18. elokuuta 2023

Poulet yassa eli senegalilainen broileri

Tässäpä mehevä broileriruoka sipulin ja valkosipulin ystäville! Broileri saa mehevöityä ja mureutua rauhassa sitruunan ja sipuleiden kanssa, joista myöskin valmistuu kastike ruualle. Ruoka oli mehevää ja maukasta, mutta tästä marinadin ohjeesta ei kyllä minulla ainakaan kastikkeeksi saakka jäänyt. Kippasin kypsennysvaiheessa sipulit liemineen (jota tuskin oli) pannulle ja kypsensin sipulit pehmeiksi. Sitten lisäsin pannulle noin desin verran vettä, hieman kanafondia ja vielä puolikkaan sitruunan mehut. Sitten vain broilerit perään ja pikkuhauduttelu. Loistava ruoka – tosin oliivit unohtuivat kauppaan! (Alla oleva ohje muokattu Glorian Ruoka&viini 2/2022:ssa olleen ohjeen pohjalta) 

 


 

 






 

4 broilerin rintafileetä

 

marinadi:

4 sipulia

4 valkosipulin kynttä (tai maun mukaan)

chiliä maun mukaan

0,75 dl sitruunamehua

2 rkl valkoviinietikkaa

2 rkl rypsiöljyä

2 rkl dijon-sinappia

1 tl suolaa

0,5 tl mustapippuria

 

lisäksi:

0,5-1 dl vettä

1 tl kanafondia

0,5 sitruunan mehu

2 tl sokeria

 

1. Valmista ensin marinadi: kuori sipulit ja valkosipulit ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Viipaloi myös chili (jos käytät tuoretta). Sekoita kaikki marinadin ainekset kulhossa

2. Leikkaa broilerin leikkeet pitkittäin kolmeen osaan, jolloin saat pitkulaisia suikaleita. Laita broileripalat marinadin sekaan ja sekoita huolellisesti. Peitä kelmulla ja anna maustua kylmässä yön yli

3. Ota broilerit pois marinadista ja pyyhi niihin tarttuneet sipuliviipaleet pois. Kuumenna paistokasarissa öljyä ja ruskista broilerit siinä. Nosta odottamaan

4. Kaada sipulit liemineen paistokasariin. Kypsennä, kunnes sipulit ovat pehmeitä. Lisää kasariin vesi, fonditilkka, sitruunamehu ja hunaja. Nosta broilerit kasariin ja hauduttele kannen alla miedolla lämmöllä, kunnes broileri on kypsää

5. Tarjoa riisin ja oliivien kera

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti