10. heinäkuuta 2015

Yrttikurssi

Pienimuotoinen viljelyinnostus on viime vuosina nostanut päätään taloudessani. Ensin kasvatin parvekkeella muutamaa yrttiä ruukussa, sitten kasvivalikoima laajeni tomaatin ja mansikan kautta paprikaan, kesäkurpitsaan ja avomaankurkkuun. Toissa kesänä perustin pienen kasvimaan tai –penkin vanhempieni takapihalle. Siellä kokeilin vaihtelevalla menestyksellä erilaisten hyötykasvien kasvattamista.

Nyt minulla on koti maan tasalla ja siihen kotiin kuuluu myös pieni piha! Sain serkultani vanhoja lavankauluksia, jotka virittelin pitkän harkinnan ja suunnittelun ja vatkaamisen jälkeen pihalle. Seuraavaksi vuorossa oli mullan ostaminen – vetokoukuttomalla autolla kävin multaostoksilla useampaan otteeseen.

Yrtit valtasivat pikkuhiljaa ja varkain alaa jo edellisen asuntoni parvekkeelta ja nyt ajattelin pyhittää yhden viljelylaatikon pelkästään yrteille. Yrttien kasvattaminen avomaalla tuntui kuitenkin ainakin ajatuksen tasolla huomattavasti haastavammalta kuin aurinkoisella lasitetulla parvekkeella, enkä oikein tiennyt mistä lähteä liikkeelle. Niinpä Pohjois-Karjalan marttojen järjestämä yrttikurssi sattui ohjelmistooni oikein mainiosti!

Kurssi koostui kahdesta kurssi-illasta, joiden aikana tutustuimme luentotyyppisesti yrttien kasvatukseen, yrttilajeihin ja niiden käyttöön. Toisella kurssikerralla kylvimme myös muutamien yrttien siemeniä kotiin vietäväksi. Molemmilla kerroilla teimme pientä yrttistä iltapalaa: yrttilevitettä patongille, dippiä, pirtelöä, yrttiteetä ja smoothieta.



Kurssista innostuneena suunnittelin yrttimaatani ja samalla tietysti myös muita viljelyksiäni. Kylvin innolla siemeniä ja koulin taimia. Mutta. Taimikasvatus ei tänä vuonna onnistunut lainkaan! Basilikat nuupahtivat jo sisällä, samoin kävi kaikille kurssilla kasvatetuille taimille. Myös lehtikaalit nuokahtivat hyvin alkaneen kasvun jälkeen. Avomaankurkut, tomaatit ja chilit sain ulos asti, mutta vain chilit ovat selvinneet kylmästä alkukesästä. (Mitä tästä opin, ensi keväänä en tuhlaa energiaa taimien kanssa pelautumiseen – ainakaan tässä laajuudessa)

Taimikaupoille siis, taimet multaan ja johan alkoi kukoistaa! Paitsi basilika joka ei viihdy viileässä lainkaan. Yrttilaatikossa kasvaa tilliä (suorakylvö siemenistä), persiljaa (suorakylvö ja taimet), basilikaa, timjamia, salviaa, rosmariinia, minttua, sitruunamelissaa, oreganoa, ranskalaista rakuunaa ja ruohosipulia. Kaikki näyttäisivät viihtyvän puiden varjostamalla eteläpihalla oikein hyvin. Ja monien näistä pitäisi periaatteessa talvehtiakin ja jatkaa kasvuaan taas keväällä. Muihin kolmeen laatikkoon laitoin kasvamaan lehtisalaattia, rucolaa, viinisuolaheinää, retiisiä, pinaattia, avomaankurkkua ja porkkanaa.



Viljelylaatikoiden antimien lisäksi pihalla kasvaa amppeleissa mansikkaa ja laatikossa pari perunaa – ihan testimielessä. Vanhempieni takapihalla sijaitseva ”Plantaasi” on nyt tänä kesänä pyhitetty täysin perunalle ja sille yhdelle ruohosipulille siellä nurkassa. Pihallamme kasvaa myös hoitamaton pieni ja hontelo omenapuu ”Räähkä”, joka epätoivoisen korjaavan leikkaamisen jälkeen kukki upeasti ja omenan alkuja näyttäisi jonkun verran olevan.



Kynnenaluset on ollut mullassa siis pitkin kevättä ja alkukesää ja sama linja jatkuu edelleen. Viimeisimpänä hommana oli vuorossa porkkanan harvennus ja salaattia on leivän päällä syöty jo jonkun aikaa. Yrtit ovat kasvaneet hyvin japäässeet maustamaan monenlaisia pöperöitä ja yrttien säilöntä talvea varten on myöskin jo aloitettu – ja sitä puuhaa riittääkin läpi kesän! Kasvien kuopsutusta on siis luvassa edelleen!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti