12. lokakuuta 2015

Omena-inkiväärikakku

Keskellä syksyn kiireitäkin toisinaan leivotuttaa! Silloin tehdään lasten kanssa jotain nopeaa ja vaivatonta. Ja vaivaamatonta. Sellaista että pojat pystyvät tekemään melkein kaiken itse ja minä saan vaan seurata vierestä ja lukea ohjetta.

Eilen tehtiin kuopuksen kanssa piimä-mustikkamuffinsseja ja tänään lupasin tehdä esikoisen kanssa porkkanakakun – uudella hyväksi todetulla ohjeella! Selvästikin ollaan syyslomalla!

Pari viikkoa sitten herkuteltiin syksyisellä omenakakulla, joka oli mehevän kostea. Inkivääri ei minun suuhuni oikein iskenyt tässä leivonnaisessa, mutta senhän voi helposti jättää poiskin. Tällä hetkellä jääkaapissa nököttää muutama pieni päärynä (aiheuttivatkin yllättäen allergiaoireita lapsissa) – taitaa olla huomenna sitten päärynäkakun paikka! (Ohje: maku 5/2015)



3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl fariinisokeria
1 dl kaurahiutaleita
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
300 g omenaa
1,5 rkl inkivääriraastetta
100 g voita
2 munaa
n. 80 g valkosuklaata

1. Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita ne sekaisin
2. Raasta omenat ja inkivääri ja sulata voi. Sekoita toisessa kulhossa raasteet, voisula ja munat tasaiseksi seokseksi. Lisää seos kuiva-aineiden joukkoon. Sekoita, mutta älä liikaa, ettei taikinasta tule sitkeää
3. Voitele ja jauhota pitkulainen kakkuvuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista kakkua 175-asteisen uunin toisiksi alimmalla tasolla 35-40 minuuttia
4. Kumoa kakku tarjoiluvadille hieman jäähtyneenä. Sulata valkosuklaa ja pursota siitä raitoja kakun päälle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti