11. kesäkuuta 2017

Yrttiset perunaletut

Ensin tehdään arki-iltana mantelikuhaa. Käytetään hieman vähemmän kalaa kuin aiemmin, mutta tillipuntti on parasta käyttää kokonaan ja olisi ihan hölmöä jättää mantelilastupussin pohjalle vain hieman lastuja jäljelle odottamaan että ne jossain vaiheessa tulisi upotettua johonkin. Eli tehdään siis normaalikokoinen annos kuorrutetta. Kala on uunivuoassa, mössö päällä ja todetaan että kyllä, sitä jäi yli vaikka reilulla kädellä laitettiinkin. Päätetään maustaa perunamuusi tällä kertaa yli jääneellä manteli-tilli-parmesaaniseoksella – kanssakokkailijan pienestä epäilyksestä huolimatta.

Syödään kahteen pekkaan herkullinen ateria ja todetaan että muusia jäi yli. Koska ruokaa ei heitetä pois, muusi laitetaan rasiaan odottamaan jatkojalostusta. Kahden päivän kuluttua toisessa osoitteessa odottaa kaksi nälkäistä junioria ja kokki kuoppaa suunnitelmansa kuhapyttipannusta. Kipataan muusin jämät kulhoon ja sekoitetaan sen joukkoon kananmunaa ja paistetaan letuiksi. Kuhafileet pääsevät pannulle ihan semmoisenaan – vain voita, suolaa ja mustapippuria. Täydellinen paisto ja täydellinen viikonlopun avaus ruokapöydässä. Jopa lapsille maistui!

Huomataan, että lettuja jäi yli. Seuraavana päivänä äiti paistaa pannulla hieman sieniä, sipulia ja pekonia. Esikoinen syö mielellään ja kuopus saa lettujen kaveriksi pakastimesta kaivetun nakkipaketin jämän pannulla paistettuna. Letut syöty. Todetaan tyytyväisenä että hävikistä herkuksi!



perunamuusia (maustettu tillillä, parmesaanilla, hienonnetuilla mantelilastuilla ja oliiviöljyllä)
2-3 kananmunaa

Sekoita perunamuusin tähteen sekaan kananmunia sen verran että seoksesta tulee löysähkö taikina. Paista taikinasta lettuja pikkulettupannulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti