22. kesäkuuta 2020

Hunaja-sitruunabroileri

Murunen osti viime syksynä tuttavaltaan pari purkkia kotimaista hunajaa – lähellä asuneiden mehiläisten tuottamaa! Hunajapurkkien mukana saimme pienen ruokaohjevihkosen, jossa oli monipuolisesti ruokaohjeita, joissa hunajaa oli käytetty. Sieltä osui silmään tämä broileriruuan ohje – ei niinkään hunajan, vaan sitruunan ja valkosipulin vuoksi. Siitäpä sitten lyhyen työvuoron ja salitreenin jälkeen kokkailemaan! Hyvin maistui kevyen raikas ruoka riisin kera. Hieman jäimme kaipaamaan tuoreita yrttejä tuomaan vielä pientä säväystä – oregano, basilika ja persilja olisivat sopineet tähän ruokaan enemmän kuin hyvin!

 

400 g maustamattomia broilerin fileeleikkeitä

öljyä paistamiseen

3 sitruunaa

4-5 valkosipulin kynttä

1 dl valkoviiniä

suolaa

mustapippuria

 

reilu nokare voita

1-2 rkl hunajaa

(tuoreita yrttejä maun mukaan)

 

1. Leikkaa broilerin leikkeet pienemmiksi paloiksi ja ruskista ne öljyssä pannulla molemmin puolin

2. Kuori valkosipulin kynnet ja puolita ne. Pese yksi sitruuna huolellisesti ja leikkaa se lohkoiksi. Purista kahdesta sitruunasta mehu

3. Lisää broilereiden joukkoon valkosipuli ja sitruunalohkot ja kaada pannulle myös sitruunamehu ja valkoviini. Mausta ruoka suolalla ja mustapippurilla ja anna hautua kymmenisen minuuttia

4. Lisää joukkoon lopuksi hunaja, voi ja tuoreet yrtit silputtuna

5. Tarjoa pastan tai riisin kera

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti