17. kesäkuuta 2024

Grillattu kaali

Grillattua varhaiskaalia testasimme viime kesänä ensimmäistä kertaa. Grillaamista varten kaali leikataan kiekoiksi tai lohkotaan kahdeksaan osaan niin, että kanta on paikallaan pitämässä kaalin lehdet kasassa. Mikäli kaali on hyvin lehtevä ja ”hauras” niin sitä voi tukea varrastikuilla. Kaalin pinta sivellään öljyllä.

Me leikkasimme kaalit lohkoiksi ja grillasimme ne kamado-grillillä noin 225-asteessa. Ensin kaalit olivat alatasolla suoralla lämmöllä 2 minuuttia/puoli ja lopuksi vielä ylätasolla epäsuorassa lämmössä muutaman minuutin. Kaikkiaan kaalit olivat meillä grillissä kymmenisen minuuttia. Kypsennysaika riippuu tietysti lämpötilasta ja kaalilohkojen koosta! Rakenne jäi meillä mukavan rapeaksi.

Kypsennyksen jälkeen kaalilohkot nostetaan vadille, päälle valellaan maustelientä ja kaalit jätetään hetkeksi folion alle maustumaan. Minä tein öljypohjaisen liemen, johon tuli oliiviöljyn lisäksi balsamiviinietikkaa, chilijauhetta, Savustintukun Hölynpöly-mausteseosta (Savustintukulla on muuten aivan loistavia mausteseoksia – kannattaa testata!), pieni liraus sitruunamehua ja tuoretta persiljaa. Liemen voi maustaa luonnollisesti ihan oman maun mukaan!

 



 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti