16. marraskuuta 2013

Muumionakit

Kuopuksen 5-vuotissynttäreitä vietettiin tänä vuonna halloweenteemalla. Tarjolla oli mustia lepakkopikkuleipiä, kärpästäytekakkua, suklaakurpitsoja ja –noitia, pääkalloilla koristeltuja koktailtikkuja, patonkia ja suolatikkuja. Ja aikuiseen makuun tietysti voileipäkakkua. Näitä nakkeja tuli tehtyä hieman extempore kun bongasin kuvan Facebookista. Hyvä ja helppo idea – kuka lienee keksinytkään! Muumioista tuli melkeinpä niin söpöjä ettei niitä olisi raaskinut syödäkään! No food with eyes for me!!



10 nakkia
2 voitaikinalevyä
1 kananmuna
n. 1 rkl ranskankermaa tai majoneesia
koristerakeita

1. Sulata voitaikinalevyt hyvissä ajoin ennen käärimistä. Leikkaa levyt pitkittäin kapeiksi suikaleiksi
2. Kääri jokaisen nakin ympärille yksi taikinasuikale. Suikaletta pitää hieman venyttää että yltää koko nakin pituudelle. Kiinnitä suikaleiden päät kiinni huolella nipistäen että käärö ei lähde aukeamaan uunissa
3. Voitele taikina munalla. Kypsennä nakkeja uunissa 200 asteessa 10-15 minuuttia kunnes pinta saa väriä. Jätä jäähtymään
4. Pursota muumionakeille silmät ranskankermasta tai smetanasta ja tee mustuaiset koristerakeista. Myös pippureita tai elintarvikeväriä oli facebookista löytyneissä muumioissa käytetty. Rusinanpalaset voisivat olla myös yksi hyvä vaihtoehto!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti