15. elokuuta 2019

Tom Yum Kai

Tom Yum Kai on thaimaalaista kookospohjaista kanakeittoa, joka syödään riisin kera. Tämänkin ruuan valmistamisen näin mökkinaapurissa ja ohjeen kirjoitin tarkasti muistiin. On ihana seurata kokkailijaa, jolla ruuan laittaminen on niin sanotusti selkäytimessä! Ainekset pilkkoutuvat näppärästi eikä ohjeita tarvita. Mausteet mitataan lusikalla, mutta sopivat määrät todetaan maistamalla. Ruokaohjeen kirjoittaminen on siis välillä hieman vaivalloista, kun sitä ja tätä ja tuota laitetaankin vielä vähän lisää, eikä nesteiden mittaamiseen esimerkiksi käytetä mitta-astioita vaan kauhaa tai lasia ja näkö- ja makuaistit kertovat milloin ainesten määrä on sopiva. Mutta parhaani yritin ohjeen taltioimisessa!

Tähän ruokaan tarvittavia aineksia ei kaikkia meiltä Suomesta – tai ainakaan meiltä Joensuusta – saa ja Lai olikin tuonut osan aineksista Thaimaasta, josta oli juuri pari päivää sitten palannut. Mukana oli esimerkiksi tuoreita kaffirlimetin lehtiä (itse olen löytänyt näitä vain kuivattuna), galangal-juurta (jonka voi korvata täällä tuoreella inkiväärillä), sitruunaruohoa (sitä onneksi saa sekä tuoreena, että tahnana) ja tietenkin todella tulisia chilejä – siis meidän makuumme todella tulisia.

Valmistin tämän keiton myös kotona ja hyvää siitä tuli! Kuivattu kaffirlimetin lehti antaa yllättävän hyvin makua ja inkivääri korvasi galangalin. MSG Umamia ja liemijauhetta ei tähän hätään ollut, mutta en antanut sen häiritä! Tähänkin ruokaan riisi kannattaa ehdottomasti keittää imeyttämällä, se antaa valmiiseen keittoon hieman sakeutta.



2 dl kookosmaitoa
5 dl vettä
1 kanaliemikuutio
n. 5 cm:n pala inkivääriä (tai galangal-juurta)
n. 5 kpl kaffirlimetin lehtiä
1 sitruunaruoho
muutama chilipalko
pieni nippu korianteria juurineen
350 g broilerin suikaleita
1 pieni tomaatti
2 shalot-sipulia
2 pientä keltasipulia
(1 rkl MSG Umamia – etnisistä ruokakaupoista)
(1 rkl porsaan makuista thai-liemijauhetta – etnisistä ruokakaupoista)
1 rkl kalakastiketta
0,5 rkl sokeria
suolaa maun mukaan
1 kevätsipuli

1. Mittaa kattilaan kookosmaito ja vesi. Lisää joukkoon liemikuutio ja kuumenna kiehuvaksi.
2. Kuori inkivääri ja viipaloi se ja lisää liemeen. Lisää myös kaffirlimetin lehdet ja paloiteltu sitruunaruoho sekä chilit kokonaisina
3. Huuhtele korianterin juuret hyvin ja hakkaa ne morttelissa pehmeiksi. Lisää ne keittoon ja hienonna lehdet odottamaan
4. Keitä lientä muutama minuutti ja lisää kattilaan broilerin suikaleet.
5. Paloittele tomaatti ja lisää se keittoon. Keitä keittoa kymmenisen minuuttia kunnes liha on kypsää.
6. Kuori shalot-sipulit ja keltasipulit ja paloittele ne karkeasti. Lisää nekin keittoon. Lisää mausteet ja jatka keittämistä vielä muutama minuutti.
7. Nosta kattila pois liedeltä. Hienonna kevätsipuli varsineen ja lisää se lopuksi keittoon hienonnettujen korianterin lehtien kera.
8. Tarjoa keitetyn riisin kera

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti