10. heinäkuuta 2013

Korvasienipiiraat

Viime keväänä käsittelin ja maistelin ensimmäistä kertaa korvasieniä äitini löytämästä sadosta. Ihastuin korvasienen pehmeän voimakkaaseen makuun joka eroaa syksyisistä metsäsienistä huomattavasti.

Osa tuosta sadosta siirtyi talvella minun pakastimeeni ja olen sieniä sieltä pikkuhiljaa käyttänyt. Yksi rasiallinen sieniä päätyi näihin korvasienipiirakoihin. Siis periaatteessahan nämä ovat todella hyviä! Eli täyte oli oikein maukas. Mutta. Kun en oikein pärjää tuon hiivataikinan kanssa. No, myönnetään se nyt tässä: olen hyvin hyvin laiska vaivaaja. Ja kyllähän se laiskuus sitten kostautuu kun taikina jää melko läppänäksi ja leivonnaiset kuivakoiksi.

(Ja nyt kun alan miettimään niin tämän Glorian Ruoka&viini –lehden ohjeen kanssa oli myös se ongelma, että ilmoitettu jauhomäärä on aivan liian suuri tuohon nestemäärään verrattuna. Pizzataikinaan tulee vettä ja jauhoja suunnilleen suhteessa 2,5 dl ja 5 dl, eli jauhoja noin kaksinkertainen määrä nesteeseen verrattuna. Tässä ohjeessa nestettä oli 2 dl ja jauhoja 12 dl. Eli jos joku kokeilee niin näppituntumaa suosittelen!! Luulisin että 6-7 dl:lla jauhoja lopputulos on sopivan kimmoisa.)

Summa summarum: tehkää, laittakaa sopivasti jauhoja ja vaivatkaa kunnolla. Tai tehkää tavallinen pieni piirakkapohja ja laittakaa täyte sen päälle.

Vielä yksi rasiallinen korvasieniä odottaa pakastimessa. Sitä olen jemmannut uusille perunoille, senkin aika on jo käsillä!



16 kpl

100 g voita
2 dl maitoa
2 tl sokeria
1 tl suolaa
1 kananmuna
0,5 pss kuivahiivaa
n. 12 dl vehnäjauhoja (n. 6-7 dl varmaan riittänee!)
1 rkl kuivattua tilliä

täyte:
100 g tuorejuustoa
100 g ranskankermaa
1 kananmuna
1,5 dl esikäsiteltyjä korvasieniä
50 g aurinkokuivattuja tomaatteja
0,5 tl suolaa
0,25 tl mustapippuria

voiteluun:
1 kananmuna

1. Sulata voi ja sekoita sen joukkoon maito, sokeri, suola ja kananmuna. Sekoita hiiva pieneen määrään jauhoja ja vispaa se maitoseokseen. Alusta taikinaan loput jauhot ja tilli. Vaivaa kunnes taikina on kimmoisaa. Kohota puolisen tuntia
2. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilma pois. Ja taikina 16 osaan ja pyöritä palat pulliksi. Nosta pullat leivinpaperin päälle uunipellille. Paina jokaisen pallon keskelle syvennys juomalasin pohjalla. Kohota vähintään puoli tuntia
3. Valmista täyte: Sekoita tuorejuusto, ranskankerma ja kananmuna keskenään. Hienonna korvasienet ja aurinkokuivatut tomaatit ja lisää ne ja mausteet täytteen sekaan. Sekoita tasaiseksi
4. Paina kohonneiden piirakkapohjien syvennyksen uudelleen lasilla. Jaa täyte syvennyksiin ja voitele piirakoiden reunat munalla
5. Paista 225 asteessa 12-15 minuuttia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti