30. huhtikuuta 2016

Parsaleivät

Vappuaatto ja tämä herkuttelija herkuttelee yksin kotona. Ei se oikeastaan haittaakaan; en ole juhlijaihminen eikä vapun viettoon kuulu kohdallani mitään erityistä. Lapsille laitan munkit ja ilmapallot ja saatetaan käydä kaupungilla katsomassa vanhojen autojen kulkuetta. Mutta periaatteessa vappu on vain yksi päivä muiden joukossa.

Tänä vuonna lapset ovat vapun isällään, muru on koko viikonlopun töissä ja minä nautiskelen vapaasta viikonlopusta ilman aikatauluja. Sää suosii ja vietin hikisen aamupäivän reippaillen metsässä geokätköilyn merkeissä. Nelituntisen retken päätteeksi eväsleivät ja kahvi maistuivat hyvältä laavun suojissa.

Ansaitun saunan jälkeen tein itselleni iltaruoaksi parsaa. Parsa ei kuulu kanssaeläjieni herkkuihin, joten en kiusaa heitä sillä vaan pistelen herkkupalat omiin suihini silloin kun kukaan ei ole näkemässä. Joka vuosi tekee mieli kokeilla jotain uutta parsaherkkua ja viimeisimmässä Maku-lehdessä olikin ihanien parsaleipien ohje. Leivät täyttivät odotukset – varsinkin kun lisäsin niihin vielä hieman prociuttoa. Maha tuli täyteen ja huomenna jaksaa taas lähteä polkuja tallailemaan!



vihreää parsaa
maalaileipää
prosciuttoa
mozzarellaa

yrttiöljy:
0,5 dl oliiviöljyä
0,5 dl hienonnettua tuoretta lehtipersiljaa
0,25 dl hienonnettua tuoretta timjamia
1 tl sitruunankuoriraastetta
puolikkaan sitruunan mehu
1 rkl hunajaa
suolaa
mustapippuria

1. Katkaise parsoista puumainen tyviosa. Kuori paksut parsat, ohuet voi käyttää kuorimatta. Huuhtaise parsat ja laita ne uunipellille leivinpaperin päälle. Paahda parsoja 175-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia
2. Valmista parsojen kypsyessä yrttiöljy: mittaa kaikki ainekset sauvasekoittimen mittakannuun ja surauta tasaiseksi seokseksi
3. Lisää uunipellille maalaisleipäviipaleet ja jatka paahtamista vielä viitisen minuuttia kunnes parsa on hieman pehmeää ja leipä rapeaksi paahtunutta
4. Paloittele mozzarella
5. Ota parsat ja leivät uunissa. Leikkaa parsatangot puoliksi.
6. Kokoa leipien päälle ensin prosciuttoa, sitten mozzarellaa ja parsaa. Valuta lopuksi leipien päälle yrttiöljyä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti