12. elokuuta 2012

Helpot sienipiiraat

Syksy ja sienet alkavat kolkutella ovelle. Äitini ensimmäinen sienireissu tuotti tulokseksi pääasiassa matoisia tatteja ja vanhaksi menneitä rouskuja. Saa nähdä millaiseksi sienitarjonta tänä vuonna kehittyy. Oma sienisaaliini jäänee tänä syksynä nollaan ajan puutteen vuoksi. Siitäkin huolimatta käytin viimeiset kuivatut tatit viikonlopun herkutteluun. Tein ihania - ja ennen kaikkea nopeita – sienipiiraita joissa kaikki maut olivat taas niin kohdallaan kuin vain olla voi.

Ohjeen löysin Sillä sipulista. Merituuli kirjoitti käyttäneensä sienipiiraisiin nimenomaan oman puutarhan yrttejä ja kehui niiden voimakasta makua verrattuna kaupasta ostettuihin yrtteihin. Itselläni on parvekkeella ruokakaupasta ostettu rosmariiniruukku joka on keväisen typistyksen jälkeen saanut kasvaa ja tuuheutua rauhassa. Leikkasin nyt muutaman nuoren oksan näitä piiraita varten ja ihmettelin itsekin yrtin voimakasta tuoksua. Myös maku erottui selvästi sienipiiraista. Lieneekö kauppojen yrtit kasvihuonetavaraa? Hyvin todennäköisesti! Omalla parvekkeella oikean auringon voimalla saanee yrtteihinkin luonnollisen maun ja tuoksun!



5 voitaikinalevyä
3 kourallista kuivattuja herkkutatteja (Toki voit käyttää tuoreitakin sieniä!)
nokare voita
1 sipuli
1 rkl tuoretta rosmariinisilppua
2 rkl tuoretta persiljasilppua
suolaa
mustapippuria
parmesaania

1. Ota voitaikinalevyt sulamaan hyvissä ajoin ennen leipomista
2. Laita kuivatut sienet pehmenemään veteen noin puoleksi tunniksi
3. Sulata voi pannulla. Kuori ja hienonna sipuli ja kuullosta silppu pehmeäksi voissa
4. Purista sienistä ylimääräinen vesi ja hienonna niitä halutessasi. Lisää sienet pannulle ja paistele hetkinen
5. Mausta sieniseos rosmariinilla, persiljalla, suolalla ja mustapippurilla
6. Levitä voitaikinalevyt uunipellille ja jaa sieniseos taikinalevyjen päälle tasaisesti. Raasta päälle parmesaania
7. Paista 200 asteessa 15 minuuttia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti