Silloin harvoin kun lohta meidän pakastimesta löytyy mietinkin hartaasti mitä siitä haluan tehdä. Lohen paras kaveri on mielestäni pasta - samaa mieltä on esikoinenkin! Tässä siis simppeli lohipastan ohje. Punaista pestoa olisin spagettiin laittanut, mutta ylläripylläri: jääkappimme vakiovarustetta olikin vain purkinpohjallinen ja sekin oli homeessa (sitä se karppaus saa aikaan!). Eli ilman pestoa siis tällä kertaa!
spagettia ja pestoa
kastike:
400 g lohifileetä
1 punasipuli
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl kalalientä (itse käytän vettä ja kasvisfondia)
½ dl valkoviiniä
2 dl kermaa
2 rkl sitruunamehua
tilliä, suolaa, pippuria
1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan, sekoita kypsän ja valutetun pastan sekaan pestoa maun mukaan
2. Poista lohesta nahka ja ruodot ja paloittele sopiviksi suupaloiksi. Tai käytä valmiita lohisuikaleita. Hienonna punasipuli ja kypsennä sipuli ja lohi pannulla. Ota syrjään
3. Sulata voi paistinpannulla ja lisää vehnäjauhot. Kypsennä hetkinen ja lisää kalaliemi ja valkoviini pienissä erissä.
4. Sekoittele tasaiseksi ja lisää sitten kerma. Anna kiehua hetkinen ja mausta sitruunamehulla ja muilla mausteilla
5. Lisää lopuksi lohi-sipuliseos ja kuumenna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti