20. syyskuuta 2026

One-pot-parmesaanipasta

Yhden padan pastaohjeita vilisee Instagram täynnä. Nyt ajattelin itsekin sen kokeilla, koska onhan tuo nyt helppoa! Pasta ja kastike tulee samalla kertaa ja siihen voi sitten lisäksi paistella mitä vaan haluaa.

Tein ihan tavallisen kermalla ja parmesaanilla höystetyn pastan ja se onnistui loistavasti! Se mitä tässä seuraavalla kerralla lähden säätämään, on kanaliemen määrä. Nestettä ohjeessa oli sopivasti ja kerman määrä oli sopiva, mutta kanaliemen voimakkuus oli makuuni liian vahva – niin kuin liemikuutiot makuuni useimmiten ovat. Mikäli vahva liemen maku sopii sinulle, tee liemi kuutiosta alla olevan ohjeen mukaan, mutta itse teen liemen seuraavalla kerralla pullofondilla, jolloin voin säätää liemen makua hieman miedommaksi.

Tässä ruuassa on hienoa mielestäni se, että tämä taipuu arkiseen kokkailuun monella tapaa. Pastaa voi vaihdella, liemen makua voi vaihdella kanaliemestä kasvisliemeen tai vaikka lihaliemeenkin. Kerman määrää voi säätää sopivaksi korvaamalla osan siitä liemellä ja erilaisia juustoja voi käyttää ihan oman maun mukaan ja tehdä tästä vaikkapa mac’n’cheese -tyylisen ruuan reilulla cheddarilla höystettynä. Sekaan voi laittaa erilaisia mausteita ja tähänkin ruokaan lisäsin pirskauksen sitruunamehua. Pastasta voi tehdä aterian lisäämällä siihen broileria, lohta, tonnikalaa, jauhelihaa, tofua tai kasviksia oman maun mukaan. Me mentiin vegenä ja syötiin pastan kanssa paahdettua säilöttyä paprikaa (jonka hapot eivät tosin osuneet sitruunan kanssa lainkaan yhteen!) ja varsiparsakaalia. Pienellä säädöllä ehdottomasti jatkoon helppojen arkiruokien kategoriassa! (ohje: chef_zabelles_kitchen)

 


 

 








 

3-4 annosta

 

3 rkl voita

1 rkl oliiviöljyä

1 valkosipulin kynsi (tai maun mukaan)

200 g pastaa

5 dl kanalientä (tai muuta lientä)

2 dl kuohukermaa

1 dl parmesaaniraastetta

reilusti rouhittua mustapippuria

0,25 dl sitruunamehu

 

1. Kuori valkosipulin kynsi ja raasta se. Purista sitruunan mehu ja raasta parmesaani

2. Sulata voi korkealaitaisella pannulla ja lisää siihen oliiviöljy ja valkosipuli. Kuullottele miedolla lämmöllä, kunnes valkosipuli alkaa tuoksua vahvasti

3. Lisää pannulle pasta ja nesteet. Keitä miedolla lämmöllä välillä sekoitellen, kunnes pasta on kypsää ja neste imeytynyt miltei kokonaan. Lisää pannulle parmesaaniraaste, mustapippuri ja sitruunamehu. Kuumenna ja sekoittele tasaiseksi.

4. Tarjoa haluamasi proteiinin tai kasvisten kera

 

13. syyskuuta 2026

Kukkakaali-srirachanuudelit

Näppärää ja nopeaa arkiruokaa ihanasta kukkakaalista! Kukkakaalia saa ympäri vuoden, mutta tietenkin tähän ruokaan kannattaa hyödyntää kotimaisen kukkakaalin sesonkia. Minun makuuni tässä oli liikaa makeutta (kanssasyöjän mielestä hyvä) ja chilin määrä tuntui hurjalta (tämä on tietenkin tottumiskysymys). Mutta näillä ajatuksilla ohje jakoon alkuperäisessä muodossa ja me säädämme tätä seuraavan kerran tehdessä hieman hillitymmäksi, jolloin kukkakaalin oma maku pääsee myös paremmin esille. (ohje: Glorian Ruoka&viini 5/2025)

 


 







 

3-4 annosta

 

500 g kukkakaalia

0,5 dl vaahterasiirappia

1 rkl soijakastiketta

 

srirachakastike:

2 valkosipulin kynttä

4 rkl srirachaa

2 rkl soijakastiketta

1 rkl vaahterasiirappia

1 rkl riisiviinietikkaa

1 rkl paahdettua seesamiöljyä

1 rkl seesaminsiemeniä

 

lisäksi:

n. 200 g riisinuudeleita

2 kevätsipulia

 

1. Irrottele kukkakaalista kukinnot ja paloittele ne kulhoon. Kääntele joukkoon vaahterasiirappi ja soijakastike ja levitä kukkakaalit uunipellille leivinpaperin päälle. Paahda 225-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia

2. Kuori ja raasta valkosipulin kynnet kulhoon ja lisää sekaan muut kastikkeen ainekset

3. Kypsennä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta ne. Kääntele kastike nuudeleiden sekaan ja lisää paahdetut kukkakaalit. Viimeistele viipaloidulla kevätsipulilla

 

6. syyskuuta 2026

Avokado-fetadippi

Arki on meillä rauhoittunut yhteisen kodin myötä! Nyt ei tarvitse kulkea kassien kanssa kodista toiseen ja miettiä mitä voi tehdä, ettei tähteitä aina jonnekin osoitteeseen jää. Nyt on aikaa harrastaa ja kokeilla kaikenlaista pientäkin, kun sekä suita että aikaa tuotosten syömiseen on! Eli nyt voi oikeasti kokeilla ja kokkailla ihan vaan ilokseen!

Dipit ja levitteet ovat houkutelleet minua jo pitkään ja ohjeita on odottamassa vino pino. Ohjeiden annokset ovat usein melko isoja, joten kokeileminen on jäänyt siihen. Ajattelin, että tämä dippi on joka tapauksessa vain minulle, mutta mietin, että voin syödä sitä ensin nachojen kanssa ja sitten loput leivän päällä levitteenä. Muruselle kaupassa nachohyllyllä sanoin, että ota itsellesi salsaa, tuskin minun dippi sinulle maistuu (koska avokado ei ole hänen makuun). Tästä dipistä ei lopulta jäänytkään tähteitä! Maistui molemmille sekä nachojen kanssa ja seuraavana päivänä leivän päällä (ja toimi riisikakunkin kanssa aivan mahtavasti!). Kuulemma hakkaa ihan kaikki kaupan dipit (no totta kai, kun se on kotitekoista)! Salsapurkin jämä pyörii nyt jääkaapissa, mitähän sille keksisi… (ohje: sam_stern)

 


 

 








 

n. 4 dl valmista dippiä

 

2 avokadoa

200 g fetajuustoa

100 g creme fraichea

mustapippuria maun mukaan

2 rkl tuoretta persiljaa tai korianteria

 

pinnalle:

oliiviöljyä

srirachaa

tuoretta persiljaa tai korianteria

 

1. Halkaise avokadot, poista siemenet ja koverra hedelmäliha monitoimikoneen kutteriin

2. Lisää muut aineet ja aja tasaiseksi seokseksi

3. Kaada seos tarjoiluastiaan ja viimeistele oliiviöljyllä, srirachalla ja tuoreilla yrteillä.


3. syyskuuta 2026

Japanilainen sienikulho

Ensimmäiset tatit nousivat mökkikankaille ja sain karhunmetsästysreissulaiselta mieleisiä tuliaisia! Toki myös karhun kaatoa olisin jahtiporukalle toivonut, mutta omaan suuhuni tämä oli mieleisempi saalis! Sain parisen litraa aivan pieniä kiinteitä ykkösluokan tattivauvoja – eli aivan parasta mitä tuolla saralla voi saada.

Koska olen ruokakuntamme ainoa sienten syöjä, niin luvassa oli sieniä ihan koko viikoksi. Sienipasta on minulle aina se ensimmäinen ja helppo valinta, mutta nyt ajattelin kokeilla välillä jotain muuta. Reseptilootasta löysinkin tällaisen japanilaishenkisen bowl-ohjeen, joka oli todella herkullinen! Kotimainen tuore herkkutatti menee tässä ruuassa ehkä hieman hukkaan, kun tatin ihanat aromit peittyvät maustetahnan vahvoihin makuihin. Tähän ruokaan kannattaa valita mieluummin heviosastolta jotain viljeltyjä sieniä – shimeji-sienet olisivat tähän varmasti huippuvalinta myös visuaalisesti ajateltuna.

Tattiviikolla tein myös entisiä tuttuja mutta arkistoon unohtuneita herkkuja: tagliatellea, sieniä ja gorgonzolaa uunissa ja sitruunapolentaa, sieniä ja pekonia (pancettalla tällä kertaa). Alkusyksyn paras ruokaviikko! (ohje: Glorian Ruoka&viini 7/2025 – omaan suuhun muokattuna)

 


 

 








 

1 annos

 

1 dl lyhytjyväistä riisiä (sushi- tai puuroriisi – tein ihan vaan jasmiiniriisistä)

 

sienet:

150-200 g sieniä

1 pieni valkosipulin kynsi

1 tl tuoretta raastettua inkivääriä

1 rkl rypsiöljyä tai nokare voita

1 rkl misotahnaa

0,5 rkl soijakastiketta

0,5 rkl riisiviinietikkaa

0,5 rkl sokeria

(tilkkanen vettä)

 

pikkelöidyt kasvikset:

0,5 dl vettä

0,5 dl sokeria

0,5 dl riisiviinietikkaa

0,25 tl suolaa

puolikas avomaankurkku

1 pieni porkkana

muutama retiisi

 

1. Valmista ensin pikkelöidyt kasvikset. Mittaa vesi, sokeri ja riisiviinietikka kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja sekoittele kunnes sokeri on liuennut. Lisää suola ja sekoittele sekin liemen joukkoon. Jätä jäähtymään huoneenlämpöiseksi. Leikkaa kasvikset ohuiksi suikaleiksi – käytin tähän apuna kuorimaveistä. Laita kasvissuikaleet huoneenlämpöiseen liemeen ja nosta kylmään maustumaan vähintään puoleksi tunniksi

2. Valmista seuraavaksi riisi. Huuhtele riisi 3-5 kertaa kylmällä vedellä, valuta ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan. Tavallisen riisin voi keittää huuhtelemattakin

3. Puhdista sienet ja laita ne kuumalle kuivalle pannulle. Lämmitä pannua miedolla lämmöllä kunnes suurin osa sienten nesteestä on haihtunut. Kuori ja raasta sillä aikaa valkosipuli ja inkivääri

4. Lisää sienten joukkoon öljy (tykkään itse käyttää voita sienten kanssa) ja paista muutama minuutti keskilämmöllä niin, että sienet saavat hieman väriä. Lisää valkosipuli ja inkivääri ja kuumenna vielä pari minuuttia

5. Sekoita miso, soija, riisiviinietikka ja sokeri keskenään pienessä kulhossa ja lisää seos pannulle sienten joukkoon. Sekoittele tasaiseksi. Lisäsin vielä tilkkasen vettä, kun lopputulos näytti melko kuivalta.

6. Annostele valmis ruoka kulhoon: laita pohjalle riisiä, sen päälle sieniseos ja nostele kasvikset päällimmäiseksi. Voit halutessasi viimeistellä annokset vielä seesaminsiemenillä


Hulk

Esikoisen valapäivää vietettiin elokuussa. Isä, pikkuveli ja täti menivät paikan päälle ja minä seurasin tilaisuutta striimattuna kotoa käsin. Upea tapahtuma ruudunkin välityksellä! Jääkärin äidille tarjottiin tilaisuuden jälkeen päivän väriteemaan hienosti sopiva naukku, joka maistui suussa pitkään! Ja ihan hyvällä tavalla! 

 


 

 








 

2 cl Bailey’s

2 cl vihreä Chartreuse

 

Kaadetaan shottilasiin kerrostaen