7. maaliskuuta 2016

Uunibataatit

Aivan kummallinen bataatin himo on nyt alkuvuodesta iskenyt allekirjoittaneeseen! Tämän tyyppisten mielihalujen vietäväksi on hyvä antautua ja korvata perunaa, pastaa ja riisiä välillä kasvislisukkeella. Tämän kaltaisen – tai saattoipa jopa olla aivan sama ohje – lukaisin joskus jostain, mutta ohitin sen melko lailla nopsaan. Kampaajalla käydessäni kampaajani kertoi tehneensä bataattilohkoja fetajuustolla ja tykänneensä niistä kovasti. Heillä bataatit olivat olleet viikonloppuna kasvisruokana. Pitihän se ohje sitten kaivella esiin ja K-ruoka –lehdestä sen löysin. Muistelen ensimmäisellä kertaa nähneessäni ohjeessa olleen erilaisen kuvan. Muuten ohje täsmäsi hyvin sekä muistelemaani, että kuulemaani.

Käyn harvoin Prismassa, mutta uusien monojen tarve ajoi minut sinne pitkien käytävien ääreen. Tämän ruuan tekeminen meinasi kaatua siihen kun en löytänyt heviosastolta bataattia!! Kummallista ettei Prisman kokoisessa kaupassa oli bataattia! Mutta olihan sitä – se oli vain siirretty satokauden mukaan tyrkylle eri paikkaan. Jos olisin tullut normaalia reittiä osastolle, olisi houkuttelevat oranssit bataatit ja appelsiinit olleet ensimmäinen asia mitä näen, mutta hiippailinkin tällä kertaa sportin puolelta.

Eihän tämä nyt taaskaan ihan ohjeen mukaan mennyt, mutta pääasia että ruoka valmistui! Meillä bataatit pääsivät nyhtöpossun kaveriksi. Jonkun lautasella liha oli bataatin lisukkeena ja jollain toisella bataatti näytteli vain sivuosan. Ihana täyteläinen suolaisen ja makean yhdistelmä on pettämätön!!

Tänään tein uunibataatteja (ja punajuuria työkaverin hehkutuksen innoittamana) toisen kerran broilerin kaveriksi. Unohdin kaikki ylimääräiset hörsyt ja paahdoin lohkot uunissa pelkän oliiviöljyn kanssa. Mausteeksi suola ja mustapippuri ja lautaselle kaveriksi fetaa. Lopputulos oli mahtava ja broilerikin oli miltei turha lisuke lautasella.

(Ja tämän viimeisen kappaleen myötä voikin siis todeta että koko ohje on aivan turhaa kikkailua!)



reilu kilo bataattia
1 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
2 rkl juoksevaa hunajaa
2 rkl chilikastiketta
pala purjoa tai pari kevätsipulia varsineen
100 g fetaa

1. Kuori bataatit ja lohko ne reiluiksi lohkoiksi. Asettele lohkot uunipellille leivinpaperin päälle
2. Valuta bataattien päälle oliiviöljyä ja ripottele mausteeksi suolaa ja mustapippuria Valuta päälle myös hunaja ja chilikastike
3. Kypsennä bataatteja 200-asteisessa uunissa 30-50 minuuttia bataattien koosta riippuen kunnes ne ovat melkein kypsiä. Ota pelti pois uunista
4. Viipaloi purjo ja levitä viipaleet bataattien päälle. Murenna päälle myös feta. Kypsennä vielä 5-10 minuuttia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti