa olen jo melko kypsä palaamaan töihin. Seitsemästä vapaasta viikosta ensimmäinen meni aivan kokonaan työn täyteisestä lukuvuodesta palautumiseen, seuraavat kaksi meni arkielämän ja kotitöiden rytmiin totutellessa, neljännellä viikolla sain lomailla ilman arkivelvollisuuksia ja sen jälkeen alkoi arkiloma lastenkin kanssa maistua taas. Viidennellä viikolla alkoi hiipiä pienimuotoinen paniikki siitä, että yli puolivälin ollaan ja nyt vasta alkaa jaksaa tehdä jotain ja oikeasti nauttia tekemisistään ja olemisestaan. Kuudes viikko meni nopsaan hyvässä flow’ssa ja nyt on siis viimeinen viikko meneillään. Foreca lupaa vettä taivaan täydeltä eli mitä teemme?

Nyt leivotaan! Ja syödään herkkuja! Ensi viikolla aloitetaan työmatkapyöräily ja kulutetaan niitä kaloreita sitten. Leivontaviikko aloitettiin kevyesti suklaakakusta. Ohjeen löysin Kirsin keittiöstä ja muuntelin määrät pieneen kakkuvuokaan sopiviksi.



2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 rkl kaakaojauhetta
1,25 dl sokeria
100 g voita
90 g suklaata (käytin tummaa, valko- ja maitosuklaata)
2 kananmunaa
2 rkl maitoa

pinnalle:
1-2 rkl tomusokeria

1. Sekoita kuivat aineet kulhossa ja tee seoksen keskelle kuoppa
2. Sulata voi ja jätä hetkeksi jäähtymään
3. Rouhi suklaat karkeaksi rouheeksi
4. Vispaa munien rakenne rikki ja sekoita joukkoon voisula ja maito. Kaada seos kuiva-aineiden kuoppaan ja sekoita nopeasti taikinaksi. Sekoita joukkoon suklaarouhe
5. Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan (halk. 20 cm) ja paista 175 asteessa puolisen tuntia
6. Anna kakun jäähtyä vuoassaan ja siirrä se jäähtyneenä tarjoiluvadille. Siivilöi pinnalle tomusokeria juuri ennen tarjoilua

16. heinäkuuta 2012

Salsa verde

Nyt vihertää ja kunnolla! Alkukesästä mietiskelin hieman huolestuneena helteiden haittavaikutuksia lasitetulla parvekkeella kasvaville yrteille ja muille kasveille. Tämän kesän sää on ollutkin sopivan lämmin ja kostea ja parvekepuutarhani meinaa tiettyjen lajikkeiden osalta räjähtää aivan käsiin. Persilja, ruohosipuli ja sitruunamelissa kasvavat sellaista vauhtia että ei perässä pysy. Basilikaa puolestaan täytyy hieman säästellä. Sekin kyllä kasvaa hyvin mutta kaksi basilikaruukkua eivät vastaa keittiöni tarpeisiin. Ensimmäiset tomaatit ja mansikat olemme myös saaneet jo maistella.

Samalla kun kasvit kasvavat, kasvavat myös suunnitelmat ensi kesää varten. Tarkoituksena olisi lisätä kasvien määrää ja kokeilla myös jotain uutta. Ehkäpä kasvattaa osa taimistakin itse. Talven aikana olisi tarkoitus opiskellakin hieman aihetta ja toteuttaa ensi kesän parvekepuutarha hieman tavoitteellisemmin.

Parvekeviljelyssä ongelmaksi muodostuu melko nopeasti tilan puute – samoin kuin keväällä taimikasvatuksessa. Parveke on myös lasten köllöttely- ja leikkimistila kesän ajan joten en voi sitä ihan kokonaan viljelyksilläni vallata. Suunnitelmissa on kyllä uhrata tänä kesänä pojille tuunaamani parvekepenkki yrttitasoksi ja yhteen nurkkaan löytyikin jo vanha kukkataso kaverin varaston kätköistä. Onneksi entinen asukas on poraillut kattoon ahkerasti reikiä ja laitellut sinne runsain määrin koukkuja joten parvekkeen ilmatilankin saa hyödynnettyä tehokkaasti.

Yrttejä on siis käytetty runsain mitoin keittiössäkin. Juuri näitä perusmausteita, eli persiljaa, ruohosipulia, basilikaa ja oreganoa. Siltikin tarjonta on siis varsin hyvä. Valmistinkin omista yrteistäni vihreää kastiketta, salsa verdeä Glorian Ruoka&viini-lehdessä olleen ohjeen mukaan. Mintun korvasin sitruunamelissalla, koska juuri sitruunamelissa on suurin murheenkryyni puutarhassani. Tai siis se, että en osaa sitä mihinkään käyttää. Sitruunamelissa antoikin kastikkeeseen selvän sitruunaisen vivahteen! Kastike sopi ihanasti uusien perunoiden, keitettyjen kananmunien ja parin silliviipaleen kaveriksi.



n. 2,5 dl valmista kastiketta

2 dl persiljaa
1 dl basilikaa
1 dl sitruunamelissaa
1 valkosipulin kynsi
0,5 maustekurkkua
2 rkl kapriksia (jotka btw unohdin laittaa!)
5 anjovisfileetä
1 dl oliiviöljyä
1,5 rkl punaviinietikkaa
2 tl dijonsinappia
1,5 tl sokeria
0,25 tl mustapippuria

Mittaa ainekset tehosekoittimeen ja surauttele tasaiseksi kastikkeeksi. Säilytä viileässä ja tarjoa esimerkiksi kasvisten, lihan tai kalan kaverina.

13. heinäkuuta 2012

Mansikka-vaniljakakku

Kesän ehdoton herkku on mansikkakakku. Perinteinen vaalea täytekakku kermalla ja mansikoilla on hyvää, mutta mansikka jää kermakakussa jollain tapaa sivuosaan. Kesäinen herkku pääsee mielestäni paremmin oikeuksiinsa hyydytetyssä kakussa. Tähän kakkuun kokeilin ensimmäistä kertaa suklaista riisimuropohjaa joka oli huomattavasti vaivattomampi tehdä kuin keksinmurupohja. Pohja oli samana päivänä syötynä melko kova, mutta seuraavaksi päiväksi oli pehmennyt sen verran että siihen lusikka hieman paremmin pystyi. Kakun täytteen tein samaan tyyliin kuin vaniljatäytekakun täytteen, sekaan vaan mansikkaa ja liivatetta. Ah, kyllä mansikat tekee kesän!



pohja:
150 g (tummaa) suklaata
4 dl riisimuroja

täyte:
3 liivatelehteä
1 prk maitorahkaa
400 g turkkilaista jogurttia
0,75 dl vaniljakreemijauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 dl mansikoita

pinnalle:
vajaa 0,5 l mansikoita
sitruunamelissan lehtiä

1. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita joukkoon riisimurot. Pingota irtopohjavuoan (halk. 22 cm) leivinpaperi. Painele muroseos pohjalle ja nosta vuoka jääkaappiin 2. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen 3. Sekoita kulhossa rahka, jogurtti, vaniljakreemijauhe ja vaniljasokeri. Soseuta mansikat karkeaksi soseeksi, vaikkapa veitsellä ja lisää ne rahkaseokseen 4. Kuumenna pikkutilkka vettä kiehuvaksi. Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja liuota ne kuumaan veteen. Anna seoksen jäähtyä hetkinen ja sekoita se rahkaseokseen. 5. Kaada täyte pohja päälle vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia 6. Irrota hyytynyt kakku vuoasta ja koristele mansikoilla ja sitruunamelissan lehdillä

12. heinäkuuta 2012

Kermainen soijasuikalekastike

Soijasuikaleet jaksavat yllättää joka kerta! Vaikka ensimmäisellä maistelukerralla ruoka oli hieman outoa, niin näillä viimeisimmillä kokkauskerroilla soijasuikaleita on syönyt jo ihan ilokseen. Ehkäpä valmistustaito on kehittynyt tai ehkäpä suu on uuteen tottunut. Chocochilin loistavalla ohjeella ei voi mennä metsään!



2 annosta

2 kourallista soijasuikaleita
kasvis- tai lihalientä

mausteseos:
0,5 dl oliiviöljyä
1 tl curryjauhetta
1 rkl currytahnaa
1 tl sitruunamehua
0,25 dl vettä

2 rkl öljyä
4 pientä kevätsipulia varsineen (tai pala purjoa)
2 dl kuohukermaa

1. Keitä soijasuikaleet pehmeiksi kasvis- tai lihaliemessä. Valuta lävikössä ja painele ylimääräinen neste pois
2. Sekoita mausteseoksen ainekset laakeassa kulhossa. Sekoita kypsät soijasuikaleet mausteseokseen ja jätä maustumaan hetkeksi
3. Hienonna sipuli
4. Kuumenna öljy pannulla. Kaada soijasuikaleet ja mausteet pannulle. Lisää pannulle myös sipuli. Kypsentele 5-10 minuuttia. Lisää pannulle kerma ja keittele hetkinen että kastike sakenee. Tarjoa pastan, riisin tai nuudeleiden kera

11. heinäkuuta 2012

Kermainen tattikeitto

Juhannuksen aikaan vietimme kesäisiä päiviä itäisessä Suomessa järven liplatuksessa ja männyn huminassa. Etelä-Suomesta mökkeilemään saapuneet lomalaiset toivat mukanaan kuivattuja suppilovahveroita joista mökin emäntä valmisti ymmärtääkseni elämänsä ensimmäisen sienikeiton. Neuvojia oli ympärillä ja neuvoista kokki poimi parhaat ja loihti alkuruuaksi maailman parhaan suppissopan.

Soppalautasten äärellä keskustelimme suppiksien kerääjän kanssa metsäsienistä ja asetimme sienet paremmuusjärjestykseenkin. Tulimme siihen tulokseen että vaikka suppissoppa veikin kielen menneessään, olisi se ollut vielä parempaa herkkutateista tehtynä. No, minullahan niitä vielä jonkun verran on jäljellä.

Utelin siis kokilta keiton valmistusohjeen ja toteutin keiton kotona herkkutateilla. Suurustin keittoa hieman enemmän koska mielestäni sienikeiton tulee olla niin paksua että se on lähestulkoon kastiketta. Osasin ja onnistuin toistamaan keiton makumaailman – melkein samoilla aineksilla.



2 annosta

pari reilua kourallista kuivattuja herkkutatteja
n. 30 g voita
1 sipuli
2 rkl vehnäjauhoja
1,5 dl sienten liotusvettä
1,5 dl vettä
pieni loraus kasvisfondia
1 dl kuohukermaa
50 g tuorejuustoa (minulla savuporo)
mustapippuria
1 rkl persiljasilppua

1. Laita sienet likoamaan reiluksi vartiksi. Purista pehmeistä sienistä ylimääräinen vesi ja hienonna niitä halutessasi
2. Kuori ja hienonna sipuli
3. Sulata voi kasarissa. Kuullota sipulit pehmeiksi ja lisää sekaan sienet. Kypsentele hetki. Ripottele joukkoon vehnäjauhot ja sekoittele ne tasaisesti sieni-sipuliseokseen
4. Lisää kasariin nesteet ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää tuorejuusto ja anna sen sulaa keiton joukkoon. Keittele kymmenisen minuuttia kunnes keitto sakenee. Jos pidät ohuemmasta keitosta, lisää nestettä
5. Mausta keitto mustapippurilla ja tuoreella persiljalla.

10. heinäkuuta 2012

Vaniljainen täytekakku

Minä se en ikinä opi. Vuodesta toiseen synttärini ovat parhaimpaan helleaikaan ja vuodesta toiseen on näköjään vaikeaa ymmärtää se – siis silleen ihan oikeasti ymmärtää.

Suunnittelin jälleen kerran tekeväni itselleni hienon ja herkullisen ja kaikin puolin aivan täydellisen synttärikakun. Mietin täytteet ja pursotukset ja muut koristeet. Pieni epäilys pursotuksien suhteen hiipi jo kakun koristelua edellisenä päivänä ja loputkin toiveet onnistumisesta karisivat kermaa vatkatessa, kun ilman lämpötila oli katossa.



Olipa vaan hankala saada kermasta vaahtoa ja olipa vielä hankalampi vaahto pysymään vaahtona. Hienot pursotussuunnitelmat vaihtuivat pikapikaa kakun päälle roiskittuun kermavaahtoon – pursottimella kuitenkin roiskin.

Moni kakku päältä kaunis… päältä ruma oli tällä kertaa onneksi sisältä aivan täydellinen! Ihanan kostea ja täyteläisen vaniljainen eikä lainkaan imelä. Tähän kun olisi saanut niitä suunnittelemiani tuoreita mansikoita väliin ja päälle niin olisi ollut aivan täydellinen kakku. Niin… no, pursotuksia lukuun ottamatta. Täytteen ohje Meidän Perhe –lehden numerosta 6/2012.



pohja:
3 munaa
1,5 dl sokeria
0,6 dl vehnäjauhoja
0,6 dl perunajauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta

vaniljakreemi:
2 dl vaniljakreemijauhetta
3 dl vettä

vaniljarahka:
250 g maitorahkaa
2 dl turkkilaista jogurttia
0,5 dl vaniljakreemijauhetta
2 tl vaniljasokeria

kostuttamiseen:
1 dl marjamehua

1. Voitele ja jauhota pieni kakkuvuoka (halk. 20 cm). Sekoita kuivat aineet kulhossa sekaisin. Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi. Siivilöi jauhoseos muna-sokerivaahtoon ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa puolisen tuntia. Anna valmiin pohjan jäähtyä.
2. Sekoita vaniljakreemin ainekset keskenään ja jätä turpoamaan hetkeksi huoneenlämpöön. Sekoita toisessa kulhossa vaniljarahkan ainekset.
3. Leikkaa valmis kakkupohja kolmeen osaan. Aseta ensimmäinen kakkupohja lautaselle ja kostuta se mehulla. Levitä päälle ensin puolet vaniljakreemistä ja sitten puolet vaniljarahkasta. Painele päälle toinen kakkupohja ja kostuta se. Levitä sen päälle ensin loput vaniljakreemistä ja sitten loput rahkasta. Kostuta viimeinen kakkupohjalevy sisäpuolelta ja nosta se päällimmäiseksi.
4. Koristele kakku kermavaahdolla ja suklaarouheella.

6. heinäkuuta 2012

Mausteinen kassler

Taas haetaan uusia makuja possun kasslerille - tällä kertaa Pioneer womanin ohjeen mukaan. Tällainen pitkään haudutettu lihamötikkä ei ehkä ole niitä kaikkein kesäisimpiä ruokia, mutta tämän kesän viileyteen tämä ruoka sopii aivan hyvin!

Mietin jo ruokaa laittaessani, että tästä ei varmaankaan ole mitään ihmeellistä sanottavaa. Liha näytti uunissa hyvin tavanomaiselta eikä maustetahnan ainesosatkaan ennustaneet mitään uutta. Hahmottelinkin jo mielessäni lausumaa: arkiruokaa, eipä sen kummoisempaa.

Mutta onneksi ulkonäkö voi pettää! Tässä ruuassa ne tavanomaiset ainesosat muodostivat jälleen hyvinkin harmonisen liiton ja liha vei kielen mennessään. Periaatteessa siinä lihassa itsessään ei mitään ihmeellistä ollut - ylikypsäksi hauduteltu kasslerhan on aina ihanaa. Salaisuus piili paistoliemessä, jota ei kannata missään nimessä heittää hukkaan. Itse valelin siivilöityä lientä lihan päälle, mutta aivan hyvin liemestä voisi tehdä maukkaan kastikkeenkin.

Arkiruokaa parhaimmillaan siis. Paitsi että ei tämä normaalin työpäivän jälkeen valmistu. Eli vapaapäivänä, viikonloppuna tai loman kunniaksi tätä!



vajaa kilon pala kassleria

mausteseos:
1 tl chiliä
1 tl juustokuminaa
0,5 dl ruokokidesokeria
1 tl oreganoa
3 valkosipulin kynttä
1 sipuli
1 rkl suolaa
mustapippuria
2 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä

1. Kuori valkosipulin kynnet ja kuori ja paloittele sipuli. Laita sipulit ja muut mausteseoksen ainekset monitoimikoneen terälliseen kulhoon ja aja tasaiseksi tahnaksi
2. Hiero maustetahna lihan pintaan kauttaaltaan.
3. Kypsennä 175 asteessa 3-4 tuntia kunnes liha on pehmeän ylikypsää. Revi liha tarjoiluvadille. Siivilöi liemi ja valuta se kypsän lihan päälle. Anna vielä maustua folion alla jälkilämmöllä vartin verran.

2. heinäkuuta 2012

Caesar-salaatti

Yllättävät ja spontaanit ruokakokemukset ovat yleensä niitä parhaita. Eletään arkista iltaa ja olen juuri laittanut pojat nukkumaan. Kaivaudun sohvan nurkkaan katsomaan kotimaista sarjaa (joka ei ole salkkarit!!). Vähän niin kuin nälättäisi – tai ehkäpä syötättäisi. Muistan että olin ostanut tarvikkeet Caesar-salaattia varten ja ohje oli kaiveltu valmiiksi Jannalta Ruokahommista. No äkkiähän sen salaatin pyöräyttää! Varsinkin tällaisen johon ei tarvitse pilkkoa aineksia tuntitolkulla. Vain rapsakkaa salaattia, krutonkeja ja parmesaanilastuja.

Niin, ja se kastike. Kun itse salaatin ainekset ovat noin vähäiset, on selvää että juuri kastike tekee salaatin. Aivan ihanaa!! Maut olivat juuri kohdillaan. Ja salaattilautaseni kastiketta tulvillaan!! Kaloreilta ei voi välttyä!



2 annosta

1 ruukku jääsalaattia (joka ei ole oikea salaattilaatu tähän salaattiin – tiedän!!)
parmesaanilastuja (ihan reilulla kädellä voi laittaa)
mustapippuria (se nyt vaan kuuluu jokaiseen salaattiin)

krutongit:
5 pientä siivua maalaisleipää
reipas nokare voita
1 valkosipulin kynsi

kastike:
1 keltuainen
1 tl sitruunamehua
1 dl oliiviöljyä
2 viipaletta anjovista
1 valkosipulin kynsi
3 rkl raastettua parmesaania
0,5 tl dijon-sinappia
0,5 tl worchestershire-kastiketta

1. Revi salaatinlehdet tarjoilulautasille ja vuole parmesaanilastuja päälle
2. Sulata voi paistinpannulla. Kuori ja raasta valkosipuli joukkoon. Kuutioi leipäviipaleet ja paista kuutiot rapeiksi valkosipulivoissa. Ripottele krutongit salaattiannoksien päälle
3. Valmista kastike: laita keltuainen korkeaan astiaan ja sekoita joukkoon sitruunamehu. Surauttele sauvasekoittimella. Lisää öljyä ensin tipoittain ja sitten ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen.
4. Kuori ja raasta valkosipulin kynsi ja hienonna anjovikset. Sekoita kaikki loput ainekset kastikkeen sekaan. Annostele kastike salaatin päälle ja rouhaise pinnalle vielä mustapippuria halutessasi.

1. heinäkuuta 2012

Riisi-tonnikalavuoka

Koskapa arkinen ruoka on arkista ruokaa ja arkista puurtamista, siihen yrittää saada vaihtelua vaikka väkisin. Onneksi pienetkin asiat piristävät arkikokkaamista. Tämä tonnikala-riisivuoka on hyvä esimerkki siitä kuinka tavalliset raaka-aineet hieman eri tavalla yhdisteltynä ja valmistettuna voivat tuoda sitä kivaa vaihtelua arkiseen ruokapöytään. 3/4 ruokailijoista söivät hyvällä mielihalulla. Tätä tulosta voi lapsiperheessä pitää todella hyvänä onnistumisprosenttina. Tätä ruokaa teen varmasti toistekin ja yritän saada väsytysvoiton myös siitä 1/4 joka väitti tätä ruokaa ällöttäväksi. Ohje Kliivian keittiöstä.



3 dl pitkäjyväistä riisiä
2 prk tonnikalaa
2 porkkanaa
1 punasipuli
4 dl kermaa
1 rkl tomaattipyreetä
1 rkl hienonnettua tilliä
paprikajauhetta
suolaa
mustapippuria
1-2 dl juustoraastetta

1. Keitä riisi kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan
2. Kaada tonnikala kulhoon ja riko rakennetta haarukalla. Kuori ja raasta porkkana tonnikalan joukkoon. Kuori ja hienonna sipuli ja lisää sekin kalan joukkoon. Lisää myös kypsä riisi
3. Sekoita mausteet kerman sekaan
4. Voitele uunivuoka ja kaada riisiseos siihen. Valuta päälle kerma ja ripottele pinnalle juustoraaste
5. Kypsennä vuokaa 200 asteessa puolisen tuntia. Anna vetäytyä hetkinen ennen tarjoamista