13. marraskuuta 2013

Curry possunniskasta

Sitkeääkin sitkeämpi virus pyörii elimistössä ja kuumemittari on näyttänyt lämpöisiä lukemia jo kolmatta viikkoa. Lääkäri ei löytänyt mitään sellaista mihin lääkkeet pystyisivät eli luontevana vaihtoehtona on sitten kääntyä keittiöapteekin puoleen.

Valitsin pötköttelyviikonlopun sunnuntaille lämmittävän curryn, jonka ohjeen olen kirjoittanut ylös Gordon Ramsayn Gordon kokkaa tykimmin –ohjelmasta. Suomentaja on onnistunut taas kerran kääntämään hyvin asiallisen ja fiksun ohjelman nimen kuulostamaan halvalta sisällyksettömältä pläjäykseltä, jonka täytyy houkutella katsojia iskevällä nimellä. No, nimestä huolimatta tykkäsin Gordonin ohjelman ohjeista ja sen tarjoamista opeista koskien tekniikoita, raaka-aineita ja välineitä. Sähäkkään ja räjähtelevään Gordoniin tottuneena sarjan viimeiset osat alkoivat käydä hieman pitkäveteisiksi kun Gordon puhuikin hyvin hyvin pehmeällä ja hellällä äänensävyllä ja huokaili ja hymisi ruokaa laittaessaan. Lieneekö naiskokkaajat ollut ensisijainen kohderyhmä tätä ohjelmaa tehdessä?!

Mutta ohjeessa ei ollut mitään valittamista. Muistilapullani oli ylhäällä vain ainesosat ja pikaisesti tärkeimmät työvaiheet ja niiden pohjalta valmistin tämän herkullisen mausteisen possucurryn. Hieman epäilin tuota kaslerin kypsymisaikaa, mutta lopputulos oli todella mehevä ja pehmeä!



800 g porsaan kasleria
1 punainen chili (tai maun mukaan)
n. 5 cm:n pala tuoretta inkivääriä
1 valkosipulin kynsi
1 tl kanelia
0,5 tl korianteria
1 limen kuori
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
n. 0,25 dl oliiviöljyä
1 iso sipuli
n. 3 dl lihalientä
1 tl sokeria
2 dl kookosmaitoa

1. Paloittele kasler reiluiksi paloiksi. Poista tarvittaessa paksua rasvaa pois. Ruskista lihapalat öljyssä paistokasarissa pienissä erissä ja nosta ne syrjään odottamaan
2. Hienonna chili pieneen kulhoon. Raasta joukkoon kuorittu inkivääri ja valkosipuli sekä pesty limen kuori. Lisää mausteet ja oliiviöljy ja sekoita mausteet tahnaksi
3. Kuori ja viipaloi sipuli. Kuullota sipuli pehmeäksi kasarissa maustetahnan kanssa
4. Lisää kasariin lihapalat, lihaliemi ja sokeri. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla puolisen tuntia
5. Kaada kasariin kookosmaito ja jatka kypsentämistä miedolla lämmöllä ilman kantta vielä toiset 30-40 minuuttia kunnes liha on pehmeää ja liemi sopivan sakeaa. Tarjoa keitetyn riisin kera

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti