29. heinäkuuta 2014

Täytetyt letut

Täytetyt letut ovat herkullinen ruoka, joka on ollut unohduksissa pitkään. Blogiin asti letut ovat päässeet kerran, mutta eivät senkään jälkeen vakiintuneet ruokalistallemme. Joku ilta mietiskelimme Murun kanssa jotain kivaa iltasyömistä ja silloin täytetyt letut pongahtivat taas esille. Tuolloin laitoin täytteeseen tuorejuustoa, joka mehevöittikin ihanasti koko rullan! Tuostakin illasta on aikaa jo parisen vuotta, eikä letut silläkään kertaa tulleet jäädäkseen.

Kevättalvella tein täytettyjä lettuja ihan arkiseksi ruuaksi lastenkin ollessa paikalla. Hieman epäilin että vastalauseita saan kuulla molemmilta, mutta positiiviseksi yllätyksekseni molemmat söivät lettuja mielihalulla! Tuolloin tein pienemmän taikinan, johon käytin koko jauhelihapakkauksen. Siitä annoksesta ei oikein neljälle hengelle riittänyt, joten annosta oli suurennettava. Lihan määrää en halunnut lisätä, vaan jatkoin nyt täytettä riisillä ja porkkanalla. Jälleen epäilin vastalauseita, mutta myös tämä täyte upposi lapsiin ihan kohtuullisella menestyksellä. Nyt nämä tulivat jäädäkseen!



12 kpl

letut:
8 dl maitoa
2 munaa
0,5 tl suolaa
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
2-3 dl vehnäjauhoja
3 rkl öljyä

täyte:
1,5 dl keittämätöntä riisiä
1 sipuli
2 porkkanaa
400 g jauhelihaa
200 g tuorejuustoa (esim. yrtti-valkosipuli)
vajaa 1 dl vettä
suolaa
mustapippuria

lisäksi:
2 dl juustoraastetta

1. Valmista taikina sekoittamalla kaikki ainekset yhteen. Jätä turpoamaan täytteen valmistamisen ajaksi
2. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan ja jätä odottamaan
3. Kuori ja hienonna sipuli ja kuori ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi
4. Ruskista jauheliha omassa rasvassaan. Lisää pannulle ruskistuksen loppuvaiheessa sipuli ja porkkanaraaste ja kuullota ne pehmeiksi.
5. Lisää jauhelihaseoksen joukkoon tuorejuusto, ohenna seosta vedellä. Mausta suolalla ja pippurilla
6. Paista letut suurella pannulla ja nosta valmiit odottamaan
7. Annostele täytettä letun keskelle ja kääri lettu rullalle. Nosta letturullat uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle juustoraaste ja kypsennä rullia vielä 200-asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia

1 kommentti:

  1. Täytetyt letut eli lätyt Tampereella on aina hyviä! Pitäiskin taas tehdä nyt kun näin tämän :)

    VastaaPoista