21. syyskuuta 2020

Teriyaki-kanasalaatti

Tein kevyen salaatin arki-iltaan salipäivän päätteeksi. Vahva teriyaki-kastike ja kirpeän makeat kurkkuviipaleet antoivat mukavaa makua vihreään raikkaaseen salaattipohjaan. Jos haluaa tähän lisää ruokaisuutta, voi lautaselle lisätä vielä keitetyn kananmunan tai vaikkapa hieman nuudeleita – treenin jälkeen tämä olisi ollut jopa paikallaan! (Ohje: K-ruoka 6/2019 – hieman muunneltu).

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

2 annosta

 

teriyakikastike:

0,5 dl soijakastiketta

0,5 dl (riisi)viinietikkaa

2 rkl ruokokidesokeria

1 valkosipulin kynsi

1 tl inkivääriä

1 tl maissitärkkelystä

 

2-3 broilerin rintafileepihviä tai -leikettä (tai suikaleita)

n. 100 g salaattia maun mukaan (esim. jääsalaatti tai jäävuorisalaatti)

0,5 ruukkua korianteria

0,5 kurkku

1 rkl (riisi)viinietikkaa

1 tl sokeria

ripaus suolaa

2 rkl oliiviöljyä

1 avokado

2 kevätsipulia (tai pieni punasipuli tai pala purjoa)

1 rkl seesaminsiemeniä

 

1. Valmista ensin kastike: kuori valkosipulin kynsi ja raasta se pieneen kattilaan. Lisää muut aineet ja kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoitellen. Nosta pois levyltä heti kun kastike saostuu. Kaada kastike kulhoon tai laakealle lautaselle jäähtymään hetkeksi.

2. Laita broilerin pihvit marinoitumaan hieman jäähtyneeseen kastikkeeseen

3. Revi tai leikkaa salaatti ja asettele se lautasille. Hienonna korianteri salaatin päälle

4. Halkaise kurkku pitkittäin ja kaavi lusikalla pehmeä sisus pois. Leikkaa kurkku viipaleiksi ja laita viipaleet pieneen kulhoon. Lisää kurkkujen joukkoon viinietikka, sokeri ja suola ja sekoittele pikaisesti sekaisin. Jaa kurkut lautasille ja valuta salaattien päälle oliiviöljyä

5. Paista broilerit kypsiksi öljyssä pannulla. Voit valella marinadia pihveille reilusti vielä paistamisen aikaan (huom! älä lisää marinadia enää valmiiden pihvien päälle, koska raa’at pihvit ovat olleet samassa soosissa!) Jos käytät suikaleita, voit paistaa suikaleet marinadeineen. Paloittele kypsät pihvit sopiviksi paloiksi ja laita ne salaattiannosten päälle

6. Halkaise avokado, poista kuori ja kivi ja viipaloi hedelmäliha. Hienonna kevätsipuli. Lisää kasvikset lautasille ja viimeistele annokset seesaminsiemenillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti