29. heinäkuuta 2015

Raparperi-pistaasipiirakka

Kesäflunssaa pukkaa. Ensin kuopus, sitten esikoinen ja nyt minä. Ensin kurkkukipua, räkää ja aivastelua ja nyt sitten ärsyttävää pientä lämpöilyä. Ei oikein uskalla mitään suurempia tehdä, mutta energiaa on kuitenkin kotona puuhasteluun.

Tänään satoi melkeinpä koko päivän – toisaalta joutikin, kun kotona oli tarkoitus olla joka tapauksessa! Aamupäivä meni ruutuja tuijotellen, pojat telkkarin ääressä ja minä facebookin puutarharyhmässä kysellen neuvoja Räähkän kuosiin saamiseksi. Tympeää touhua pidemmän päälle. Alkoi tuntua siltä, että tarttis tehdä jotakin. Meidän perheessä perinteisesti leivotaan sadepäivinä ja niinpäs minä vetäisin vedenpitävää päälle ja ajoin kauppaan ja vanhempieni luo raparperipuskalle. Ja eipähän aikaakaan kun raparperipiirakka oli uunissa.

Idea piirakkaan on otettu tämän kevään Glorian ruoka&viini –lehdestä (numero 4/2015). Piirakan tekoon oli käytetty valmista piirakkataikinaa, mutta ihan periaatteesta en valmiita taikinoita käytä, vaikka ne ihan hyvän makuisia ovatkin. Piirakan teossa olennaisin osa on kuitenkin taikina, niin kyllähän se nyt täytyy olla itse tehty! (Tämä kriteeri koskee ihan vain minua itseäni!) Olenkin melkeinpä vältellyt piirakoiden tekemistä, koska nypittävän taikinan tekeminen on mielestäni todella todella ärsyttävää puuhaa! Joku aika sitten kokeilin tehdä taikinan monitoimikoneen leikkurikulhossa ja jopas sujui näppärästi! Nyt ei tarvitse kammoksua piirakkaohjeita enää vaan taikina valmistuu aivan suit sait!

Eli alla oleva ohje on muokattu taikinan osalta, samoin kuin sokerimäärää on hieman vähennetty. Tuntui hurjalta alkuperäisessä ohjeessa. Mutta jos haluat käyttää valmista taikinaa, käytä toki!



pohja:
40 g kuorittuja pistaasipähkinöitä
3 dl vehnäjauhoja
1,5 rkl sokeria
0,25 tl suolaa
100 g kylmää voita
0,4 dl kylmää vettä

täyte:
0,75 dl ruokokidesokeria
1 tl kanelia
200 g ranskankermaa
1 kananmuna
0,5 tl vaniljasokeria
3-4 raparperin vartta

1. Mittaa pistaasit monitoimikoneen leikkuriterälliseen kulhoon ja surauta ne rouheeksi (tai rouhi käsin). Lisää kulhoon jauhot, sokeri, suola ja paloiteltu voi ja surauta murumaiseksi seokseksi (tai nypi käsin). Lisää kylmä vesi ja surauta taas pikaisesti sekaisin (tai sekoita käsin). Kaada taikina pieneen kulhoon ja sekoita käsin tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan.
2. Sekoita pienessä kulhossa sokeri ja kaneli sekaisin ja ripottele puolet seoksesta piirakkapohjan päälle
3. Sekoita toisessa kulhossa ranskankerma, kananmuna ja vaniljasokeri ja levitä seos piirakkapohjalle
4. Kuori raparperit ohuelti (aivan nuoria varsia ei tarvitse kuoria) ja paloittele ne pieniksi. Levitä palat ranskankermaseoksen päälle. Ripottele pinnalle loput kaneli-sokeriseoksesta
5. Paista 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia. Tarjoa haaleana vaniljajäätelön kera

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti