10. maaliskuuta 2024

Bataatti-kananuggetit

Tämän ohjeen löysin Maku-lehdestä (numero 3/2023). Tässä viehätti kasvisten ja lihan yhdistäminen, jota olen onnistuneesti testannut jo jauhelihalla ja kesäkurpitsalla. Bataatti toimi tässä aivan loistavasti kesäkurpitsaa kuivemman koostumuksensa vuoksi ja mausteet sopivat bataatin makeuteen hyvin. Kuorrutteeseen käytin juustolla maustettuja tuc-suolakeksejä maissihiutaleiden sijaan (koska maissihiutaleet jäävät meidän kaappiin pyörimään käyttämättä) ja ne taittoivat suolaisuudellaan hyvin bataatit makeutta. Lisukkeena pyöryköille oli riisiä ja reilulla sitruunalla maustettua curry-kastiketta.

 


 

 








 

n. 20 kpl

 

400 g bataattia

400 g broilerin jauhelihaa

2 rkl perunajauhoja

1 tl valkosipulijauhetta

1 tl persiljaa

1 tl paprikajauhetta

1 t suolaa

0,5 tl mustapippuria

0,5 tl chilijauhetta

5 dl maissihiutaleita (tai hieman vajaa paketti tuc-keksejä)

 

1. Kuori bataatti ja raasta se hienoksi raasteeksi

2. Sekoita kaikki ainekset maissihiutaleita lukuun ottamatta tasaiseksi massaksi.

3. Hienonna maissihiutaleet monitoimikoneessa hienoksi muruksi ja kaada murut lautaselle

4. Ota noin ruokalusikallisen verran jauhelihamassaa ja pyörittele se kevyesti öljytyissä tai kastelluissa käsissä palloksi. Litistä palloa hieman ja pyörittele se maissihiutaleissa. Taikinasta tulee noin 20 palleroa

5. Kypsennä kahdessa erässä airfryerissä 190 asteessa 10-12 minuuttia tai 200-asteisessa uunissa uunipellillä noin 15 minuuttia

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti