15. helmikuuta 2015

Jauhemaksapihvit

Koulussa jauhemaksapihvit olivat ällötyslistan kärjessä. Tuumailin äidilleni ääneen, että en varmaan ole oikeita jauhemaksapihvejä ikinä edes syönyt ja välittömästi opin, että kyllä niitä lapsena meilläkin kotona syötiin, ja kuulemma melko useinkin. Ilmeisesti ne ovat maistuneet paremmilta kuin koulun kuivat ja kovat pihvit, koska mitään kammotusmuistikuvia ei kotoa tuosta ruokalajista ole. Epäilen kuitenkin maksan olevan ruoka-aine, jota omat lapseni eivät tietoisesti suostu edes maistamaan – niinpä ajatus maksapihveistä on hautautunut jonnekin syövereihin.

Pojat olivat viikonlopun isällään ja kauppareissulla sattui juuri sopivasti maksarasia tyrkylle. Lähikauppoinamme ovat pienehkö K-supermarket ja S-market, eikä jauhettua maksaa aina valikoimissa ole. Tällä kertaa kuitenkin oli ja nyt viimein ajattelin ryhtyä tuumasta toimeen! Hetkinen googlailua ja turvauduin Marttojen ohjeeseen (ajattelin sen olevan kaikkein perinteisin versio). Ainekset löytyivätkin jääkaapista ja kohta pihviläjä olikin syötävissä.

Lisukkeeksi tein luonnollisestikin rouheaa perunamuusia (reilulla voinokareella ja ilman vatkaamista), paistettuja sipulirenkaita hunajalla maustettuna ja kermakastikkeen (siinä pelossa, että pihveistä tulee kuivakat). Pihvit olivat kaikkea muuta kuin kuivat, ehkäpä melkein liian pehmoiset (voisikohan tähän laittaa jotain sidosainetta?!), mutta pippurinen kermakastike yhdisti pihvit ja makean sipulin täydellisesti.

Pihvien maku oli mieto, ihan eri luokkaa kuin koulussa syömäni tunkkaiset pihvit. Luulenpa että tämän ruuan saisi markkinoitua pojillekin – pienellä alkuhämäyksellä luonnollisesti.



n. 12 pihviä

300 g raakaa perunaa
1 sipuli
1 kananmuna
1 tl suolaa
0,5 tl valkopippuria
0,5 tl mustapippuria
350 g jauhettua maksaa

kastike:
2 dl kuohukermaa
pieni luraus vasikkafondia
musta- ja valkopippuria
persiljaa
(suolaa)

1. Kuori perunat ja raasta ne hienoksi raasteeksi ja laita kulhoon. Kuori sipuli ja hienonna se mahdollisimman hienoksi silpuksi. Sekoita perunan sekaan. Lisää kulhoon loput aineet ja sekoita tasaiseksi
2. Paista pihvit pikkulettupannulla öljyssä kypsiksi
3. Sekoita kastikkeen ainekset pannulla sekaisin ja keittele hetkinen kunnes kastike on sopivan sakeaa
4. Tarjoa jauhemaksapihvit perunamuusin, puolukkahillon, paistetun sipulin ja kermakastikkeen kera

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti