Oikeastaan pitäisi puhua villikasveista niin kuin Sami Tallberg kirjassaan Villiyrttikeittokirja kirjoittaa. Tallbergin kirjan ohella toinen villikasveja esittelevä kirja lukemistossani tänä kesänä on ollut Salla Kuuluvaisen ja Rosemarie Särkän Kaupunkiviljelijän opas – löydä syötävä kaupunki, joka nimensä mukaan opastaa myös kaupunkiviljelyn saloihin. Loistava kirja jos aihepiiri sattuu kiinnostamaan!
Luonnossa villinä kasvavat kasvit tuntuvat äkkiseltään loputtomalta suolta. Hieman pelottavaltakin, koska varsinkin putkikasveissa on joukossa erittäin myrkyllisiäkin kasveja. Itse olen lapsesta lähtien metsissä pyöriessäni oppinut sen, että täytyy olla ehdottoman varma siitä mitä luonnosta suuhunsa laittaa. Siksipä villikasveihin tutustuminen oli turvallisinta aloittaa (kuusenkerkkien jälkeen) aivan tutuilla pihamaan kasveilla joita voi käyttää salaattivihannesten tapaan.
Keräsimme sukuloimassa maalla ollessamme pihapiiristä salaattiaineksia kesäiselle grillailuaterialle. Pihasta ja lähimetsiköstä löysimmekin melkein kaiken mitä olin ennakkoon ajatellutkin.
Käenkaalia eli ketunleipää (josta voi syödä kukat, lehdet ja varret – mukavan kirpsakkaa)
Piharatamoa (nuoria pieniä lehtiä)
Suolaheinää (lehtiä – kirpsakkaa makua tästäkin)
Vesiheinää (kukat, varret ja lehdet – tämä yllätti positiivisesti raikkaalla herneenversomaisella maullaan!)
Voikukkaa (nuoria pieniä lehtiä)
Lehdet huuhdellaan ja valutetaan. Muita salaattiin lisättäviä kasveja olisi ollut mm. poimulehti, pihlajan nuoret lehdet, hiirenkorvat sekä metsämansikan ja vadelman nuoret lehdet.
Sekoitimme sekaan tavallista rapeaa ruukussa kasvavaa jääsalaattia neutraloimaan villien kasvien voimakkaita aromeja. Tavallisen hunaja-pippurivinegretin kanssa oikein maistuvaa! Miksi ostaa kalliita valmiiksi viljeltyjä salaatteja? Varsinkaan mökillä tai maalla? Kun voi helposti viljellä itse tai pienellä vaivalla kerätä ihan pihapiiristä tai lähimetsästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti