26. maaliskuuta 2017

Mustikka-kookoskääretorttu

Kookos. Ex-inhokki ja nykyinen herkku! Muistan miten ällöttäviä kookoshiutaleet lapsena olivat. Ei niinkään maku, vaan se tuntuma, minkä nuo hippuset suuhun saivat aikaan. Ällöä! Meni kauan aikaa kunnes itse aloin käyttää kookosta missään muodossa, mutta pikkuhiljaa varsinkin kookosmaito on vakiinnuttanut paikkansa keittiössäni. Lähinnä käytän kookosta itämaisissa voimakkaan mausteisissa kastikkeissa pehmentämään makumaailmaa, mutta taipuu kookosmaito myös makeaan leivontaan.

Tällä kertaa kookos pääsi mustikan kaveriksi kääretorttuun. Kääretorttu on aina ollut murheenkryyni. Periaatteessahan sen pitäisi olla helppo ja nopea leivonnainen, mutta kokemukseni on että ei kohoa tai repeilee tai on kova tai palaa pinnalta. Nyt kääretorttulevy onnistui täydellisesti sekä koostumukseltaan että kypsyydeltään ja kaiken lisäksi se kääriytyikin vielä kauniisti!

Täytteen kanssa oli tällä kertaa hieman ongelmia. Tuorejuusto jäi melko tönköksi ja ohensinkin sitä hieman maidolla. Laitoin mustikat täytteeseen liian kohmeisina ja liivate hyytyi nopsaan. Täytteen lopputulos oli kokkareinen ja se oli vaikea levittää torttulevyn päälle. Lopputulos oli kuitenkin hyvän makuinen ja torttu leikkautui kauniisti täyteongelmasta huolimatta. En siis tiedä tekisinkö jotain toisin seuraavalla kerralla vai vetäisinkö tutulla tyylillä. Mutta se on varmaa, että tämä on THE kääretorttupohjan ohje minulle. (Ohje: Yhteishyvän ruokalehti 4/2016)



5 kananmunaa
1,5 dl sokeria
4 rkl perunajauhoja
4 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

pinnalle:
0,5 dl kookoshiutaleita

täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl pakastemustikoita
1 dl sokeria
2 dl kookoshiutaleita
1 liivatelehti
pikkutilkka vettä

1. Vaahdota munat ja sokeri
2. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne vaahtoon. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 225-asteisessa uunissa noin 8 minuuttia
3. Kumoa pohja puhtaalle leivinpaperille ja irrota uunissa ollut paperi irti.
4. Leikkaa vielä yksi leivinpaperi ja ripottele siihen kookoshiutaleita. Kumoa kypsä kääretorttulevy kookoshiutaleiden päälle. Painele kevyesti jotta hiutaleet tarttuvat pohjaan kiinni. Peitä liinalla ja jätä jäähtymään hetkeksi
5. Laita liivate likoamaan kylmään veteen
6. Notkista tuorejuusto ja sekoita sen joukkoon mustikat, sokeri ja kookoshiutaleet
7. Kuumenna vesitilkka kiehuvaksi ja liuota liivate siihen. Sekoita liivateseos täytteeseen ja levitä täyte kääretorttulevyn päälle. Rullaa torttu ja nosta kylmään pariksi tunniksi ennen tarjoamista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti