Tässä perinteisessä kiinalaisessa tofuruuassa yhdistyy tofu ja jauheliha sekä ihana mausteinen kastike. Omaan suuhuni tofu ei olisi kaivannut tähän jauhelihaa tai jauheliha tofua ja syödessäni huomasin kaivelevani haarukkaani nimenomaan tofupaloja. Kiinalaisessa keittiössä tämä tehdään näin, mutta itse kokeilen seuraavalla kerralla joko tofulla tai jauhelihalla. Ohjeessa olevaa chili bean -kastiketta en tähän hätään löytänyt. Pikaisen googlauksen perusteella korvasin 2 rkl sitä 1 rkl:lla osterikastiketta ja 1 rkl:lla gochujangtahnaa. (ohje: Maku 10/2024)
4 annosta
450 g tofua (ohjeessa silken, käytin kiinteää)
3 valkosipulin kynttä (tai maun mukaan)
1 tl inkivääriraastetta
1 rkl öljyä
250 g porsaan jauhelihaa
2 rkl osterikastiketta
1 rkl gochujangtahnaa
1 rkl misotahnaa
0,5 tl suolaa
2 tl sokeria
2-3 dl vettä
0,5 rkl maissitärkkelysjauhoja
0,5 dl kuorittuja manteleita
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl sichuaninpippureita
1 rkl seesaminsiemeniä
2 kevätsipulia
0,5 rku korianteria (tai persiljaa)
1. Leikkaa silken-tofu kuutioiksi ja valuta talouspaperin päällä ruuan valmistumisen ajan. Jos käytät kiinteää tofua, puristele ja kuivaa se huolella, paloittele ja paista rapeaksi pannulla. Jätä odottamaan
2. Kuori ja hienonna valkosipulin kynnet ja raasta inkivääri. Kuullota niitä öljyssä pari minuuttia. Lisää jauheliha ja paista se kypsäksi. Sekoita joukkoon osterikastike ja maustetahnat seka suola, sokeria ja vesi.
3. Sekoita maissijauho tilkkaan kylmää vettä ja lisää se kuumaan kastikkeeseen ohuena nauhana. Keittele kunnes kastike sakenee
4. Rouhi mantelit (ja paahda ne pannulla halutessasi). Lisää mantelit ja tofukuutiot kastikkeen joukkoon ja kuumenna
5. Murskaa sichuaninpippurit morttelissa ja hienonna kevätsipuli ja korianteri. Viimeistele ruoka niittä, seesamiöljyllä ja seesaminsiemenillä
6. Tarjoa riisin tai nuudeleiden kera

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti